Vauva-Jumala ja maailman toivo

Nyt kapaloidaan kaikkein vaatettajaa
ja imetetään ruuan lahjoittajaa.
Nyt itkee hän, ken ilon meille antaa
ja heikko äiti kantajaamme kantaa.

Vanha Siionin virsi puhuu siitä uskon paradoksista, että kun Jumala tulee maailmaan, hän tulee pienenä ja avuttomana niin kuin vain vastasyntynyt on. Vastasyntynyt on riippuvainen toisten huolenpidosta kaikessa. Ilman suojaa, ravintoa ja hellyyttä hän ei yksinkertaisesti selviydy.

Vastasyntynyt on ihmeellinen mutta myös vaatii meiltä paljon. Vauvan kanssa joudumme kasvotusten oman avuttomuutemme kanssa. Meidän täytyy olla lohtuna ja turvana sellaiselle, joka on vielä meitä itseämmekin heikompi ja hauraampi.

Tänä vuonna, kaikkien sotauutisten, pelkojen ja uhkakuvien keskellä, olen monta kertaa huokaissut ilmoille ahdistuneen rukouksen: ”Auta nyt maailmaasi, hyvä Jumala! Et kai ole niin avuton tämän kaiken edessä!”

On avuton hän, jolla yksin valta
on auttaa syntiset pois synnin alta.
Hän, lapsi, vaivojansa vaikeroiva
on meitä varjeleva, vartioiva.

Tallin löyhkästä, sodan kurjuudesta ja kaikesta tämän maailman kaaoksesta löytyykin Kristus, maailman Valo ja pelastus. Hänessä Jumala osoittaa kätkeytyvänsä sellaiseen, mitä niin helposti luulemme arvottomaksi ja mitättömäksi tämän maailman mahtien rinnalla. Jumalan kaikkivaltias voima kätkeytyy pienuuteen, viattomuuteen ja aseettomuuteen – puolustuskyvyttömään lapseen. Jumala on kerran tullut meidän luoksemme maailmaan, koska välittää siitä. Ja sen seurauksena meillä on ikuinen yhteys Häneen.

Elsa Sihvola, seurakuntapastori