06.11. Onneksi olkoon: Mimosa | Palaute
Koko Helsinki

Seurakuntavaalien ennakkoäänestyksessä Helsingissä jo yli 10 000 äänestäjää

05.11.2026, 21:07
Seurakuntavaalien ennakkoäänestyksessä on kolmen ensimmäisen päivän aikana äänestänyt Helsingissä 10 748 äänioikeutettua.
Vaalivirkailijat Soile Rusanen ja Anu Ylä-Jussila ennakkoäänestyspaikalla


Alustavien laskelmien mukaan äänestäjiä on 8,2 % prosenttia enemmän kuin vuoden 2022 seurakuntavaaleissa vastaavaan aikaan. Vuoden 2022 seurakuntavaaleissa kolmen ensimmäisen ennakkoäänestyspäivän aikana Helsingissä äänesti 9 433 henkilöä.

Kauppakeskukset suosittuja äänestyspaikkoja

Kauppakeskuksissa sijaitsevissa ennakkoäänestyspaikoissa on tiistain, keskiviikon ja torstain aikana annettu vajaa kolmannes kaikista Helsingissä annetuista ennakkoäänistä.

Helsingissä on ennakkoäänestysviikon aikana kaikkiaan 100 ennakkoäänestyspaikkaa muun muassa kirkoissa ja seurakuntien tiloissa, kaupoissa ja kauppakeskuksissa, kouluissa, kirjastoissa sekä muissa julkisissa tiloissa.

Sähköistä äänioikeusrekisteriä testataan Helsingissä

‍Helsingissä testataan seurakuntavaaleissa ensimmäistä kertaa sähköistä äänioikeusrekisteriä. Kokeilussa ovat mukana kaikki 19 Helsingin seurakuntaa.

Kyse on vaalien järjestämiseen liittyvästä taustajärjestelmästä, joten sen käyttö ei näy äänestäjälle eikä tarkoita sähköistä äänestämistä. Järjestelmää testataan ennakkoäänestyksessä ja varsinaisena vaalipäivänä. Pilotoinnista kerätään kokemuksia järjestelmän jatkokehittämistä varten.

Tavoitteena on, että sähköinen äänioikeusrekisteri olisi valtakunnallisesti käytössä vuoden 2030 seurakuntavaaleissa.

”Jo ensimmäisen ennakkoäänestyspäivän aikana saimme useita arvokkaita havaintoja, joiden perusteella vaalitoimitsijoiden työkaluja on pystytty kehittämään. Juuri tällaisia käytännön kokemuksia pilotoinnilla halutaan saada”, Helsingin seurakuntayhtymän rekisteripäällikkö Emilia Launonen sanoo.

Ennakkoäänestystä vielä kaksi päivää

Ennakkoon voi äänestää vielä perjantaina 6. marraskuuta ja lauantaina 7. marraskuuta. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 15. marraskuuta.

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys alkoi Helsingissä – ensimmäisenä päivänä 3649 ääntä Ketä äänestäisin – vaalikone auttaa löytämään sopivan ehdokkaan Seurakuntavaalien ennakkoäänestys 3.–7.11.2026 – katso äänestyspaikat täältä