27.11. Onneksi olkoon: Hilkka | Palaute
Koko Helsinki

Tunnelukkoterapeutti ja pappi Miia Moisio: ”Pitkään jatkunut
stressi laukaisee masennuksen, mutta siitä voi toipua”

26.09.2022, 11:34 /  päivitetty 26.09.2022, 11:36
Teksti Masennuksesta toivoon Miia Moisio, ruskealla väripohjalla valokuva Miia Moisiosta vihreässä maisemassa. Kuva: Kirsti Kivimäki

-Masennus on usein stressin aiheuttama epätasapainotila, joka ilmentää itseään eri tavoin, määrittelee tunnelukkoterapeutti, pappi ja tietokirjailija Miia Moisio.

-Se ilmenee esimerkiksi väsymyksenä, voimattomuutena, unettomuutena, liiallisena nukkumisena. Meidän ei kuitenkaan kuulu olla sellaisessa tilassa, josta elinvoima puuttuu. Kukaan ei synny tänne masentuneena tai alakuloisena. Kyllä lapset ovat täynnä elämäniloa.

Mikä sitten ajaa ihmiset masennukseen?

Miia Moision mukaan masennus on seurausta pitkään jatkuneesta stressistä, jota seuraa uupuminen ja lopulta masennus. Toki masennukseen voi sairastua yhtäkkisen traumaattisen tapahtuman seurauksena.

-Lapsuudesta tulevat tunnelukot aiheuttavat toimintaa, joka on ihmiselle haitallista. Esimerkiksi häpeän eli vajavuuden tunnelukko saa ihmisen tuntemaan itsensä arvottomaksi. Tällainen tunne ajaa hänet pyrkimään täydellisyyteen, yrittämään suorittaa kaikenlaista. Ennen pitkää se saattaa johtaa uupumiseen ja masennukseen.

Usein masennus liittyy siihen, etteivät tunteet pääse virtaamaan.

Vihan tunne on masentuneelle usein vaikea tunne.

-Jos sitä ei ole oppinut ilmaisemaan, niin mitä tekee moni suomalainen? Nielaisee, ja alkaa sättiä itseään. Sisäinen puhe kuulostaa tältä: ”Mun kodin pitäisi olla siistimpi, mä olen varmaan siirtänyt nää huonot asiat lapsille, miks mä oon päästänyt itseni tähän kuntoon”. Silloin haetaan sitä syytä omasta itsestä vähän joka asiaan. Syyllisyys onkin monen masentuneen kaveri, Miia Moisio huomauttaa.

Toipumiseen voi vaikuttaa myös fyysistä reittiä

Miia Moisio on itse toipunut noin 25 vuotta kestäneestä masennusjaksosta.

-Olen tehnyt valtavan työn itseni kanssa, että olen selviytynyt. Ehkä siksi koen minulla olevan eväitä muiden auttamiseen. Olen kirjoittanut Hidasta elämää –blogeja 11 vuotta. Jossain vaiheessa huomasin miettiväni sitä, miksi minulla ei ole omaa teemaa. Sitten oivalsin, että masennushan se on, turhaan en sitä ole näin kauan työstänyt.

Miia Moisio on tehnyt terapiatyötä omassa yrityksessä vuodesta 2015, kirjoittanut neljä kirjaa, ja käy luennoimassa ja kouluttamassa.

-Pappina ymmärrän myös ihmisen hengellistä puolta, ja osa asiakkaista hakeutuu luokseni juuri siksi.

Miia Moisio korostaa ihmisen kokonaisvaltaisuutta, ja mahdollisuutta toipua.

-Myös fyysinen puoli vaikuttaa masennukseen, ja usein on helpompaa aloittaa korjausliikkeet sieltä kuin alkaa kaivella esimerkiksi lapsuutta. Stressitila vaikuttaa suoliston hyvinvointiin ja sitä kautta hormonitoimintaan, mikä vaikuttaa moneen asiaan.

-Toipuminen kiinnostaa, ja miten siihen löytää polun pään. Käsitykseni masennuksen luonteesta täydentyy koko ajan, sillä oivallan siitä lisää asiakkaitteni kautta. Sitten voi taas kirjoittaa lisää.

Teksti: Outi Jaakkola

Kuva: Kirsti Kivimäki‍

Kuka?

Miia Moisio

Tunnelukkoterapeutti, hyvinvointiyrittäjä

sielunhoidon asiantuntija

TM, pappisvihkimys 2012

Kirjat (Otava):

  • Toivon kirja masennuksesta 2018
  • Lupa surra 2019
  • Häpeästä valoon 2021
  • Masennus ja tunnelukot, ilmestyy 10/2022