17.10. Onneksi olkoon: Saana, Saini | Palaute
Koko Helsinki

Pitäjänmäen riparille 2022: ilmoittaudu lokakuun aikana!

Pitäjänmäen seurakunta

28.09.2021, 14:16 /  päivitetty 01.10.2021, 14:32
Aivan pian on alkamassa jotain ainutkertaista – ripari! Nyt on aika ilmoittautua. Paikat jaetaan vasta ilmoittautumisen päätyttyä, eli kaikki lokakuussa ilmoittautuneet ovat samalla viivalla. Sähköisen ilmoittautumisen linkki löytyy "Näin ilmoittaudut" -alaotsikon alta.
palkittu lehtikuva Malmin rippikoulusta

Miksi riparille?

Ripari on mahdollisuus pysähtyä ja miettiä rauhassa isoja kysymyksiä: syntymää, kasvua, elämää, kuolemaa, uskoa, toivoa ja rakkautta. Riparilla opetellaan itsensä ja toisten kanssa elämistä: jokaisen ihmisen kunnioittamista sellaisena kuin hän on, keskittymistä, yhteishengen luomista, vastuunkantoa ja yhteisistä periaatteista kiinnipitämistä – hauskanpitoa unohtamatta. Monet saavat uusia kavereita ja tutustuvat vanhoihin kavereihin uudella tavalla. Riparilla saa uusia ajatuksia ja kokemuksia kristinuskosta, ja ennestään opittu tieto syvenee. Kaikki ovat tervetulleita: myös kirkkoon kuulumattomat ja ne, joilla ei ole valmiiksi tietoa kristinuskosta. Kaikilla on oikeus ajatella itse, kysyä, kyseenalaistaa, olla epävarmoja ja uskoa.

Oma ripari on ainutkertainen kokemus. Muistot jäävät mieleen pitkäksi aikaa – ehkä loppuelämäksi. Unohtumattomia elämyksiä saattavat olla kaverit, isoset, leikit, laulut, keskustelut, hiljentymiset, luontohetket - kaikenlainen yhdessä vietetty aika.

Rippikoulun ja konfirmaation jälkeen saa oikeuden toimia kummina ja käydä itsenäisesti ehtoollisella, sekä tulla vihityksi avioliittoon kirkossa. Lisäksi voi äänestää kirkollisissa vaaleissa ja asettua ehdolle täysi-ikäisenä.


Rippikoulut Pitäjänmäen seurakunnassa vuonna 2022

Hiihtolomaviikon Cityripari

su-pe 20.-25.2., Pitäjänmäen kirkko (ei yöpymistä) (huom! pienryhmä - paikkoja rajatummin kuin leiriripareilla)

Tuusjärvi ma-ma 13.-20.6., Heinola, Vanha Tuusjärven kartano

Kivisaari ma-ma 20.-27.6., Helsinki, Kivisaaren kesäkoti

Sopukka ma-ma 1.-8.8., Sipoo, Sopukan kurssikeskus

Mitä rippikoulu maksaa ja mitä hinta sisältää?

Leiririppikoulun hinta on 140 €. Cityripari (ei yöpymistä) on ilmainen. Leiririppikoulujen hinta sisältää opiskelumateriaalin, majoituksen ja täysihoidon leirikeskuksessa leirijakson aikana, sekä kuljetuksen leirikeskukseen. Kaikki leiriläiset ovat tapaturmavakuutettuja seurakunnan puolesta. Jos perheessä on taloudellisia vaikeuksia, rippikoulumaksuun voi hakea tukea/vapaaoppilaspaikkaa. Ota yhteyttä Tiia Orpanaan (yhteystiedot alla).

Entä jos et ole seurakunnan jäsen, eikä sinua ole kastettu?

Olet lämpimästi tervetullut riparille, vaikka et kuuluisi kirkkoon! Riparin aikana ja jälkeen voit päättää, haluatko liittyä kirkkoon ja tulla konfirmoiduksi sekä kastetuksi.

Käytkö riparin jossain muualla?

Jos käyt rippikoulusi jossain järjestössä, kuuluu rippikouluusi myös omaan seurakuntaan ja sen toimintaan osallistuminen. Ota yhteyttä Tiia Orpanaan (yhteystiedot alla), niin saat tietoa tutustumisjaksosta.

Erityistuettu ripari?

Erityistuetuista rippikouluista voi tiedustella Helsingin seurakuntayhtymästä vammaistyön pappi Kati Koskiselta, kati.koskinen (at) evl.fi, 050 380 1060.

Näin ilmoittaudut riparille!

Käytössä on sähköinen ilmoittautuminen, jossa alaikäisen voi ilmoittaa riparille vain huoltaja. Ensimmäisellä kerralla järjestelmään kirjautuessa huoltaja luo itselleen tunnukset. Tunnuksen luomiseen tarvitaan vahva tunnistautuminen. Mikäli huoltajalla on jo olemassaolevat tunnukset, käytetään niitä. Alla on lisää ohjeita sähköiseen ilmoittautumiseen.

Ilmoittautuessa valitse leireistä sinulle mieluisimmat vaihtoehdot.

