06.05. Onneksi olkoon: Ylermi | Palaute
Vuosaaren seurakunta

Perhekerhossa on aina orkesteri paikalla ja mukavaa menoa yhdessä

22.01.2020, 22:13 /  päivitetty 27.01.2020, 14:54
Tiistaina aamusta Valossa on kuhinaa ja tuhinaa, kun perhekerho avaa ovensa. Tervetuloa tutustumaan musiikillisen perhekerhon menoon!
Lelujen keskellä perhekerhon ohjaajat Päivi ja Siina.

Tiistaina aamusta Valossa on kuhinaa ja tuhinaa, kun perhekerho avaa ovensa. Aulatila täyttyy rattaista, pipoista ja haalareista, ja Valo lapsista ja aikuisista: äideistä ja isistä, vaareista ja mummeista – miksipä ei myös vaikka tutuista naapureista ja kummeista, sillä perhekerho on avoinna kaikille alle kouluikäisille lapsille aikuisen kanssa, jolla on aikaa ja mahdollisuus tulla viettämään aamua yhdessä.

Perhekerhossa voi piipahtaa silloin kun haluaa, maksuttomaan kerhoon ei tarvitse ilmoittautua, eikä sitoutua koko kaudeksi. Monet käyvät kerhoilemassa lähes joka kerta, mutta tutun vakiporukan joukkoon mahtuu aina uusia tulijoita. Kerhoon voi myös tulla ja sieltä voi lähteä liukuvasti omaan tahtiin, myöhässä ei ole, vaikka ei tasan puoli kymmenen vielä paikalla olisikaan.

Monelle perhekerhon kohokohta ja odotetuin juttu, on kello kymmeneltä alkava lauluhetki. Silloin iloitaan yhdessä musiikista puolen tunnin ajan.

Monelle perhekerhon kohokohta ja odotetuin juttu, on kello kymmeneltä alkava lauluhetki. Silloin iloitaan yhdessä musiikista puolen tunnin ajan. Ja joka kerta paikalla on orkesteri, sillä jokainen lapsi ja aikuinen saa halutessaan oman pienen soittimen jolla osallistua musisointiin laulun ja liikkumisen lisäksi. Tämän yhteisen orkesterin tahtiin kajautetaan kaikenlaisia lauluja, joiden yhdistävä tekijä on ilo ja riemu. Musisointiin ovat kaikki juuri oikean ikäisiä, pienimmille hyvä paikka on aikuisen sylissä, ja isommat voivat jo soittaa, laulaa ja liikkua musiikin tahtiin niin kuin haluavat.

Lauluhetken jälkeen on aika syödä yhdessä pientä aamupalaa ja viettää vapaata aikaa leikkien ja joskus myös askarrellen.

Aikuisille kerho tarjoaa mahdollisuuden yhteiseen hengähdyshetkeen, sekä ajatusten ja vertaistuen jakamiseen.

Aikuisille kerho tarjoaa mahdollisuuden yhteiseen hengähdyshetkeen, sekä ajatusten ja vertaistuen jakamiseen. Onpa kerhosta löytynyt myös uusia ystäviä joiden kanssa elämää jakaa kerhon ulkopuolellakin.

Onko kerhoon tulemisella sitten jotain vaatimuksia tai erityistaitoja joita pitäisi osata, kun siellä nyt on tuota musiikkiakin? Kerhon ohjaajat Siina ja Päivi vakuuttavat, että ei ole! Kerhoon voi tulla juuri sellaisena kuin on, ja musiikista voi iloita, koki sitten olevansa musikaalinen tai ei. Kerran eräs isä kertoi, että hän ei ollut koskaan ennen kuullut vaimonsa laulavan, mutta nyt lauluhetkien innoittamana kotona kuuluu oven takaa äidin ja lapsen laulua. Kotona siis "salalauletaan" yhdessä lapsen kanssa, mikä on oikein mukava juttu.

Musiikillinen perhekerho Valossa tiistaisin klo 9.30–11.30, lauluhetki klo 10. Kevätkausi ajalla 7.1.–26.5., poikkeuksina 18.2. | 31.3. | 12.5. jolloin ei ole perhekerhoa.

Lue lisää: Perhekerhosta löytyi yhteisöllisyys

Perhekerholaiset Viktor ja Minna iloisissa tunnelmissa.
Perhekerholaiset Viktor ja Minna Intke-Hernandez.