07.10. Onneksi olkoon: Pirjo, Pirkko, Birgitta, Pipsa, Piritta, Pirita | Palaute
Koko Helsinki

Seurakunnan
vauvaryhmät olivat Leena Fedotoville löytö: ”En todellakaan odottanut
tarvitsevani tätä”

02.08.2023, 11:16
LeenaFedotov jaMikael-poika vauvakerhossa. Kollaasikuva

Herttoniemeläiselle Leena Fedotoville parasta odottajien ryhmässä ja sen jälkeen ensivauvaryhmässä sekä vauvakahvilassa ovat olleet kokeneet vetäjät, tunne-elämän käsittely, avoimuus ja ryhmästä saatu vertaistuki.

- Ajattelin olevani valmis ihminen äidiksi, mutta ryhmissä olo on vahvistanut minua niin, että sen avulla koen onnistuneeni paremmin äitinä ja puolisona. Teemat ja puheenaiheet ovat valmistaneet minua ja perhettä siihen, mitä lapsen syntymä tarkoittaa – esimerkiksi pelkoihin ja puolison huomioimiseen. Sain suuren tuen keskustelun muodossa. Ryhmä on ollut kantava voima – tämä on ollut täydellistä!

Sain suuren tuen ryhmästä keskustelun muodossa.

Leena Fedotov huomasi vauva tulossa -ryhmän eräästä Facebookin äitiryhmästä odottaessaan Mikaelia.

-Siellä oli Herttoniemen seurakunnan mainos, jossa oli hyvin kuvattu mitä tuleman pitää. Shindon mainitseminen herätti mielenkiintoni.

Odottajien ryhmään päästäkseen piti osallistua etukäteishaastatteluun. -Se vähän jännitti, mietin mitäköhän minulta kysytään. Olen kyllä kristitty, mutten mitenkään aktiivinen seurakunnassa. Mietin, pitääkö olla sellainen, että pääsee mukaan. Ei tarvinnut.

-Nyt odottelemme, minne Mikaelin kanssa seuraavaksi suunnataan. Varmasti ainakin muskariin, ehkä perhekerhoon tai perhekahvilaan.

Teksti ja kuva: Outi Jaakkola