Ilmoittautumisessa nopeus ei ratkaise, vaan kaikki kuukauden aikana ilmoittautuneet ovat samalla viivalla paikkoja jaettaessa. Paikat jaetaan vasta ilmoittautumisen päätyttyä.

Ilmoittaudu riparille tätä linkistä!

Yllä oleva linkki on avoinna 1.–31.10.2021.

Jos haluat kaverin kanssa samalle leirille, saat ilmoittautumisen yhteydessä kaverikoodin. Voit antaa koodin enintään kahdelle kaverille, joka saa sillä ilmoittautuessaan automaattisesti samat leirivaihtoehdot kuin sinä olet valinnut. Jos ilmoittaudut kaverikoodia käyttämällä, et voi antaa uutta kaverikoodia toiselle kaverille (koodi ei toimi).

Tieto riparipaikasta

Tieto rippikoulupaikasta ilmoitetaan sähköpostilla viimeistään 26.11.

Pitäjänmäen seurakunnan jäsenet ovat etusijalla rippikoulupaikkoja jaettaessa. Mikäli jollekin leirille on paljon hakijoita, paikat arvotaan.

Myöhässä hakeneille emme voi taata leiripaikkaa, mutta jos unohdit hakea ajoissa, kysy rohkeasti vapaita paikkoja nuorisotyönohjaaja Tiia Orpanalta (yhteystiedot lopussa).

Ohjeita sähköiseen ilmoittautumiseen

Jos olet jo aiemmin rekisteröitynyt käyttäjäksi, kirjaudu sisään käyttäjätunnuksella ja salasanallasi. Mikäli et ole vielä rekisteröitynyt, seuraa alla olevia ohjeita.

Ennen ensimmäistä ilmoittautumista tulee luoda käyttäjätunnus ja salasana, joiden avulla ilmoittautumisia on mahdollista seurata ja tarpeen mukaan muuttaa ilmoittautumista hakuaikana. Alaikäisen ilmoittautuessa tunnukset luo huoltaja.

Tunnusten luomiseen tarvitset vahvan tunnistautumisen varmennekortin, mobiilivarmenteen tai nettipankkitunnusten kautta.

Aloita tunnusten luominen rekisteröitymällä käyttäjäksi ensin Suomi.fi –tunnistautumispalvelun kautta kohdasta ’rekisteröidy tästä’. Tämä tietosuojan (GDPR) vuoksi. Tunnistautumiseen voi käyttää pankkitunnuksia, mobiilivarmennetta tai varmennekorttia. Jos sinulla ei ole mahdollisuutta tunnistautumiseen, ota yhteyttä seurakunnan toimistoon tai ilmoittautumisessa mainittuun tilaisuuden yhteyshenkilöön.

Luo rekisteröityessäsi henkilökohtainen käyttäjätunnus ja salasana. Käyttäjätunnuksen tulee olla oma sähköpostiosoitteesi. Tarkista, että osoite on kirjoitettu oikein. Salasanan tulee olla vähintään 8 merkkiä (sisältäen kolmea eri merkkityyppiä: pieniä ja isoja kirjaimia/numeroita/erikoismerkkejä).

Käyttäjätunnus ja salasana on hyvä laittaa talteen, koska niitä tarvitaan myöhemmin ilmoittautuessa tai muutoin asiointipalvelua käytettäessä. Jatkossa palveluun pääsee suoraan käyttäjätunnuksella ja salasanalla. Mahdollisissa ongelmatilanteissa ota yhteyttä järjestelmätukeen: prime-tuki.helsinki@evl.fi.

Asiointipalvelun asiakasrekisteriä ei luovuteta ulkopuolisille eikä käytetä markkinointiin.

Pääsenkö haluamalleni riparille?

Ilmoittautuessasi sinua pyydetään asettamaan riparitoiveita tärkeysjärjestykseen. Joskus samoille ripareille hakee niin paljon nuoria, ettei kaikkia voi sijoittaa ensimmäisten toiveiden mukaan. Siksi ilmoittautuessa on hyvä merkitä kaikki ne ryhmät, jotka perheelle aikataulullisesti sopivat.

Kerro jo ilmoittautumislomakkeella kaikki perustelut, jos jokin leiriajankohta ei perheellesi sovi.

Nuoret jaetaan rippikouluryhmiin ilmoittautumisen päätyttyä. Tietokoneohjelma pyrkii sijoittamaan nuoren siihen ryhmään, joka on ensimmäisenä vaihtoehtona. Aina tämä ei kuitenkaan onnistu, jos hakijoita samaan ryhmään on paljon.

Pitäjänmäen seurakunnan jäsenet ovat etusijalla rippikoulupaikkoja jaettaessa. Mikäli jollekin leirille on paljon hakijoita, paikat arvotaan.

Ollaan yhteyksissä!

Tiia Orpana, ripareista vastaava nuorisotyönohjaaja, tiia.orpana (at) evl.fi, 040 549 7262

Tuula Nurminen, nuorisotyönohjaaja, tuula.nurminen (at) evl.fi, 040 549 7077

Jukka Vanne, kasvatuksen pappi, jukka.vanne (at) evl.fi, 040 526 1115