‍

Vuosaarelaisesta papista dekkarikirjailijaksi

Milda makter! olisi joku voinut huudahtaa Helsingin Kirjamessuilla, kun siellä kuhisi kirjallisuudesta kiinnostuneita lähes tavalliseen tapaan. Huudahdus on tuttu dekkarikirjailija Timo Saarron romaaneista. Vuosaaressa Timo, tuttavallisemmin Timppa, muistetaan myös pitkäaikaisena nuoriso- ja rippikoulupappina.

– Tulin Vuosaareen vuonna 1985 nuoriso- ja rippikoulupapiksi ja siinä pestissä pysyin lähes koko Vuosaaren aikani. Olin pienen hetken aikuistyössä ennen kuin lähdin Vuosaaresta 2006 syksyllä. Sinäkin kesänä ehdin vielä olla mukana ripareilla.

Ripareista minulla on hienoja muistoja! Monessa leirikeskuksessa niitä pidettiin, mutta useimmiten hienon luonnon ympäröimässä Kivisaaressa.

Kivisaaressa pidettiin myös nuortenleirejä. Niistä kaksi oli sellaisia, joihin käsikirjoitin näytelmän. Toinen oli nimeltään Amsterdam, ja se liittyi merimieselämään, kun kerran saaressa oltiin. Toinen, Kuun pimeä puoli sai innoituksensa Kivisaaren ullakolta löytyneistä vanhoista hippiajan valokuvista.

‍

Papista kirjailijaksi

Varmaan nuortenleirien käsikirjoitukset jo osaltaan vaikuttivat siihen, että minusta tuli kirjailija. Huomasin osaavani tehdä näytelmiä, jotka toimivat leiriolosuhteissa hyvin.

Myös toinen alkusysäys kirjailijan uraa kohti löytyy Vuosaaresta. Seurakuntaan rantautui 90-luvun lopulla dialogipedagogiikka, jonka lähtökohtana oli luovuus. Kun pyrin auttamaan isosia ja riparilaisia avaamaan oman luovuutensa lukkoja, niin se vaikutti tietysti myös minuun.

2000-luvun alussa kirjoitin pieniä novelleja lapsuudestani 60-luvun Roihuvuoressa. Jossain vaiheessa joku vinkkasi minulle, että on olemassa scifiin ja fantasiaan liittyviä kirjoituskilpailuja. Osallistuin niihin, sain palkintoja ja sijoituksia. Se ohjasi minut jo aika varhain kirjoittamaan romaania. Ensimmäisen romaanini lähetin Kariston kilpailuun vuoden 2009 tienoilla, ja voitin sen. Silloin olin jo poissa Vuosaaren papin tehtävistä.

Toki lapsuudessani on myös perustaa kirjoittamiselle. Luin lapsena paljon, äitini oli kirjallisuusihminen ja työskenteli Kallion kirjastossa neljä vuosikymmentä. Lukeminen antoi minulle hyvän pohjan kieleen. Kirjoittamista on myös tietoisesti pitänyt vähän opetella, varsinkin kielioppia ja lauseenrakentamista. Tärkeintä on kuitenkin kirjoittaa tarina niin, että se kiinnostaa minun lisäkseni myös lukijaa. Lukijoita vartenhan kirjoja kirjoitetaan!

‍Kun pyrin auttamaan isosia ja riparilaisia avaamaan oman luovuutensa lukkoja, niin se vaikutti tietysti myös minuun.

Historiallinen aika ja kieli kirjoissa

Koska kirjani sijoittuvat historialliseen Helsinkiin, se täytyy ottaa huomioon kielessä. Mutta vanhaa kieltä ei kirjassa kannata käyttää liikaa, vain sopivasti pienenä mausteena. Se riittää tuomaan tunnelman siitä, että kirjan tarina ei tapahdu nykyajassa. Sanoja olen poiminut vanhoista kirjoista ja lehdistä, osan olen ottanut omasta elämästäkin, esimerkiksi tuon ”milda makter!” huudahduksen, jota isäni viljeli.

