Myllypuron kirkko

Kirkkosalissa on 150 istumapaikkaa, parvella 20 ja kuorokorokkeilla 30 istumapaikkaa. Kirkkosali on käytettävissä mm. vihkimisiin, hautaan siunaamisiin ja kasteisiin.
Kirkossa on käytössä puheäänentoisto ja flyygeli.
Evankelisluterilaisen kirkon jäsenet voivat käyttää kirkkosalia maksutta kirkollisissa toimituksissa (vihkiminen, hautaan siunaaminen, kaste). Muilta vuokra on 1.1.2025 alkaen arkisin 400 € / tilaisuus ja lauantaisin 630€/tilaisuus. Hautaan siunaamisissa hinta määräytyy vainajan kirkkoon kuulumisen perusteella.
Myllypuron kirkko on esteetön ja siellä on inva-wc.
Myllypuron kirkko on Herttoniemen seurakunnan käytössä.
Historiaa
Myllypuron kirkon suunnittelu alkoi jo 1960-luvulla. Vuonna 1987 myllypurolaiset vauhdittivat oman kirkon saamista adressilla, jossa oli yli 5000 allekirjoitusta. Helsingin seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto päätti kuitenkin vuonna 1988 luopua kirkon rakentamisesta. Sen jälkeen alettiin suunnitella pienempää, aluksi kappeliksi kutsuttua rakennusta, joka säilytti alkuperäisen kirkkosuunnitelman luonteen ja idean. Kirkko valmistui 1992.
Kirkon ovat suunnitelleet arkkitehdit Anja ja Raimo Savolainen. Alttaritauluna ovat taidemaalari Carolus Enckellin Lux aeterna -lasimaalaukset. Eteisaulassa ja seurakuntasalissa on Enckellin öljyvärimaalauksia. Alttarilla on pronssinen, kirkkoherra Veijo Vatkan tekemä krusifiksi. Eteisaulassa on Vatkan pronssinen reliefi Viisi leipää ja kaksi kalaa.
Urut on valmistanut urkurakentamo Veikko Virtanen. Niissä on 16 äänikertaa.
Myllypuron kirkon neljäätoista kelloa ohjaa koneisto, jolla voidaan soittaa 20 etukäteen ohjelmoitua tai koskettimistolla itse soitettua sävelmää.
Katso myös Myllypuron kirkon esite TÄSTÄ.