‍

Paastomatkaa, menneitä sukupolvia ja sodan pysäyttämä sydän

Paastonaika voi monelle olla tuntematonta aikaa. Paastoon on ohut side, tai sitä ei ole ollenkaan. Siksi halusimme rakentaa paastosarjan, jossa pohdimme pilke silmäkulmassa paastoa ja paastomatkaamme, unohtamatta kuitenkaan syvällisempää pohdintaa sen rinnalla.

Torstai 24. helmikuuta 2022 muutti kaiken. Pimeys laskeutui itäiseen Eurooppaan. Syttyi sota.

Olimme sanattomia ja epäuskoisia. Oli vaikea ymmärtää, että tämä kaikki tapahtuu todellisessa elämässä. Sota pysäytti sieluni sydämen.

Jäin pohtimaan kevyttä paastosarjaamme. Miten se sopisi paastonaikaan, jota elämme sodan läheisyydessä. Olisiko sarjaa sopivaa julkaista ollenkaan?

Ajatukset olivat sodan keskellä elävissä ja sitä pakenevissa. Paasto ei ollut mielessä.

Näinä viime päivinä olen muistanut paljon menneitä sukupolvia. Isoisääni, joka oli sodassa ja selvisi siitä, mutta ei ilman henkisiä vammoja. Kotiin tuomisina olivat arvet kehossa ja mielessä. Ne säilyivät loppuelämän. Toisen isoisäni veljeä, joka 17-vuotiaana vapaaehtoisena kaatui sodassa. Isoäitini sisarussarjan ainoaa veljeä, joka katosi sodassa, mutta jota odotettiin kotiin vuosia niin, ettei porstuan valoa koskaan sammutettu. Sillä jos hän palaisi, hän tietäisi olevansa tervetullut ja kaivattu. Isoisääni, joka oli sotaan liian nuori, mutta joka toista kertaa evakkoon lähtiessään sai opettajalta muistoksi Raamatun, jonka kannen sisälehdelle oli kirjoitettu: ”Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen”.

‍Tämä sota ei ole sama sota. Mutta ihminen sodan keskellä on sama. Se rakastaa, pelkää, kärsii ja toivoo. Ja haluaa rauhaa ja elämää, ehkä enemmän kuin mitään muuta.

Vuodet ovat muuttaneet meitä ja maailmaa, mutta samalla ne eivät kuitenkaan ole. Sota, joka oli vielä hetki sitten kaukainen asia, on nyt tullut lähelle. Uutisvirta on pysäyttämätön. Sen keskellä pysähdyin lauseeseen: ”Nyt Euroopassa ymmärretään, että maailmassa on pahaa ja sitä ei voi käännyttää pelkällä hyvällä.”

Silti hyvään minä haluan uskoa. Siihen, että hyvyys voittaa. Ja että rakkaus on suurin voima maailmassa. Ettei mikään pahan mahti ole niin suuri, ettei sitä rakkaus voittaisi. Kun pitää valita kenen puolella seisoo, haluan valita hyvän.

Suurinta rakkautta, mitä nyt voin kärsiville osoittaa, on auttaa niillä teoilla, jotka ovat itselleni mahdollisia. Se ei ehkä ole paljon, mutta pienistä hyvyyden pisaroista kasvaa lopulta valtameri.

Suurinta rakkautta on myös se, että rukouksessa voin kantaa heidät kaikki Jumalan eteen. Olen varma siitä, että koko maailma rukoilee rauhaa. Jokaisesta maasta löytyy ainakin yksi, joka rukoilee rauhaa maailmaan. Siihen rukoukseen haluan liittyä.

Nämä päivät saivat vakuuttumaan siitä, että sodan uutisvirran keskelle kaivataan myös vastapainoa. Päätimme julkaista Kohtauksia kahvihuoneessa paastosarjan. Se sai rinnalleen kuitenkin uuden kulkijan, rukoussarjan: Koko maailma rukoilee rauhaa. Rukoussarjaan voit liittyä päivittäin Vuosaaren seurakunnan Instagramissa ja Facebookissa.

Tätä paastomatkaa kanssasi taittavat Vuosaaren seurakunnan kanttori Hanna ja tiedottaja Jonna. Paastomatkan kulkua voit seurata koko paastonajan täällä verkkosivuillamme. Ensimmäinen osa julkaistiin tuhkakeskiviikkona, ja seuraavat osat keskiviikkoisin aina pääsiäiseen saakka.

Olet kutsuttu mukaan rukous- ja paastomatkallemme!

Siunatkoon kaikkivaltias Jumala, rauhan ja oikeudenmukaisuuden lähde, tämän matkamme paastosta pääsiäiseen.

Jonna Peitso, Vuosaaren seurakunnan tiedottaja

Ruuhkavuosien kuormittama, kahden nuoren ja villakoiran äiti, sekä pastorin vaimo, kirjoittaa paastosta, sen vaikeudesta ja uuden oivalluksesta.