Tule mukaan Pitäjänmäen kirkkomuskariin keväällä 2024!
Pitäjänmäen seurakunta

MITÄ ON KIRKKOMUSKARI?
Pitskun kirkkomuskarissa lauletaan, leikitään, lorutellaan, soitetaan eri soittimia sekä toimitaan luovasti musiikin äärellä. Kirkkomuskari on ilon ja riemun paikka. Muskari rikastuttaa mm. perheen lauluvarastoa, vanhemman ja lapsen välistä vuorovaikutusta ja lapsen kokemusmaailmaa. Muskarin voi aloittaa yhden kuukauden iästä alkaen yhdessä vanhemman kanssa.
Muskari on tavoitteellista, lapsen kokonaisvaltaista kehitystä tukevaa varhaisiän musiikkikasvatusta. Se vahvistaa muun muassa lapsen motorista kehitystä, itseilmaisua, sosiaalisia taitoja, rytmitajua ja tarkkaavaisuutta. Muskariryhmiä ohjaa monivuotisella kokemuksella Heidi Saarikoski.
Heidin esittely: "Olen toiminut muskariopettajana viiden vuoden ajan vauva- ja taaperoperheiden parissa, ja valmistunut varhaisiän musiikkipedagogiksi (AMK). Olen valmistunut aiemmin myös muusikoksi Lahden Ammattikorkeakoulun musiikkiteatterilinjalta. Muskarissa minulle on tärkeää se, että voin tarjota perheille yhteisiä läsnäolon ja ilon hetkiä arjen keskelle. Teen tätä työtä koko sydämelläni, ja haluan kohdata jokaisen muskarilaisen ainutlaatuisena yksilönä."
MISSÄ JA MILLOIN?
Pitäjänmäen kirkossa, os. Turkismiehenkuja 4, 00370 Helsinki
Maanantaisin 15.1. - 13.5.2024. Muskaria ei ole hiihtolomaviikolla 19.2., hiljaisella viikolla 25.3. eikä pääsiäismaanantaina 1.4.
RYHMÄT :
Klo 10.00-10.30 Isot (1-5 v.)
Klo 10.35-11.05 Taaperot (1v., mahtuessa myös 2v.)
Klo 11.15-11.45 Vauvat 1. (1-12 kk)
Klo 12.15-12.45 Vauvat 2. (1-12 kk)
Muskari on kestoltaan 30 minuuttia. Alussa ja lopussa on aikaa nimikierrokselle ja kuulumisten vaihtamiselle.
Ryhmäkoko on 6-11 perhettä.
Muskarin jälkeen voit jäädä syömään eväitä, leikkimään ja kohtaamaan muita perheitä Pitäjänmäen kirkon kerhotiloihin. Seurakunta tarjoaa kahvia ja teetä. Mikro, vaipanvaihtopiste ja syöttötuolit ym. löytyy.
MITÄ MAKSAA?
Osallistumismaksu kevätkaudelta 2024 on 65 euroa. Pikku-/kaksossisaruksesta laskutetaan alennettu sisarusmaksu 30 euroa.
Laskut lähetetään muskarikauden aikana. Ilmoittautuminen on sitova eikä keskeyttäville / osallistumisen muskarikauden aikana peruville keskellä kautta tehtävän laskutuksen jälkeen voida palauttaa rahaa.
Kirkkomuskarista on mahdollista pyytää maksualennusta tai maksuvapautusta taloudellisin perustein ottaen yhteyttä varhaiskasvatuksen ohjaajaan.
MITEN MUKAAN?
ILMOITTAUDU MUKAAN TÄSTÄ 4.12.2023 alkaen.
Jos et ole käyttänyt aiemmin Helsingin seurakuntien sähköistä asiointia, tarvitset ensimmäisellä kerralla pankkitunnukset tunnistautumiseen, muutoin vain salasanasi. Voit valita ilmoittautumislomakkeella ensisijaisen ryhmän ja 1-2 vararyhmää. Olemme yhteydessä tammikuussa kaikkiin ilmoittautuneisiin ryhmäjaosta ja muista käytännön asioista.
Kevätkauden aikana mahdollisista vapaista paikoista kyselyt: Sari Lippojoki 30.11.2023 asti, p. 040 548 4566, sari.lippojoki@evl.fi, Sanna Yli-Koski-Mustonen 1.12.2023 alkaen, sanna.yli-koski-mustonen@evl.fi ja p. 040 519 0402, myös whatsapp-viestit.
Kirkkomuskari on avointa toimintaa kaikille riippumatta esimerkiksi asuinpaikasta tai seurakunnan jäsenyydestä.