30.01. Onneksi olkoon: Irja | Palaute
Koko Helsinki

Yhteinen polku ja ilo – Hannele Filppulan neljä vuosikymmentä Roihuvuoren seurakunnan kanttorina

Roihuvuoren seurakunta

21.12.2022, 18:22
Roihuvuoren seurakunnan kanttori Hannele Filppula on siirtymässä eläkkeelle. Jo neljänkymmenen vuoden ajan hän on saanut eri-ikäiset seurakuntalaiset laulamaan ja kehittämään laulutaitoaan. Millainen on ollut Hannelen matka Teuvalta Roihuvuoreen?
Hannele Filppula nojaa flyygeliin, sivuprofiili. Teksti Hannele Filppulla siirtyy eläkkeelle.

Etelä-Pohjanmaalla sijaitsee vuonna 1868 perustettu Teuvan kunta. Siellä syntyi 70 vuotta sitten Hannele, kellosepän ja keuhkotautiparantolan johtajattaren tytär. Hannele oli perheen ainoa lapsi. Varhaislapsuutensa vuodet hän asui Hilkka-äidin ja isä Niilon kanssa parantolarakennuksessa, asunnossa, jossa oli yksi huone. Elämänpiiri laajeni rakennuksen muihin tiloihin ja pihapiiriin.

Pieni Hannele tottui elämään yhteisössä, jonka muodostivat sairaalan potilaat ja henkilökunta. Potilaat istuivat penkeillä seuraamassa, kun Hannele leikki isänsä rakentamassa hiekkalaatikossa. Parantolan toinen sairaanhoitaja oli äidin läheinen ystävä. Hänestä tuli Hannelen kummi. Myös keittiöväki tuli tutuksi.

Parantolan yhteydessä oli sikala, jossa asui kaksi sikaa. Kesäksi ne siirrettiin ulos omalle aidatulle alueelle puron rantaan.

– Kun parantolan siivooja, Martta-täti, oli putsannut sikalan, hän myhäili, että nyt siellä on niin puhdasta, että voisi vaikka kahvit juoda. Silloin keksin, että Hannelen päivän kahvit juodaan sikalassa. Niin parantolan henkilökunta saapui sikalan keittiöön nimipäiväkahville. Minulla on vielä tallella kuva, jossa työntekijät istuvat sikalassa ryystämässä kahvia suoraan lautaselta. 

Rukouksia potilaiden puolesta

Parantolan potilaat olivat eri-ikäisiä, joukossa myös lapsia. Monet viettivät parantolassa pitkiäkin aikoja.

Jo varhain Hannele oppi turvautumaan Jumalan apuun. Äiti ja isä olivat molemmat rukoilevia ihmisiä. Tyttärelle opetettiin Levolle lasken, Luojani iltarukoukseksi. Myös virsi Ystävä sä lapsien tuli tutuksi. Hannele seurasi potilaiden vointia ja rukoili heidän puolestaan. 

– Välillä kuulin, kun kello soi, ja lääkäri hälytettiin paikalle. 

Kuoleman todellisuus tuli tutuksi jo lapsena.

– Katsoin ikkunasta, kun auto pysähtyi parantolarakennuksen eteen hakemaan potilasta, jonka elämä oli juuri päättynyt.

Kun Hannele oli kahden viikon ikäinen, äiti joutui sairaalaan. Pienokainen kastettiin parantolassa potilaiden ympäröimänä isän pitäessä häntä sylissä. Hannelen ollessa kolmevuotias äidillä todettiin ms-tauti.

Vuoden suuret juhlat vietettiin parantolan väen kanssa, ja Hannele askarteli juhla-aikojen koristeita. Omina syntymäpäivinään hän sai potilailta kortteja, jotka äiti silitti silitysraudalla, jotta tubi ei pääsisi tarttumaan. Samasta syystä potilaat eivät saaneet pitää Hannelea sylissä tai kätellä häntä. Hannelen muistikuvissa hänen lapsuuteensa sisältyi paljon iloa.

