23.09. Onneksi olkoon: Mielikki, Minja, Miisa | Palaute
Koko Helsinki

Tutkija Timo Stewart: Halu ymmärtää on tärkeintä konfliktinratkaisussa

Roihuvuoren seurakunta

13.09.2021, 16:32
Tutkija Timo Stewart lähikuvassa taustalla kanava. Kuva: Marko Anttila

Roihuvuorelaisen poliittisen historian tutkijan Timo R. Stewartin mukaan maailma olisi parempi paikka, jos ihmiset kuuntelisivat toisiaan enemmän ja haluaisivat aidosti ymmärtää, mitä toinen sanoo.

-Halu ymmärtää on toisen ihmisen kunnioittamista.

Poliittisen historian tutkija Timo R. Stewart asui lapsuutensa Laajasalossa suomalais-uusseelantilaisessa perheessä. Hän kävi rippikoulun Roihuvuoren seurakunnassa ja jäi mukaan nuorten toimintaan toimien muun muassa isosena rippikoululeireillä.

–Tutustuin Makeen eli Marko Anttilaan 90-luvun lopulla, hän oli täällä jo silloin nuorisotyönohjaajana, hymyilee Stewart. – Muistan hyvin myös Arjan niiltä ajoilta, olemme edelleen yhteydessä.

Pappi Arja Vaulasta saankin kiittää siitä, että pääsen haastattelemaan palkittua tietokirjailijaa ja Ulkopoliittisen instituutin tutkijaa.

Paluu Itä-Helsinkiin

Laajasalossa vietetyn lapsuuden jälkeen Timo R. Stewart asui vuosia muualla, myös ulkomailla eri paikoissa, mutta neljä vuotta sitten hän asettui vaimonsa kanssa Roihuvuoreen.

– Etsimme asuntoa Itä-Helsingistä ja olen tosi tyytyväinen, että muutimme tänne. Lähistöllä asuu edelleen paljon vanhoja laajasalolaisia ja roihuvuorelaisia sekä perheitä. Roihuvuoressa on kylämäinen fiilis, tunnen ihmisiä täältä monessa sukupolvessa. Vaimokin ihastui paikkaan.

– Paljon on hyviä muistoja ja tuttuja paikkoja. Olen esimerkiksi käynyt Itä-Helsingin Musiikkiopistoa ja ollut Laajasalon K-kaupassa töissä. Minut konfirmoitiin Roihikan kirkossa. Ja omat vanhempani asuvat edelleen Laajasalossa.

On hyvä, että vanhemmat asuvat lähellä, sillä Stewartin perheeseen syntyi toukokuussa esikoistytär.

– En työltäni ja lapsen hoidolta ehdi paljon mitään harrastamaan, mutta koiran kanssa tulee käveltyä paljon ja oltua luonnossa. Lisäksi luen paljon. Koska keskityn työssäni maailman nykytilanteeseen ja lähihistoriaan, luen vapaa-ajallani vanhempaa historiaa, Stewart naurahtaa.

Mies rauhan asialla

Ennen työtään Ulkopoliittisessa instituutissa Stewart toimi tutkijana, työskenteli Ulkoministeriössä sekä konfliktinratkaisun ja konfliktianalyysin parissa kansalaisjärjestöissä ja Suomen Lähetysseurassa.

Kun maailma ympärillä tuntuu käyvän koko ajan levottomammaksi ja sen kriisit tunkeutuvat yhä hanakammin kotiemme kynnyksille, tuntuu luontevalta viivähtää hetki rauhan rakentamisen teemoissa.

– Viimeiset 20–30 vuotta on pyritty vahvemmin ehkäisemään sodat tai ainakin saamaan ne loppumaan nopeammin. 10–20 viime vuoden aikana on noussut uutena asiana rauhantyöntutkimusta, -ihmisiä ja -järjestöjä sekä rauhankeskuksia, joilla monilla on eri maiden ulkoministeriöiden tuki. Jos sodan ehkäisy onnistuu, säästyy ihmishenkiä, vältetään yhteiskunnallinen väkivalta ja sukupolvien trauma sekä säästetään rahaa ja resursseja.

– Rauhantyö on kannattava sijoitus. Välillä se toimii, välillä ei. Tärkeää on kuitenkin yrittää.

Mukana konfliktinratkaisussa Myanmarissa

Timo R. Stewart on itsekin ollut ruohonjuuritasolla mukana rauhaa rakentamassa. Hän osallistui muun muassa Ulkoministeriön rahoittamaan Suomen Lähetysseuran hankkeeseen Myanmarissa.1940-luvun lopun itsenäisyydestä asti sisällissotia käynyt maa on erittäin vaikeassa tilanteessa eri etnisten ryhmien taistellessa paitsi hallitusta vastaan, myös keskenään.

