11.07. Onneksi olkoon: Elli, Noora, Nelli, Eleonoora | Palaute
Vuosaaren seurakunta

Festariviikonloppuna oli Maata Näkyvissä!

Vuosaaren seurakunta

03.03.2020, 12:30 /  päivitetty 03.03.2020, 12:31
Maata näkyvissä festarit on jokavuotinen marraskuussa järjestettävä nuortentapahtuma Turun Gatorade Centerissä ja Messukeskuksessa.
Kuvassa tapahtuman 2019 julisteesta osa, valoja lavalla, sydämiä, teksti Maata näkyvissä 2019

Festariviikonloppu – Maata Näkyvissä 2019

Maata näkyvissä festarit on jokavuotinen marraskuussa järjestettävä nuortentapahtuma Turun Gatorade Centerissä ja Messukeskuksessa. Festareille tulee seurakuntien nuoria ympäri Suomea kuuntelemaan musiikkia ja tapaamaan uusia ihmisiä.

Vuosaari goes to Turku!

Lähdimme perjantaina 15.11.2019 Vuosaaren seurakunnan kanssa hyvissä fiiliksissä kohti Turkua. Otimme matkalla mukaan Roihuvuoren ja Pitäjänmäen seurakunnan. Matkalla olimme hyvin innoissamme Turkuun pääsemisestä ja suunnittelimme jo mitä kaikkea halusimme siellä tehdä. Pääsimme noin kuuden aikaan Turun Gatorade Centerille ja olimme ihan valmiina pitämään hauskaa. Tajusimme siinä vaiheessa yhden lempi bändimme (KLS) soittavan juuri sillä hetkellä, ja siinä tuli sitten kiire ehtiä kesken keikan yleisöön.

Artistien soittaessa yleisössä kaikki olivat ihan täysillä mukana ja tanssivat musiikin tahtiin. Keikkojen välillä oli hyvää aikaa tutustua lähistöllä oleviin ihmisiin ja jakaa somet keskenään.

MNF on parasta aikaa!

Illalla lähdimme loppukonsertista jo vähän aikaisemmin majoituspaikkaamme, jotta ehtisimme purkaa kamat ja saada hyvin unta seuraavaa päivää varten. Majoituspaikkanamme oli leirikeskus, joka oli noin puolen tunnin päässä itse festareista. Onneksi meillä oli bussikuljetus festareille ja takaisin.

Lauantai aamuna heräsimme aikaisin lähtemään kohti messukeskusta unisina, mutta valmiina pitämään hauskaa. Messukeskuksesta voi esimerkiksi ostaa maata näkyvissä tuotteita tai tiettyjen artistien fanikamaa. Siellä on myös mahdollisuus painia kaveria vastaan pehmustetuissa puvuissa ja monia muita aktiviteetteja. Messukeskuksessa myös tarjotaan festareiden ruoka.

Päivän aikana kävimme myös Turun keskustassa. Bussi jätti meidät keskelle keskustaa ja meillä oli tunti aikaa kierrellä siellä. Ehdimme käydä syömässä ja kierrellä vähän kauppoja sekä lisätä herkkuvarastoja.

Illan loppuesityksessä yleisön valtasi meri hohtotikkuja ja valoja. Kaikkien artistien esitykset olivat parhaita, vaikka artisti ei olisikaan tuttu. Yleisö oli jälleen kerran täysillä mukana laulamassa ja tanssimassa biiseihin. Sieltä ei pystynyt lähtemään muuten kuin hyvällä mielellä.

Ylipäätään MNF on parasta aikaa näin nuorena viettää aikaa ystävien kanssa ja mahdollisesti tehdä uusia ystävyyssuhteita. Kannattaa siis tulla mukaan kokemaan ikimuistoinen tapahtuma.

Kirjoittaja on vuosaarelainen nuori, joka on osallistunut festarihumuun jo useamman kerran.

Mikä ihmeen MNF?

Maata Näkyvissä -festarit kokoaa vuosittain noin 20 000 nuorta yhteen evankeliumin äärelle.

Mistä tapahtumassa on kyse ja mistä se on saanut alkunsa?

Syksyllä 1984 seitsemäntoistavuotias Timo Vainio lähti tavalliseen tapaansa aamulla kouluun. Kesken koulupäivän hän alkoi tuntea kipua rinnassaan. Timolla oli synnynnäinen sydänvika, joka ei ollut koskaan pahemmin oireillut. Tuona päivänä Timo kuitenkin sai sydänkohtauksen ja kuoli.

Muistokukkien sijasta pyydettiin, että ihmiset muistaisivat lahjoituksella Turun kertsiä – nuortenporukkaa, jossa Timo oli ollut aktiivijäsen. Lahjoituksia kertyi 4000 markkaa, ja tuon summan käyttötarkoitusta mietittiin tarkasti. Ideoita keksittiin monia, mutta yksikään ei saanut kaikkien kannatusta.

Lopulta monien hylättyjen ehdotusten jälkeen keksittiin järjestää Timolle muistojuhla. Tuossa muistojuhlassa, ensimmäisillä Maata Näkyvissä -festareilla vuonna 1985, oli paikalla noin 120 nuorta. Tuolloin tuskin kukaan olisi osannut arvata, että hyvin nopeasti tuosta tapahtumasta kasvaisi Pohjoismaiden suurimmat kristilliset nuorisofestarit, tai että jo kuuden vuoden kuluttua tapahtumaa vietettäisiin Turkuhallissa.

Vuonna 2019 Maata Näkyvissä -festarit järjestettiin jo 35. kerran. Tapahtuma kerää yhä edelleen joka vuosi noin 20 000 nuorta eri puolilta Suomea Gatorade Centeriin ja Messukeskukseen. Tapahtuman järjestää Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys (SLEY) yhteistyössä Turun Henrikinseurakunnan, Katariinanseurakunnan, Maarian seurakunnan, Mikaelinseurakunnan, Paattisten seurakunnan ja Turun Tuomiokirkkoseurakunnan kanssa. Käytännön töihin osallistuu 1300 vapaaehtoistyöntekijää.

Festareiden esiintyjät ovat suomalaisia ja ulkomaalaisia kristittyjä. Mukana on sekä huippumuusikoita että artisteja esittävän taiteen eri aloilta. Konserteissa yleisölle tarjoillaan evankeliumia, ilosanomaa Jeesuksesta, myös puheiden välityksellä.

Ohjelmassa on myös paljon yhteistä ja yhteisöllistä tekemistä workshopien ja käytäväpelien muodossa.

Viikonlopun aikana jokaisella festarivieraalla on mahdollisuus osallistua erilaisiin pienryhmäluentoihin ja -keskusteluihin sekä henkilökohtaiseen sielunhoitoon.

Maata Näkyvissä festareilla ei sanoman sisällöstä tingitä – alusta asti evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta on ollut tapahtuman keskiössä.

Teksti sivulta maatanakyvissa.fi

Lue lisää ja tsekkaa jo tulevia festareita tapahtuman omilta sivuilta.