Minulla ei ole kahta minää, vaan kaikki, mitä teen ja harrastan, kytkeytyy jollain tavalla persoonaani ja ajatusmaailmaani.

Kultaiselta 70-luvulta se alkoi. Minulla oli vuosikymmenen alussa muutamia lastenlevyjä, joilla lastenlauluja versioi moni silloisista eturivin muusikoista, kuten Rauli Badding Somerjoki ja M. A. Numminen. Kiinnostus lisääntyi, kun aloin saada vanhemmiltani lahjaksi legendaarisia Finnhits-kokoelmalevyjä. Moni saattaa vielä muistaa ne.

Sain omakseni kaikkiaan kymmenen erilaista suomalaisen iskelmän kokoelmalevyä, jotka sisälsivät niin tasokkaita käännöskipaleita kuin lauluntekijöiden originaalejakin. Formaatti oli vinyyli, totta kai.

Lienee Finnhitsien ansiota, että pidän melodioista paljon ja tartun mielelläni biisiin, jossa on tarttumapintaa. Joku omaperäinen juju pitää mielenkiinnon yllä. Muistan, kun mieltäni kiehtoivat Vicky Rostin Kun Chicago kuoli -kappaleen lehmänkello-rytmitykset. Miten tuokin ääni tehtiin? Tai Pepe Willbergin Hermeksen ovelat syntikka- ja perkussiosoundit, jotka saivat aikaan aavemaisen mutta äärikiehtovan tunnelman.

Ala-asteen viimeisinä vuosina hevistä tuli kovempi juttu. En edelleenkään muista, ostinko ensin Kissin vai Rainbow'n. Jompikumpi oli kuitenkin ensimmäinen hevihankinta. Metallin mielikuvitusmaailma ja energia, toisaalta mainitut selkeät melodiat vievät teinipoikaa mennessään.

Yläasteella uskalsin jo kasvattaa tukkaa, vaikka mutsi oli eri mieltä. Proge- ja woodstock-artistit alkoivat kiehtoa. Pitkä kuontalo se oli hipeilläkin. Pink Floydia ja Santanaa luukutin siihen aikaan paljon. Rumba-lehdestä aloin lukea ajankohtaisista artisteista. Kävin hyvin monenlaisten artistien keikoilla. Esimerkiksi R.E.M. ja The Smiths olivat rumba-väen suosikkeja, pian itsenikin.

Ja levykokoelma kasvoi viikko- ja kesätyörahoilla.

Muistan, kun mieltäni kiehtoivat Vicky Rostin Kun Chicago kuoli -kappaleen lehmänkello-rytmitykset. Miten tuokin ääni tehtiin?

Musiikki kuului olennaisesti seurakuntanuoren elämään. Nuorisopastorimme Axu ujutti avarakatseisesti yhteislaulutuokioihin mukaan mm. Juicen ja Hectorin klassikkobiisejä. Singer-songwriter-kulttuuri alkoi kiehtoa uudella tavalla. Aloin arvostaa suuresti Jaakko Löyttyä ja huomasin Mikko Kuustosen Q.Stone -yhtyeessä itseäni kiehtovia lyriikkakulmia.

Looginen väylä kuljetti nuoren miehen opiskelemaan kirkon nuorisotyötä. Valmistuin 90-luvun alussa, vaikutin monta vuotta HNMKY:n nuorisotyössä ja sitten menin Töölön seurakuntaan 21 vuodeksi.

Sieltä päädyin Kallioon, tuttuihin kortteleihin, kulttuuria sykkivään kaupunginosaan, jonka vieno boheemisuus on aina viehättänyt sydäntäni. Ja tietenkin toin mukanani vanhasta työpaikasta soittimet ja DJ-mikserin…!

Olen aina pitänyt musiikkia isossa roolissa nuorisotyössä – muutenkin kuin iltaohjelmien veisubiisien ja nuorten virsien muodossa. Ei ole esimerkiksi ihan sama, mitä taustamusiikkia nuorisotiloissa soitetaan. Hevimetalli ja hiphop jakavat rajusti mielipiteitä, joten niitä en valitse. Itse olen pitäytynyt turvallista tilaa äänitaiteellaan luovissa artisteissa.

