-Vaikka mies lähtee Kontulasta, Kontula ei lähde miehestä, Mikaelin seurakunnasa pappina työskennellyt Tuomas Pitkänen tiivistää ajatuksensa. Hän palaa vankilaan jo kolmatta kertaa papiksi. Tällä kertaa edessä on vakituinen pesti Vantaan tutkintavankilassa.

Mikaelinkirkko on ääriään myöten täynnä. Paikalle ovat tulleet kesän riparilaiset, mutta paljon muitakin seurakuntalaisia. He kuuntelevat hievahtamatta lähes 14 vuotta Mikaelin seurakunnassa työskennelleen Tuomas Pitkäsen lähtösaarnaa.

-Polku valitsee meidät, me emme polkua. Johdatus on sitä, että opit rakastamaan sitä mitä sinulle tapahtuu, matkan varrella myös monia pettymyksiä kohdannut Tuomas kiteyttää.

Matka työhön, joka juuri nyt tuntuu loksauttavan palat paikoilleen ei ole ollut miehelle mutkaton. Kun katsoo taaksepäin voi silti nähdä johdatusta. Kohtaamiset seurakuntalaisten iloissa ja suruissa, monet riparit Lapissa, Virossa ja kotimaan leirikeskuksissa ovat tehneet hänestä sen, mikä hän nyt on. Kasvattaneet temperamenttiin kärsivällisyyttä.

-Seurakuntalaiset on kasvattaneet mua näkemään raadollisuutta. Se auttaa vankilatyössä, hän kertoo.

Ristiriidat kiehtovat

Kaikki alkoi yläasteella tehdystä ammatinvalintatestistä. Mutta se pulpahti miehen mieleen vasta vähän aikaa sitten.

-Muistan sen luokkahuoneenkin jossa tulokset saatiin. Mulle tuli tulokseksi vankilapappi tai joku sielunhoitoon liittyvä. Se kuulosti tosi ihmeelliseltä. En ollut ollenkaan ajatellut että minusta tulisi pappi, vaikka kirkkoherran poika olenkin. Voihan se olla valemuistokin, hän miettii.

-Aina mua on kiehtonu ristiriidat ja vaikeat asiat. Vaikeat moraalisen pohdinnat. Kouluaikana pääsin lukiolaisten puhekilpailun finaaliin. Puheeni käsitteli anteeksiantoa. Silloin oli juuri tapahtunut se Steen Christensenin tekemä poliisien murha. Pohdin, voiko saada anteeksi lapsen hyväksikäytön tai toisen tappamisen.

-Ihmisen henkisen ja hengellisen elämän perusedellytys on anteeksianto, samalla lailla kuin ruoka ja uni ovat fyysisiä perustarpeita. Ellemme pääse anteeksiantoon asti, voimme joutua kantamaan riippakiveä lopun elämäämme. Anteeksiannossa ei ole silti kyse siitä, että sanotaan tapahtuneen olevan OK. Syyllisyys, häpeä, katumus ja anteeksianto ovat usein pitkiä prosesseja, ja niitä mahtuu ihmisen eloon monta.

Vankilassa elämä on rutiinia

Tuomas on huomannut, että monille ulkopuolisille vankila on kiehtova, jollain lailla eksoottinen paikka.

-En tiedä, liittyykö se nykyaikaan, kun telkkarissa pyörii miljoona true crime-rikosjuttua. Onko se sitä, että kun ihminen ei uskalla katsoa omaan sisäiseen pahaansa, niin haluaa tirkistellä noita muita?

Todellisuus tilastojen valossa kertoo muuta kuin median luoma kuva: Turvallisuus Suomessa on kasvanut, ja todennäköisyys joutua esimerkiksi henkirikoksen uhriksi on paljon pienempi kuin ennen. Huumerikokset ovat toki oma lukunsa.

-On huolestuttavaa, että yleinen mielipide huumeita kohtaan on nykyään sallivampi. Kunpa ihmiset näkisivät ja ymmärtäisivät kaiken sen kärsimyksen, mikä niistä aiheutuu.

Vankilassa tajuaa, miten tärkeää seurakunnan on mennä sinne, missä ihmiset ovat.

-Vankilassa eletään hyvin rutiininomaista elämää, mikä on tärkeää. Monen vangin elämässä sitä ei ole, muurien ulkopuolella on toisilla paljon turvattomampaa. Jollekin ihmiselle vankila voi olla niin turvallinen paikka, että sinne alitajuisesti hakeudutaan uudelleen.

Tuomas huomauttaa, että kyseessä on turvallisuusala. Vankilassa pyritään varmistamaan sekä vankien että yhteiskunnan turvallisuutta. Siihen liittyy myös se, että vanki kokisi itsensä sisältä turvalliseksi. Siinä turvan etsinnässä vankilapappi voi yrittää tukea.

-Tämä on minulle maailman mielenkiintoisin työ enkä muuten olisi tähän hakeutunut. Mutta on tämä myös arkista työtä. Osa vangeistakin käy töissä. Velvoitetta ei tutkintavankilassa ole mutta osa tekee töitä. Puu- ja metallitöitä, pakkaa ruuveja ja muttereita.

Kerran kuussa kirkkoon

Vankilapapin työ perustuu uskonnonvapauslakiin. Jokaisella on oikeus harjoittaa omaa uskontoaan ja oikeus tavata oman uskontonsa edustajia. Vankilapappi vastaa myös siitä, että muittenkin uskontojen oikeudet tulevat huomioiduiksi. Eri kirkkokuntien edustajat käyvät vankiloissa ahkerasti pitämässä tilaisuuksia, ja seurakunnilla on vankilavuoroja. Myös imaami käy kerran kuussa pitämässä perjantairukouksen.

Tutkintavangit pääsevät kirkkoon vain oman osaston vankien kanssa noin kerran kuussa. Ja jos henkilökohtaiset yhteydenpitorajoitukset ovat päällä, silloin kirkkoon pääsee vain yksittäin ja erikseen pyydettäessä.

-Viikossa jumalanpalveluksissa käy noin 10 % vangeista. Harva seurakunta yltää sellaisiin lukemiin.

Tuomas etenee jumalanpalveluksissa kirkkokäsikirjan mukaan, mutta tekee sen pienen porukan kanssa intiimimmin.

-Mä esimerkiksi istun koko ajan, haluan luoda sen tunteen että olen samalla tasolla. Se on tuntunut mun mielestä hyvältä. Mä olen aika spontaani ihminen ja siellä voin toimia vapaammin kuin muurien ulkopuolella. Usein jutellaan siinä jumalanpalveluksen aikana, pyrin vuorovaikutukseen.

-Ehtoollispöydässä ihmiset ovat samalla viivalla. Ehkä muistutan samalla itseäni siitä.

Teksti: Outi Jaakkola

‍