Silloin keksin, että Hannelen päivän kahvit juodaan sikalassa.

Pianon koskettimilla

Kun Hannele oli täyttänyt kolme vuotta, kotiin hankittiin piano. Se vei pienessä asunnossa tilaa, mutta vanhemmat halusivat antaa tyttärelleen mahdollisuuden oppia soittamaan. Kuusivuotiaana hän aloitti pianonsoiton opiskelun Teuvan seurakunnan eläkkeellä olevan kanttorin Edvard Inkisen johdolla. Edvardilla oli tapana käydä soittamassa ja laulamassa parantolan asukkaille.

Hannele innostui soittamisesta vähitellen yhä enemmän. Taitojen edistyessä hän opetteli soittamaan hengellisiä lauluja säestyskirjasta ja virsiä koraalikirjasta. Koululaisena hän säesti usein aamuhartauksissa virsilaulua.

Koulua nuorisoseuran painikämpässä

Teuvan kansakoulu sijaitsi kävelymatkan päässä parantolasta. Talvella kouluun saattoi kulkea jäätä pitkin muutaman sadan metrin matkan joen yli.

– Siihen aikaan perheemme oli varsin moderni, sillä kun ensimmäisenä koulupäivänä toisilla lapsilla oli äiti saattajana, minä kävelin kouluun isän seurassa. Isän oli helpompi irrottautua työstään kuin äidin, jonka vastuulla parantolan 20 potilasta olivat. 

Isä ja hänen kaksi veljeään olivat töissä kelloliikkeessä, jonka oli perustanut Hannelen isoisä. Välillä Hannele ja hänen serkkunsa vuorasivat pieniä laatikoita, joihin laitettiin urheilukilpailujen palkintolusikoita. Laatikoihin lisättiin pehmikkeeksi pumpulia. Myöhemmin isä siirtyi talouspäälliköksi Teuvan seurakuntaan.

Vähitellen Teuvan koulurakennus kävi ahtaaksi.

– Kansakoulun kolmannen ja neljännen luokan opiskelimme nuorisoseuran painikämpässä, Hannele hymyilee.

– Mieluisin oppiaineeni koulussa oli laulu. Keskikoulussa oli sitten jo teoriaakin. Tosin opetus loppui toisen luokan jälkeen ja jäljelle jäi vain kuvaamataito. Siitäkin pidin kovasti, meillä oli innostava opettaja.

Muutosten aika

Kun jo iäkäs Edvard-kanttori halvaantui, Hannelen oli etsittävä uusi pianonsoitonopettaja. Opettajaksi saatiin jälleen kanttori, tällä kertaa Kauhajoelta. Isä kuljetti Hannelea pianotunneille koko 30 kilometrin matkan, kunnes tytär ryhtyi itse kulkemaan bussilla.

Kun Hannele täytti 10 vuotta, perhe siirtyi parantolasta asumaan uuteen omakotitaloon Teuvan keskustaan. Penisilliinin keksiminen oli mullistanut tuberkuloosia sairastavien potilaiden hoidon niin, että entisenlaisia parantoloita ei enää tarvittu.

Hannelen äidillä todettu ms-tauti alkoi vaikuttaa yhä enemmän hänen liikkumiseensa. Pysyäkseen pystyssä äidin täytyi tukeutua käsillään seiniin. Välillä hän vietti hoidossa pitkiä aikoja.

– Aluksi ystäväni kiinnittivät huomiota äidin liikkumiseen ja siihen, että hän teki kotiaskareita tuolilla istuen. Vähitellen hekin tottuivat siihen, että elämä voi olla erilaista ja silti hyvää.

Äitiin kokeiltiin muun muassa australialaista lääkettä, joka pysäytti tulehduksen, mutta vei joksikin ajaksi jalat alta.

– Rukoilin usein: Jumala, paranna äiti.

