10.12. Onneksi olkoon: Jutta | Palaute | På svenska | In English

Viikin kirkko

Kun joulu on -hyväntekeväisyyskonsertti Viikin kirkossa

Malmin seurakunta

08.12.2019 klo 18:00 Viikin kirkko, Agronominkatu 5, 00790 Helsinki

Ida Elinan joulukonsertti. Ohjelma 20,-, jonka tuotto Hope ry:n hyväksi.

Youtube-ilmiö, laulaja-lauluntekijä ja popkanteletar Ida Elina on Suomessa ja maailmalla ahkerasti keikkaileva artisti, Evento Awards Vuoden Esiintyjä, Vuoden Kantele -tunnustuksen saaja ja 1.kansainvälisten kantelekilpailuiden voittaja.

Klassisen musiikin koulutuksen saanut popkanteletar kehitteli oman pop-kanteleensoittotyylinsä YouTube-kitaristien innoittamana ja samalla ”hänen tekemänsä pop-coverit mullistivat kantelemusiikin” (Helsingin Sanomat).

Esittelyn lainaus sivulta idaelina.com

Hope ry toimii vapaaehtoisvoimin yhdessä yhteiseksi hyväksi. Teemme todeksi unelmaa siitä, että lapsilla olisi Suomessa tasa-arvoisemmat mahdollisuudet hyvään arkeen. Jaamme vähävaraisille ja kriisin kokeneille perheille konkreettisia vaate- ja tavaralahjoituksia, sekä lapsille ja nuorille harrastustukea ja vapaa-ajan elämyksiä. Hope ry:n MobilePay-numero on 98635.