25.09. Onneksi olkoon: Kullervo | Palaute
Koko Helsinki

Seurakuntavaaleissa 27 ehdokasta – ehdokasmäärä kasvoi Lauttasaaressa

Lauttasaaren seurakunta

24.09.2026, 11:40
Seurakuntavaaleissa valitaan seurakuntien luottamushenkilöt seuraavalle nelivuotiskaudelle 2027–2030. Helsingissä vaaliessa äänestetään sekä oman seurakunnan seurakuntaneuvoston että Helsingin yhteisen kirkkovaltuuston jäsenistä.

Lauttasaaressa sekä valitsijayhdistysten että ehdokkaiden määrä kasvoi verrattuna vuoden 2022 vaaleihin. Seurakuntaneuvostoon on ehdolla 27 lauttasaarelaista kolmelta valitsijayhdistykseltä. Yhteisen kirkkovaltuuston vaalissa ehdokkaita on 12 kahdelta valitsijayhdistykseltä.

Helsingissä vuoden 2026 seurakuntavaaleissa on panostettu erityisesti nuorten ehdokkaiden rekrytointiin, ja myös Lauttasaaressa viesti on tavoittanut nuoret. Sosiaalinen vastuu ja Seurakunta kaikille -valitsijayhdistysten listoilta ehdolle on asettunut useampi 2000-luvulla syntynyt nuori. Lisäksi vastikään perustetun Lauttasaaren yhteinen suunta -yhdistyksen perustajajäsenissä on joukko 2000-luvulla syntyneitä nuoria.

Lauttasaaren seurakunnan seurakuntaneuvostoon valitaan 14 päättäjää. Äänestäjät pääsevät tutustumaan ehdokkaisiin Lauttasaaren seurakunnan vaalipaneelissa sunnuntaina 25.10. klo 12.30–14. Ennakkoäänestys järjestetään 3.–7.11.2026. Vaalipäivä on sunnuntaina 15.11.2026.

Vuoden 2022 vaaleissa Lauttasaaren seurakunnan äänestysprosentti oli 13,9 prosenttia eli koko Helsingin korkein. Helsingin äänestysprosentti oli noin 10 prosenttia. Seurakunta toivoo, että lauttasaarelaiset löytävät joukolla vaaliuurnille myös tulevissa vaaleissa.

Tietoa ehdokkaista ja valitsijayhdistyksistä.


Ennakkoäänestyspaikat

Tiistai 3.11.

klo 9.00–18.00 Lauttasaaren kirkko, Lauttasaaren kirkon B-aula, Myllykallionrinne 1 B

klo 15.00–20.00 Lauttasaaren kirjasto, Pajalahdentie 10 A

Keskiviikko 4.11.

klo 9.00–18.00 Lauttasaaren kirkko, Myllykallionrinne 1 B

klo 11.00–15.00 Lauttasaaren yhteiskoulu LYK, Isokaari 19

Torstai 5.11.

klo 9.00–18.00 Lauttasaaren kirkko, Myllykallionrinne 1 B

klo 13.00–16.00 Lauttasaaren senioritalo, Pohjoiskaari 1-3

Perjantai 6.11.

klo 9.00–18.00 Lauttasaaren kirkko, Myllykallionrinne 1 B

klo 15.00–20.00 Heikkaantori, Itälahdenkatu 27

klo 15.00–20.00 Kauppakeskus Lauttis, Lauttasaarentie 28

Lauantai 7.11.

klo 9.00–18.00 Lauttasaaren kirkko, Myllykallionrinne 1 B

klo 10.00–18.00 Heikkaantori, Itälahdenkatu 27

klo 10.00–18.00 Kauppakeskus Lauttis, Lauttasaarentie 28

‍