Iltapäiväkerho - tehdään hyvä päivä yhdessä!

Puistolan kirkon iltapäiväkerho on seurakunnan järjestämää kerhotoimintaa, jossa ovat läsnä kirkkovuosi ja kristilliset juhlapyhät. Kerhopaikkoja on rajoitettu määrä. Perheillä on mahdollisuus hakea myös Helsingin kaupungin järjestämään iltapäivätoimintaan alueella.
Viikin kirkon iltapäivätoiminta toteutetaan yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa, jossa seurakunta toimii palveluntuottajana.
Iltapäiväkerhotoimintaa järjestetään koulupäivinä. Toimintaa ei järjestetä koulujen loma-aikoina eikä lauantaikoulupäivinä.
Turvallinen iltapäivä koululaiselle
Iltapäiväkerho on pienen koululaisen turvallinen paikka koulupäivän jälkeen. Kerhopäivä sisältää monenlaista tekemistä yhdessä kavereiden kanssa; leikkiä, ulkoilua, levon hetkiä ja ajan tehdä läksyjä. Iltapäiväkerhossa tarjoillaan joka päivä välipala.

Tärkeää on, että lapsi kokee kerhopäivänsä aikana iloa ja onnistumisen kokemuksia. Positiivinen ilmapiiri ja turvalliset aikuiset rohkaisevat lasta kertomaan päivän iloja ja suruja.
Kunnioitamme perheiden erilaisia tapoja ja katsomuksia. Haluamme olla tukemassa lapsen ja koko perheen hyvinvointia ja arkea.
Kohtaamme lapsen yksilönä
Meille on tärkeää, että kohtaamme lapsen yksilönä ja hänen ainutlaatuisuuttaan kunnioitetaan. Lapsella on oikeus, tulla kuulluksi, nähdyksi ja huomioiduksi sekä ymmärretyksi. Toiminnassamme huomioimme lasten kiinnostuksen kohteita ja toiveita tarjoamalla monipuolista toimintaa, jossa ketään ei jätetä yksin. Havainnoimme ryhmän toimintaa ja rohkaisemme lapsia kertomaan kaikista asioista ohjaajille. Kaikissa lapseen liittyvissä asioissa yhteistyö ja vuorovaikutus vanhempien kanssa on meille erityisen tärkeää. Haluamme olla lisäämässä yhteistä ymmärrystä lapsen parhaaksi.
Viikin kirkon iltapäiväkerho (Agronominkatu 5)
Perusopetuksen iltapäivätoimintaan voivat hakea 1.–2. luokkalaiset ja kaikkien vuosiluokkien erityisen tuen oppilaat. Hakuaika on 6.3.-1.5.2023 Hakemusta ei voi lähettää ennen hakuajan alkamista. Lukuvuoden 2023-2024 hakulomake päivittyy Helsingin kupungin sivulle hakuajan alkaessa.
Hae tästä Viikin kirkon iltapäivätoimintaan.
Kerho on avoinna ma-pe klo 12–16. Kiinteä kuukausimaksu 100 €/kk. Maksu sisältää toiminnan, välipalan ja vakuutuksen.
Puistolan kirkon iltapäiväkerho (Tenavatie 4)
Seurakunnan iltapäivätoimintaan voivat hakea 1.–2. luokkalaiset. Toimintaan haetaan sähköisen järjestelmän kautta, joka edellyttää vahvaa tunnistautumista. Hakuaika on 6.3.-1.5.2023. Linkki sähköiseen hakuun aukeaa hakuajan alkaessa.
Hae tästä Puistolan kirkon iltapäivätoimintaan.
Kerho on avoinna ma-pe klo 12-16. Maksu sisältää toiminnan, välipalan ja vakuutuksen, ja se määräytyy perheen valitseman palvelun mukaisesti: 1-3 kerhopäivää viikossa maksaa 60 euroa kuukaudessa tai 4-5 kerhopäivää viikossa maksaa 100 euroa kuukaudessa.

Ilmoitus lapsen kerhopaikasta tai varasijasta postitetaan huoltajille viikolla 25. Mikäli lapsenne ei ota kerhopaikkaa vastaan, ilmoitathan siitä sähköpostilla: johanna.m.laurinen@evl.fi 31.7. mennessä.

Puistolan kirkon iltapäiväkerho: Kuka voi hakea? Mitä siellä tehdään? Tarjotaanko lapsille välipalaa? - Lue vastaukset usein kysyttyihin kysymyksiin!
Lisätietoja: Johanna Laurinen p. 050 387 9925, johanna.m.laurinen@evl.fi
Anne Ridell p. 050 380 3768, anne.ridell@evl.fi