Kristinusko on siitä jännittävää, että kaikki nämä seuraavat väitteet ovat esittäjilleen tosia.

Jumala näkee kaiken ja on ankara tuomari. Jumala rankaisee sinua, kaikesta. Jumala vihaa tekojasi, mutta sinua rakastaa – vaikka olisikin luonut sinut valtavirrasta jotenkin poikkeavaksi. Jumala tuntee sinut perin pohjin ja silti rakastaa sinua niin, että antoi ainoan poikansa tähtesi. Olet Jumalalle äärettömän rakas.

Vaikka ainoa Poika on annettu, siitä seuraa, että sinun pitää elää kaikkien näiden sääntöjen mukaan mitä sinulle Raamatusta kulloinkin poimitaan. Kun ainoa Poika on noussut kuolleista, sinun tähtesi, sinun ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin uskoa, eikä aina edes sitäkään.

Yhtä ainoaa oikeaa tapaa uskoa Isään, Poikaan ja Pyhään henkeen ei siis ole. Suurin osa papeista tietää tämän. Silti löytyy heitä, joilla on juuri se ainoa oikea, yleensä jonkun ihmisryhmän tuomitseva usko. Meillä taviksilla tämä yhden ainoan oikean totuuden omistaminen on vielä tavallisempaa; oikeita tapoja olla kristitty on melkein yhtä monta kuin on meitä ihmisiäkin.

Kristityt eivät ole mitenkään vapaita samasta ääripäihin asettumisen älämölöstä, mikä yhteiskunnassamme vallitsee. Valitaan puolia ja korostetaan kovaan ääneen oikeassa olemista. Pahinta väkivaltaa tässä kaikessa on se, että puutumme ihmisen yksityisimpään kokemukseen, Luojan ja luodun väliseen ainutlaatuiseen yhteyteen. Pyhään.

Jumalan aseman ottava ihminen tuottaa pahaa jälkeä, erityisesti pukiessaan puheensa valheelliseen rakkauteen. Jumalan rakkautta aidosti heijastavat ihmiset taas tuottavat yleensä ympärilleenkin hyvää.

Muistatko vielä, kun rippikoulussa opetettiin armo-sanan alkukirjainten muodostavan lauseen ”ansioton rakkaus minun osakseni”? Tämä ei ole Raamatun jae, mutta Raamatusta tämä on. Kristinuskon ydin. Itse haluan heijastaa ympärilleni hyvää. Rakastava Jumala minua siinä auttakoon.

Annmari Salmela

Kirjoittaja on Helsingin Kallion seurakunnan viestintäpäällikkö ja kirkon tekemän auttamistyön, diakonian, vankkumaton ihailija