Oppilaitospappi kuuntelee opiskelijoiden iloja ja suruja
Ensimmäiset opiskelijat aloittivat syysopinnot Stadin ammatti- ja aikuisopistossa jo elokuun alussa.
– Teen työtä kaikkiaan viidellä kampuksella. Se ei ole niin hankalaa kuin voisi luulla, oppilaitospappi Sanna Uusitalo kertoo työstään kuuden vuoden kokemuksella.
– Työ on yhteisöllistä. En tee työtä yksin, vaan moniammatillisissa tiimeissä. Myös kuraattorit ja psykologit vaihtelevat kouluja. Hyvinvointitoimijoiden lisäksi yhteistyön piiriin kuuluvat myös oppilaskunnat ja tutorit.
Uusitalon työtä ovat opiskelijoiden ilot ja surut, kuunteleminen ja keskusteleminen. Kevään etäkaudella keskusteltiin puhelimessa. Tehtiin myös sielunhoitokävelyitä.
Pappi löytyy puhelimen lisäksi vaikka whatsappillä tai instagramissa.
– Verkkoon ja etänä toimimiseen siirryttiin ketterästi. Osaamista oli, kun oppilaitos on muutenkin suuntaamassa sinne, Uusitalo toteaa.
Uusitalon mukaan korona toi opiskelijoille monenlaisia huolia.
– Saattoi olla epävarmuutta ja stressiä siitä, löytyykö omalta opiskelualalta, ravintoloista tai matkailusta, enää tulevaisuudessa töitä. Lähihoitajaopiskelija voi pelätä oman terveytensä puolesta.
Kun rutiineja ei ollut, etenkin vieraalle paikkakunnalle muuttaneita saattoi vaivata syvä yksinäisyys. Jos lisäksi opiskelija, joka oli vasta oppinut suomen kielen, ei päässyt puhumaan kenenkään kanssa, hän alkoi epäillä, että työmahdollisuudet menevät.
Koronakevään opetuksena Uusitalo korostaa puhumisen tärkeyttä. Arkiasioista voi ja kannattaa puhua. Papillekin voi soittaa, vaikkei mielessä olisi mitään erityistä.
– Yksinäisyys ei ole häpeä, vaan monen kokemus jossain elämänvaiheessa. Vaikeuksista selviää, epävarmuuden ja pelkojenkin kanssa voi elää, kun tulee kuulluksi. Voin olla se, jolle kertoa tunteistaan.
Syksy on monille uusi alku. Kukaan ei tiedä, millainen koronasyksystä tulee.
– Sille, jonka opinnot alkavat, onneksi olkoon! Uuden edessä voi olla jännitystä ja pelkoa, mutta myös iloa, mahdollisuus oppia ja kehittää itseään. Otetaan yksi hetki ja yksi peruna kerrallaan.
Teksti Ulla-Maija Vilmi
Kuva Esko Jämsä