Kirkkonummelaisen paritalokodin eteisessä on silityslauta, jolle on kasattu vihreitä eri kokoisia kangaspaloja. Kylpyhuoneen oven edessä on rullalla iso kuminen matto, keittiöstä löytyy eri kokoisia siveltimiä ja väripurkkeja. Tuolin päällisillä lepää eri kokoisia ja värisiä stolia. Nauhojen ja lankojen pätkiä on siellä täällä. Viikkojen ajan täältä on kuulunut ompelukoneen surinaa aamusta iltaan.

Tekeillä ovat Vartiokylän kirkolle tilatut uudet päällä pidettävät kirkkotekstiilit, jotka tekstiilisuunnittelija Anna Lehto valmistaa käsityönä kotonaan.

Harvinainen työ ja iso urakka‍

Anna Lehto muistaa ihailleensa Paavalin kirkossa tekstiilitaiteilija Helena Vaarin tekemää alttarivaatetta ja haaveilleensa, että pääsisipä joskus tekemään sellaista.

-Ja nyt pääsin!

Kirkkotekstiilejä ei todellakaan pääse joka vuosi tekemään, sillä ne uusitaan keskimäärin joka 40. vuosi. Monet nykyisin käytössä olevat kirkkotekstiilit ovat 1970-luvulta.

-Sellaisen tekeminen on ihan erityistä. On hienoa, että on tekstiileitä, jotka käytetään loppuun ja joita arvostetaan. En keksi mitään muuta, mikä olisi yhtaikaa taidetekstiili ja käyttötekstiili.

Vartiokylän kirkon kirkkotekstiilit ovat peräisin eri kirkoista, ja osa on tullut jo tiensä päähän. Anna Lehto teki seurakunnalle keväällä kaksi ehdotusta päälle puettavista tekstiileistä, abstraktimman ja perinteisemmän. Jälkimmäiseen päädyttiin, mutta tekstiileihin tulevat symbolit ovat hänen omaa tyyliään.

Myös lapsille tulee stolat, kaksi albaa ja vihreä kasukka.‍

Anna Lehto suosii luonnonmateriaaleja ja miettii materiaaleja jo luonnoksia tehdessään.

-Nämä tekstiilit ovat ovat Bourette-silkkiä. Se karstataan jämäpaloista, jotka saadaan tutusta, ohuesta ja kiiltävästä mulperisilkistä. Bourette-silkissä on hento kiilto, mutta ei niin päällekäyvä. Mielestäni se sopii hillitympänä luterilaisiin kirkkoihin ja mielenmaisemaan. Siinä on lisäksi kaikki silkin hyvät ominaisuudet. Se hengittää ja lämmittää, mutta ei hiosta. Oikein hoidettuna se on myös kestävää. Lisäksi se on oikein miellyttävää värjätä, hän perustelee valintaansa.

Käsin värjätty silkki on eläväpintainen‍

Anna Lehto värjää kankaat itse kylpyhuoneen lattialle levitetyn kumimaton päällä. Liturgisista väreistä, joita tekstiileihin tarvitaan, ei ole olemassa kangasvärikarttaa, joten sekoitukset pitää tehdä itse.

-Kun tavoitteena ei ole saada tasaväristä, on värjäys hyvä menetelmä. Tässäkin näkyy syvyyttä, kun kankaan värjää pari kertaa, hän näyttää kylmää ja lämmintä punaista sisältävää kalkkiliinaa.

-Ensin kangas pestään, koska se pitää kutistaa. Sitten tehdään testikankaita, mitataan apuaineet ja sekoitetaan värit. Suurin osa näistä kankaista on ollut yön yli väriliemessä. Sitten huuhdellaan monta tuntia, neutraloidaan ja pestään ja silitetään, ennen kuin voi alkaa leikata.

