08.10. Onneksi olkoon: Hilja | Palaute
Koko Helsinki

Via Crucis esitetään pääsiäislauantaina Helsingin Senaatintorilla

04.03.2024, 15:47
Via Crucis nähdään taas tänä vuonna Helsingin keskustassa Senaatintorilla.

Suomen suurimman teatteriesityksen Via Cruciksen ohjaa viime vuoden tapaan Markku Arokanto.

Runoilija, kirjailija Anna-Mari Kaskisen käsikirjoittamassa näytelmässä kohtausten näyttämönä on Senaatintori. Via Crucis -näytelmää on yli 25-vuotisen historiansa aikana esitetty Helsingin ydinkeskustassa ja se on kutsunut mukaansa vuosittain tuhansia ihmisiä. Esitys perustuu keskiaikaiseen eurooppalaiseen Via Crucis eli ristintien -perintöön.

Via Cruciksen tärkeimpiä arvoja on ollut halki vuosien yhteisöllisyys, niin esityksessä kuin tuotannossakin. Ohjaaja Markku Arokanto nostaa näytelmässä esiin ikiaikaisen kysymyksen ihmisen yksinäisyydestä, ulkopuolisuudesta ja syrjäytyneisyydestä. Näytelmä käsittelee myös kohtaamisia ja yhteisöllisyyttä.

Esitys on yleisölle maksuton ja se on suunnattu kaikille kaupunkilaisille ja turisteille. Tänä vuonna esitys on pääsiäislauantaina 30.3. klo 21–22.30. Näytelmä esitetään kokonaisuudessaan Senaatintorilla Säätytalon remontin vuoksi. Esityksen jälkeen voi osallistua Tuomiokirkon pääsiäisyön messuun. Sisäänkäynti on Kryptan ovista Kirkkokadulta tai Via Crucis -esityksen jälkeen Senaatintorin puoleisista ovista.

Jeesuksen roolissa on Panu Haavisto

Kulttuurin saavutettavuus on tuotantotiimille tärkeää. Via Cruciksen esitys kuvailutulkataan näkörajoitteisille suomeksi ja ruotsiksi.

Jeesuksen roolissa on jo viime vuodesta tuttu Panu Haavisto. Kulkueisiin ja näyttämötapahtumiin musiikin on säveltänyt Pekka Simojoki.

Muissa rooleissa esiintyvät mm. Eeva-Maija Haukinen, Outi Haaranen-Halme, Esa Ruuttunen, Svante Korkiakoski ja Marjaana Kuusniemi-Korhonen. Musiikista vastaa Pekka Simojoki, laulun sanat Anna-Mari Kaskinen, sovituksesta ja äänisuunnittelusta vastaa Antti Vuori.

Lisää avustajia kaivataan mukaan

Mukana on iso joukko harrastajanäyttelijöitä, kuorolaisia ja avustajia. Avustajia erilaisiin tehtäviin ja rooleihin toivotaan yhä mukaan Via Crucista tekemään. Vapaaehtoisten tehtävistä voi kysyä lisää ja ilmoittautua lähettämällä viestiä sähköpostiin: viacrucis@evl.fi

Pääsiäisnäytelmän järjestää ekumeeninen yhdistys Via Crucis – Ristin Tien Tuki ry. yhdessä Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan kanssa. Työryhmä koostuu teatterin ja musiikin ammattilaisista sekä teatteriharrastajista ja seurakuntalaisista.

*************************************************************

Via Crucis - Ristin Tien Tuki ry:n perustajia ovat Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan lisäksi Helsingin ortodoksinen seurakunta, katolinen Pyhän Henrikin seurakunta ja Fintuition ry. (Jouko H. Nissinen) sekä Helsingin ekumeeninen toimikunta.

Kuva: Jeesusta esittävä Panu Haavisto Via Cruciksen harjoituksissa Tuomiokirkon kryptassa, kuva: Jani Laukkanen.