19.04. Onneksi olkoon: Pilvi, Pälvi | Palaute
Koko Helsinki

Helsinkiläisille jaettiin 152 000 poikkeusajan ruokakassia

31.08.2020, 16:22
Helsingin seurakunnat ja kaupunki jakoivat 16.3.-7.8.2020 noin 152 000 ruoka-apukassia, jopa noin 1 800 kassia päivässä.

Kun seurakuntien yhteisöruokailut ja ruokajakelut jouduttiin sulkemaan koronapoikkeusajan alettua viime maaliskuun puolivälissä, Helsingin seurakunnat ja kaupunki käynnistivät nopeasti toimet ruoka-avun uudelleen organisoimiseksi. Ruoka-apua alettiin jakaa valmiiksi pakattuina kasseina ja hajautetusti eri puolilla Helsinkiä maanantaina 16.3.

Ruoka-apukasseja jaettiin liki kymmenessä pisteessä, joista lähes kaikki olivat seurakuntien organisoimia. Vilkkain piste oli Itäkeskuksen Matteuksenkirkolla, jossa kävijöitä oli päivittäin noin 700.

- Ruoka-apu tulee monelle todella tarpeeseen. Kun asiakkaalla on akuutti rahapula, hänet on usein helpointa neuvoa ensin hakemaan ruoka-apukassi ja sen jälkeen ohjata hänet kaupungin sosiaalineuvontaan pysyvämpien ratkaisujen etsimiseksi, sanoo ruoka-avun kehittämishankkeen projektipäällikkö Katja Lehtola Helsingin seurakuntayhtymästä.

- Ruoan kotiin toimittamiselle on edelleen tarvetta, ja selvittelemme mahdollisuuksia jatkaa pienimuotoisesti kotitoimituksia. Erityisesti sairaiden, liikuntakyvyttömien ja pienten lasten vanhempien on hankala lähteä hakemaan ruoka-apua paikan päälle, hän jatkaa.

Näitä nk. akuuttikasseja jaettiin myös kotioville osana Helsingin kaupungin ja Helsingin seurakuntien sekä järjestöjen ja muiden yhteistyökumppanien Helsinki-apua . Maaliskuun lopusta alkaen toiminut Helsinki-apu oli Helsingin kaupungin ja seurakuntien yhdessä toteuttama väliaikainen palvelu koronatilanteessa.

Seurakunnat ovat ryhtyneet elokuussa avaamaan ruokailujaan ja ruokajakojaan turvallisuusohjeiden mukaisesti.