Äiti ei parantunut kokonaan, mutta hän sai monia hyviä vuosia ja eli 95-vuotiaaksi. 

Hannelen koulunkäynti jatkui Teuvan lukion matematiikkalinjalla. Musiikki alkoi vetää häntä

yhä enemmän puoleensa.

– Rukoilin, että taivaan Isä johdattaisi sinne, minne tarpeen on.

On ollut hienoa seurata, miten ihminen löytää laulamisen ilon ja polun.

Kirkkomusiikki veti pidemmän korren

Ylioppilaskirjoitusten jälkeen Hannelessa vahvistui ajatus hakea Sibelius-Akatemiaan. Hän kävi sellotunneilla, ja kanttori Pekka Reku valmensi häntä säveltapailussa ja laulussa. Lahjakas tyttö pääsi sekä kirkkomusiikkiosastolle että koulumusiikkiosastolle, josta oli mahdollista valmistua musiikin opettajaksi. Hannele erikoistui myös musiikkiterapeutiksi. Lopulta kirkkomusiikki veti pidemmän korren.

– Halusin tehdä työtä vapaaehtoisten parissa. Ja sehän kuuluu kanttorin toimenkuvaan.

Vastavalmistuneen kirkkomuusikon ensimmäinen työpaikka oli kanttorin sijaisuus Suvilahden kappelissa Helsingin Sörnäisissä, jossa kävi paljon väkeä. Koolla saattoi olla kerrallaan sata henkeä. 

Roihuvuoren seurakuntaan

Roihuvuoren seurakunnasta Hannele Filppula sai vakinaisen kanttorin viran. Seurakunnassa toimi siihen aikaan kolme kanttoria, Erkki Forss Roihuvuoren kirkolla, Terttu Natri Laajasalon Yläsalissa ja Jollaksessa sekä Hannele, joka sai toimipaikakseen Tammisalon kirkon ja Marjaniemen seurakuntakodin.

Hannelen sydämellä oli saada lapset laulamaan. Hän perusti lapsikuoron sekä Marjaniemeen että Tammisaloon. Myös aikuiset tarvitsivat musiikillista haastetta. Sellainen oli Dietrich Buxtehuden joulukantaatti.

Hannele oli siihen aikaan mukana kanttorien kuoronjohtokurssilla, jolle osallistuivat myös Paavalin seurakunnan kanttorit Seppo Välimäki ja Irma-Liisa Juuti. Heillä molemmilla oli kuoro, jonka kanssa he saattoivat harjoitella joulukantaattia.  Hannele perusti teoksen esittämistä varten oman kuoron, joka harjoitteli Tammisalon kirkossa. Kuoroon kutsuttiin muun muassa Roihuvuoren seurakunnan kirkkoherra Matti Malmivaara ja kappalainen Pekka Vaaramo. Joulukantaattia harjoiteltiin koko syksy, ja se esitettiin Roihuvuoren kirkossa ensimmäisenä adventtisunnuntaina. Projektiin osallistuneiden kesken virisi innostus uuden kuoron perustamisesta. Näin vuonna 1985 aloittaneesta projektikuorosta syntyi Kamarikuoro Cantiamo. Nimi otettiin käyttöön syksyllä 1986, nimikilpailun jälkeen. Lopullisen nimen kuorolle muotoili Hannele.

Cantiamo ja laulukoulu

Alusta alkaen Cantiamossa laulaminen oli tavoitteellista. Vuonna 1986 kuoro osallistui kirkkomusiikkijuhlille Joensuussa. Varoja kerättiin muun muassa myyjäisillä. Vuonna 1987 tehtiin retki ystävyysseurakuntaan Unkarin Obudaan. Kun Tammisalon kirkko alkoi käydä ahtaaksi, kuoro siirtyi harjoittelemaan Roihuvuoren kirkon seurakuntasaliin. Tälläkin hetkellä Cantiamon riveissä on noin 50 kuorolaista. Se mahdollistaa sen, että kuoro on toimintakykyinen, vaikka kaikki eivät aina pääsisi paikalle.