– Ulkomailla tiedetään tästä vähemmän. Demokratisoitumiskamppailu taas tunnetaan paremmin. Se näyttikin menevän hyvään suuntaan, kunnes se otti alkuvuodesta valtavan takapakin, kun armeija otti maan jälleen haltuunsa.

Lähetysseuran projektissa oli kysymys Myanmarin kutsusta tulla tukemaan kansallista dialogia, jonka avulla valtio halusi etsiä ratkaisua vaikeaan tilanteeseen. Lähetysseuralla oli hankkeessa tukea ja neuvoa antava rooli.

– Kansallinen dialogi on työkalu, joka muistuttaa perustuslain säätämistä. Kaikkia ryhmiä kuullaan ja valtion keskushallinnon ja alueiden eri ryhmien väliset suhteet pyritään luomaan uudestaan sen pohjalta, mitä dialogissa sovitaan. Se on pitkä prosessi.

– Rauhan saavuttamisessa saattaa olla lopulta kyse arkisista asioista, kuten maaoikeuksista. On ihmisiä, joilla on mielestään maata, mutta keskushallinto päättelee, että se on valtion. Kysymyksiä on monia, kuten millä tavalla maata voidaan rekisteröidä tai jakaa maakiistoissa. Eri puolilla maailmaa on toimittu eri tavalla. Myanmarissa opittiin siitä, mitä on tapahtunut vaikka Kambodzhassa ja Laosissa.

Rauhan saavuttamisessa saattaa lopulta olla kyse arkisista asioista.

Kysymyksiä on paljon muitakin, kuten miten eri tavoin voidaan toteuttaa federalistinen ratkaisu, jossa tietyllä alueella on oma itsehallinto.

– Nämä asiat voivat olla rauhanprosessissa tosi tärkeitä. Esimerkiksi on jokin alue vaikka Myanmarissa, jossa on tietty etninen ryhmä enemmistössä, mutta joka on kokenut syrjintää hyvin pitkään. Miten paljon heille voidaan taata omaa itsehallintoa niin, että se riittäisi heille, mutta olisi myös keskushallinnon näkökulmasta hyvä ratkaisu? Mitkä ovat vaihtoehdot ja miten niistä neuvotellaan?

Monissa konflikteissa valtio on yksi osapuoli. Valtio on hyvin vahva verrattuna ei-aseellisiin ryhmiin, jotka taistelevat valtiota vastaan.

– Usein ryhmän jäsenillä ei ole muodollista koulutusta eivätkä he ole päässeet matkustelemaan paljon. Silloin puhutaan heidän kapasiteetin lisäämisestään esimerkiksi järjestämällä koulutuksia.

– Kysymyksiä on loputon määrä, esimerkiksi, miten järjestetään naisten ja lasten osallistuminen? Miten järjestetään konsultaatioita? Miten kuullaan joitain tiettyjä yhteisöjä? Omassa projektissamme pyrimme auttamaan kumppania juuri tällaisissa kysymyksissä, Stewart tiivistää.

Onko kristillinen konteksti taakka rauhantyössä?

Kun kristillinen järjestö lähtee rakentamaan rauhaa maahan, jossa kristinusko on vähemmistöuskonto, kuten buddhalaisessa Myanmarissa, herää kysymys, joutuuko kristillisyyttä perustelemaan.

– Uskonto on länsimaisen kulttuurin ulkopuolella arkea. On tärkeää tietää, mihin uskonnolliseen viiteryhmään kukin kuuluu. Jossakin islamilaisessa maassa ei ymmärrettäisi, että jokin Suomen kaltaisesta kristillisestä maasta tuleva kansalaisjärjestö voisi olla uskonnollisesti neutraali. Heidät mielletään automaattisesti kristittyjen edustajiksi.

– Ongelmia tulisi vasta sitten, jos muita pyrittäisiin käännyttämään omaan uskoon.

Timo R. Stewart painottaa, että paikan päälle mennään aina kutsusta, paikallisten ihmisten ehdoilla.

– Emme tehneet esimerkiksi Myanmarissa mitään ilman paikallisia kumppaneitamme, vaan tuimme heitä siinä, miten he itse tukivat prosessia. Ja asioissa, missä emme voineet auttaa, kutsuimme paikalle erilaisia asiantuntijoita ja toteutimme monia workshoppeja.