Kirjoja varten teen ison taustatyön, se luo todellisuuteen perustuvaa pohjaa tarinan ajankohdalle ja tapahtumille. Tätä viimeistä kirjaa varten kahlasin Kansalliskirjastossa läpi syksyn 1939 Helsingin Sanomat, sekä luin samana syksynä poliisille tehdyt rikosilmoitukset Kansallisarkistossa. Sain laitettua kirjaan tietoa siitä, mitä poliisit silloin tutkivat ja mitä kaikkea kummallista kaupungissa tapahtui.

Kirjani sijoittuvat historialliseen aikaan ehkä osittain siksi, että historia on aina kiinnostanut minua. Olivathan ensimmäiset kirjoittamani novellitkin tavallaan historiallisia, sillä moni asia on muuttunut 60-luvulta 2000-luvulle tultaessa. Myös kirjoituskilpailuihin lähettämissäni novelleissa oli historia mukana. Jo viisitoista vuotta sitten kirjoitin novellin syksystä 1939, ja silloin minulle jäi vahva tunne siitä, että tuohon aikaan täytyy vielä palata. Uusin kirjani Pimenevässä kaupungissa sijoittuukin Helsinkiin talvisodan alla.

‍Milda makter!

Vuosaari

Minulta on joskus kysytty, voisinko kirjoittaa kirjan Vuosaaresta. En ole kuuro toiveille, joten se voisi olla mahdollista. Mutta jos kirjoitan, tarina tulee sijoittumaan vanhaan aikaan. Vuosaaren historia on hyvin mielenkiintoinen.

Vaikka en enää ole töissä Vuosaaressa tai asu siellä, käyn silti siellä aina silloin tällöin. Olen huomannut, miten Vuosaari muuttuu. Monien tuttujen talot ovat kadonneet ja tilalle on tullut uusia rakennuksia. Aika menee eteenpäin.

Vuosaaresta minulla on paljon lämpimiä muistoja, ja lähetän terveisiä kaikille, jotka minut sieltä vielä muistavat!

‍

‍

Muistoja: lehtileike Kivisaaren nuortenleiristä vuodelta 1994

‍

‍Nuorten kesäleiri Kivisaaressa

Lunnonkaunis ja mielenkiintoisen historian omaava Kivisaari sijaitsee Vuosaaren edustalla, Ramsinniemestä pari kilometriä suoraan etelään. Ensi kesänä on vuosaarelaisilla nuorilla ainutlaatuinen tilaisuus leireillä tuossa mahtavassa ja inspiroivassa paikassa. Seurakuntamme nuorisotyö järjestää siellä 13-20 vuotiaille tarkoitetun leirin 28.7.-4.8.1994. Tuolloin saari on parhaimmillaan - merivesi on jo lämmennyt, kasvusto on kukoistuksessaan, iltaisin hiipii mereltä hämärä kietoen tienoon lempeään harsoonsa, myrskylyhdyt sytytetään ja kappelin kellot soivat pimenevässä illassa.

Tiedossa on siis unohtumattomia elämyksiä. Voit latautua tulevaa syksyä varten, nauttia hyvästä ruuasta, lueskella, onkia, ottaa aurinkoa, kuunnella musaa, pelata pingistä tai bilistä, uida. Ja jos ohjelma kiinnostaa, on mistä valita: aamu- ja iltahartauksia, lentismatseja, leikkejä, pelejä, laulutuokioita, neptunus- ja naamiojuhlaa, opastusta kitaransoittoon ja pop-sanoitusten tekemiseen, unplugged-henkisiä konsertteja, teatteria, yllätysproggiksia ja vaikka mitä. Leiri on vielä kaiken lisäksi edullinen: viikon majoitus täysihoitoineen maksaa vain 400 mk. Kannattaa siis pitää kiirettä ilmoittautumisten kanssa! Ohjeet löydät tästä lehdestä seurakuntapalstalta.

Vuosaari-lehti 1994, Timo Saarto