Esimeriksi Marvin Gaye, Clannad ja Sigur Ros ovat olleet paljon soitossa niissä sadoissa illoissa, joissa olen vuosien varrella nuorisotyötä tehnyt.

Tunnelma on tärkeä ja taustan äänet luovat sitä isosti. Samoin, jos soittaisi julistavaa gospelia äänekkäästi ämyreistä, silläkin saattaisi olla hyvin ei-toivottu vaikutus.

Ryhdyin soittelemaan keikkoja DJ:nä viitisen vuotta sitten. Hommani nimi on aika pitkälti sama kuin Finnhitsien ajatus: mukavia, myönteisiä ja tarttuvia, eteenpäin vieviä kipaleita tyylilajista toiseen. Enemmän ehkä painotan kansainvälistä musiikkia, mutta toki mukaan mahtuu kotimaisiakin kappaleita.

Kun pakkaa kaksi kantolaukkua täyteen singlejä, niin siinä on sopiva määrä yhden illan taustaksi. Jokaista keikkaa pitää vähän fundeeraa erikseen. Onko teemaa, mikä on kuulijakunta, onko itsellä mikä fiilis?

Kun tulin vuosi sitten Kallioon töihin, kartoitin hieman sitä, millaisia soittomahdollisuuksia täälläpäin olisi. Löysin yhdeksi kiintopisteeksi Flemarilla sijaitsevan Pulmun. Eipä vähiten siksi, että paikassa ovat vinyylisoittimet valmiina, ja iltoja olisi vapaina harrastelijan soitella.

Musiikilla on monituinen rooli. Baarissa se siivittää letkeästi iltaa tuoden hyvää tunnelmaa ja ehkä uusia kulttuurilöytöjä.

Omaksi vakioillaksi Pulmussa on muodostunut kuun viimeinen tiistai. Silloin on selkoselvää, että duunien jälkeen kävelen levylaukkujen kanssa Kallion kirkonmäeltä Flemarille. Pulmussa kohtaan useimmiten ravintoloitsija Risto Paalasen hymyilevän olemuksen ja tervetuloa-moikkauksen.

"Meillä ei Pulmussa ole varsinaista musiikkilinjausta, mutta kaikenlainen erikoismeininki kiinnostaa aina", sanoo Risto.

"DJ-toiminnassa näitä tulokulmia on toki melkoinen lista, mutta yksi ehdottomista mestaruuslajeista on kyllä seiskatuumaisiin perustuva kattaus – siinä pitää olla askelmerkit hyvin hallussa. Hattua nostan näille tyypeille!"

Kiitän Ristoa näistä sanoista. Musiikilla on monituinen rooli. Baarissa se siivittää letkeästi iltaa tuoden hyvää tunnelmaa ja ehkä uusia kulttuurilöytöjä. Kirkossa se tuo sieluusi toivon ja lähimmäisenrakkauden sanomaa. Lisäksi on aina hauskaa löytää kipaleita, jotka toimivat kummassakin paikassa. Esimerkiksi When the Saints Go Marchin’ In -klassikkoa on ollut hauska soittaa niin kirkossa kuin kapakassakin!

Löytyykö kotoasi levysoitin? Onko se mahdollisesti ollut työttömänä pitkään? Annan lämpimän kehotuksen kunnostaa se jälleen sorvauskuntoon. Itsekin olin monta vuotta suoratoiston pauloissa. Kun noin kymmenen vuotta sitten remontoin vanhan Dualini, elämässä alkoi uusvanha vaihe.

Toivon, että musiikki on elämässäsi hienossa ja monipuolisessa roolissa.

Teksti: Mikko Saari
Kuvat: Mika Nuorva

Tämän ja muita haastatteluita löydät Kallion seurakunnan syyslehdestä, jonka voit hakea itsellesi Kallion tai Alppilan kirkolta tai tutustua sisältöihin täältä.