Jokainen voi edistää rauhaa

Timo R. Stewartin mukaan vahva yhteisö on sellainen, jossa ihmiset tulevat kuulluiksi ja kunnioitetuiksi ihmisinä. Mikäli yhteisössä tapahtuu väkivaltaa, yhteisö on jollakin tavalla rikki. Stewart näkee, että jokainen voi osallistua rauhan edistämiseen.

– Rauhantyötä on rakentaa siltoja niissä yhteisöissä, joissa ihmiset elävät, yhtenä esimerkkinä seurakunnat. On pidettävä huolta toisten kunnioittamisesta ja etsittävä rauhallisia tapoja ratkaista ristiriitoja. Sitä voi tehdä ihan missä vain, ei tarvitse odottaa, että tapahtuu jotakin pahaa.

Demokratia on kuin rapistuva talo. Se ei pysy itsekseen pystyssä.

Stewart nostaa esiin demokraattisen järjestelmän merkityksen yhtenä hyvänä työvälineenä konfliktien ehkäisyssä ja niiden ratkaisussa. Samaan hengenvetoon hän muistuttaa järjestelmän hauraudesta.

– Demokratia on kuin rapistuva talo. Se ei pysy itsekseen pystyssä, vaan sitä pitää välillä kunnostaa, maalata ja huoltaa. Mielestäni jokaisen sukupolven tulee tehdä tämä työ ja huolehtia omalta osaltaan ajattelun vapauden ja poliittisen vapauden toteutumisesta sekä ihmisten perustarpeiden tyydyttämisestä.

Valter Juveliuksen jäljille Jerusalemissa

Timo R. Stewart tietää mistä puhuu, sillä hän on tutkinut uskonnon ja nationalismin roolia politiikassa, konflikteissa ja konfliktinratkaisussa. Hän on erityisen kiinnostunut 1900-luvun moderneista eurooppalaisista Lähi-itään liittyvistä käsityksistä ja monet hänen tutkimusintressinsä nivoutuvat Israel-Palestiina-konfliktiin.

Tehdessään väitöskirjaansa Jerusalemissa kymmenisen vuotta sitten, Stewartin huomio kiinnittyi lähdekirjallisuudessa silloin tällöin vilahtavaan Valter Juveliuksen nimeen. Kävi ilmi, että Juvelius oli 1900-luvun alussa vaikuttanut suomalainen maanmittaaja ja runoilija, joka oli saanut aikaan kansainvälisen kohun Jerusalemissa. Juvelius oli varma, että löytäisi Vanhan testamentin liitonarkun, jota hänen aikanaan ei pidetty välttämättä pelkkänä myyttinä. Hänen onnistui jollain ilveellä puhua hankkeelle rahoitus ja niin hän suoritti valtavan retkikuntansa kanssa kaivauksia Pyhällä maalla useamman vuoden. Hanke päättyi skandaaliin.

Stewart ryhtyi myöhemmin tutkimaan erikoista miestä ja hänen erikoista tarinaansa apurahan turvin ja niin syntyi seikkailuromaania muistuttava painava tietokirja.

– Oli kiehtovaa keriä auki sitä, mitä retkikunta teki ja mitä se itse ajatteli tekevänsä. Myös Juveliuksen tavoitteiden röyhkeys ja hänen tasapainoilunsa itse-epäilyn ja rohkeiden johtopäätösten välillä kiinnostivat minua. Ennen kaikkea minua kuitenkin kiinnosti se, miten aikalaiset näkivät hankkeen.

Kirja kertookin paitsi Juveliuksesta ja hänen hankkeestaan, myös ajattelun historiasta. Vielä 1900-luvun alussa rajat esimerkiksi tieteellisen tutkimuksen, arkeologian, salatieteen ja uskonnon välillä olivat häilyvät.

– Meillä on jännä taipumus katsoa mennyttä aikaa omasta vinkkelistämme ja hitusen omahyväisesti. Olemme usein sokeita sille, miten kaikkina aikoina tapamme hahmottaa maailmaa riippuu ympäristöstämme ja siinä olevista tekijöistä ja miten nämä tekijät vaihtelevat historian saatossa. 1900-luvun alun Suomi on meille jo erilainen kulttuuri. Tavat ajatella ja nähdä maailma olivat erilaisia. Me helposti naureskelemme entisajan ihmisten valinnoille tai tavoille toimia, vaikka he itse kokivat tekevänsä ihan fiksuja juttuja.

Teksti: Misku Välimäki

Kuvat: Marko Anttila

Juttu on julkaistu Kiikari-lehdessä 2/2021‍

Tutkija Timo Stewart  puolilähikuvasa ulkona. Kuva: Marko Anttila