Hannele on alusta alkaen kouluttanut kuorolaisia käyttämään ääntään.

– Vaikka ihminen ei olisi tottunut laulamaan, hän voi kehittyä paljon, kunhan on motivaatiota harjoitella ja nähdä vaivaa, diplomilaulajan tutkinnon suorittanut Hannele kannustaa.

Vuonna 1988 innokas kanttori perusti kuoron rinnalle kaikille avoimen laulukoulun, joka kokoontui vuosittain ennen syyskauden alkua. Sen myötä Cantiamoon on liittynyt monia uusia laulajia. Joistakin heistä on tullut kuoron kantavia voimia.

– On ollut hienoa seurata, miten ihminen löytää laulamisen ilon ja polun.

Seurakunnan kuorossa lauletaan kirkkovuotta lävitse. Suuret ja pienemmät pyhät tulevat tutuiksi. Moni kuorolainen onkin kertonut, että kuorossa opittu laulu saattaa pulpahtaa yllättäen mieleen ja tuoda toivoa ja rohkaisua.

Nykyisin Cantiamolla on oma yhdistys, jonka johtokuntaan kuuluu kymmenen henkilöä. Lisäksi kuorolla on opintosihteeri, äänenvalvojia ja vesper-ryhmä. Kuorolaisia on liittynyt myös Roihuvuoren seurakunnan jumalanpalvelusryhmiin.

– Seurakunnan musiikkitoiminta palvelee siihen sitoutuvia ryhmäläisiä ja ryhmät palvelevat seurakuntaa.

– Seurakuntamme oli mukana messu-uudistuksessa kokeiluseurakuntana ja yhtenä palautteen antajaista

Tietotekniikan kehittyminen on mullistanut myös kanttorin työtä.

– Koneet ovat tulleet sekä avuksi että kahleeksi. Kun ensimmäisinä vuosina tehtiin käsiohjelmia, ylivahtimestari monisti ohjelmat veivattavalla koneella. Nyt ne tehdään tietokoneella ja kuorolaisiin voi pitää yhteyttä tekstareilla ja sähköpostilla.

– Maailman meno on muuttunut hektisemmäksi. Koko ajan pitää oppia uutta. Pitkäjänteisyyttä vaativaan harrastukseen ei ole yhtä helppoa sitoutua kuin ennen.

Uuden edessä

Kanttorin työ on yhteistyötä erilaisten toimijoiden kanssa.

– Tämä työ on antanut minulle valtavan paljon. Olen saanut elää mukana ihmisten iloissa ja suruissa.

Kanttorin innostus innostaa kuorolaisia ja kuorolaisten innostus kanttoria.

– Yhdessä erilaisten ihmisten kanssa olemme voineet tehdä jotain sellaista, mistä on iloa muille, hän toteaa.

Eläkkeelle siirtyminen merkitsee muutosta ajankäytössä.

– Nyt voin ryhtyä itse täyttämään kalenteriani, Hannele hymyilee.

– Aikaa jää enemmän myös kulttuuriharrastuksiin, kuten konserteissa käymiseen.

Uuteen vaiheeseen liittyy myös toinen, onnellinen elämänmuutos. Alkusyksystä Hannele avioiutui Roihuvuoren seurakunnan pitkäaikaisen luottamushenkilön ja Cantiamon puheenjohtajan Lauri Kopposen kanssa. Cantiamo tulee säilymään pariskunnan elämässä jatkossakin. Miten se tapahtuu, jää vielä nähtäväksi. 

Hannele näyttää onnelliselta. Hän on kulkenut äitinsä askelissa, parantolassa, joka on kirkko ja jonka lääkkeenä on hengellinen musiikki.

Teksti: Anna-Mari Kaskinen

Vaakakuva: Marko Anttila

Pystykuva: Timo Pekka Kaskinen