-Violetit värjäsin kaksi kertaa kestoseisotuksella ja sitten vielä maalasin siveltimellä, että sain niihin syvyyttä. Mutta värilätäkköä voi liikutella vaikka lusikalla, hän kuvailee.

Värit ovat kemiallisia reaktiivivärejä, jotka kestävät käytössä paremmin. Pigmentit eli väriaineet ovat voimakkaita, eikä niitä yleensä tarvita suuria määriä värjäämiseen.

-Puoli litraa punaista meni violetteihin ja punaisiin tekstiileihin yhteensä. Nuo värjäsin kahteen kertaan ja violetit kolmeen kertaan, hän osoittaa pöydälle levitettyjä tekstiilejä. Mustat menivät ekalla värjäyksellä, hän nauraa.

Anna Lehto värjää myös nauhat, joista symbolikuviot ommellaan. Oikean värisiä nauhoja ei useinkaan ole saatavilla. Niitäkin hän on värjännyt moneen kertaan.

Kun kankaat on värjätty, pääsee viimein ompelemaan. Muut kappaleet ovat suorakaiteen muotoisia, vain kasukkaan tarvitaan kaava.

-Kasukoiden vuorikangas on viskoosia, koska haluan että se hengittää. Käytän sitä myös siksi, että se on lähempänä luonnonkuitua, joita haluan käyttää, koska tekstiilijäte on iso ongelma maailmassa. Ani harvalla tekstiilillä on näin pitkää käyttöikää, ja siksi niissä pitää olla hyvät materiaalit.

Käytän ompelussa silkkilankaa, koska polyesterilanka syö silkkiä ajan kuluessa.‍

Päänvaivaa hänelle on aiheuttanut myös kasukan pituus, koska esimerkiksi naispapit voivat olla hyvinkin eri pituisia.

-Tein saman mallisen kuin kirkolla pidetty kasukka. Yritin arvioida niin, ettei lyhyt naispappi ole ongelmissa kasukan kanssa. Albojahan on eri kokoisia siellä alla.

Niin, ja miksi silityslauta on eteisessä?

-Kun ompelee, niin joka välissä pitää silittää. Lauta mahtui sinne parhaiten.

Teksti ja kuvat: Outi Jaakkola

Anna Lehto‍

• Teologian maisteri

• Metropolia AMK tekstiilisuunnittelija

• Kirkkotekstiilejä Espoon Laaksolahteen ja Tampereelle

• Valmistanut stolia aikaisemmin Pyhävaate-osuuskunnassa

Kirkkotekstiilit

Kirkkotekstiilejä ovat esimerkiksi alttarin edustan peittävä liina eli antependium, kirjaliina, kalkkiliina, korporaaliliina, alba, vyö, stola, messukasukka ja kuorikaapu.

Kirkkotekstiileiden väri- ja muotokieli saa aiheensa kristillisestä symboliikasta ja kirkkovuodesta, jonka vaiheiden mukaan liturgiset värit vaihtelevat.

Alba on pitkä valkea vaate, jota käytetään jumalanpalveluspuvun perusosana. Papilla on alba, jonka päälle puetaan stola tai messukasukka. Nuoret pukeutuvat konfirmaatiossa albaan. Alba on myös esikuva kastemekolle ja morsiuspuvulle.

Stola on muutaman senttimetrin levyinen ja noin 2,5 metrin pituinen nauha. Se kulkee niskan takaa ja laskeutuu edestä alas vapaasti ja suoraan. Stola on hengellisen viran merkki erityisesti läntisissä kristillisissä kirkoissa. Se puetaan papin alban päälle. Stolassa näkyy sen hetkinen liturginen väri.

Messukasukka on messua eli ehtoollisjumalanpalvelusta johtavan liturgin käyttämä alban ja stolan päälle pantava viittamainen vaate, joka noudattaa kirkkovuoden sen hetkistä liturgista väriä.

‍Vartiokylän kirkon uudet kirkkotekstiilit otetaan käyttöön su 23.11. klo 10 messussa.