Piispantarkastus Lauttasaaren seurakunnassa syyskuussa 2026
Lauttasaaren seurakunta
Helsingin piispa Teemu Laajasalo toimittaa piispantarkastuksen Lauttasaaren seurakunnassa syyskuussa 2026. Piispantarkastuksilla on pitkä perinne kirkon historiassa. Piispa hoitaa näin kaitsentatehtäväänsä.
Tarkastuksen ohjelmaan kuuluu keskusteluja seurakunnan työntekijöiden ja luottamushenkilöiden kanssa. Näissä tapaamisissa tarkastellaan muun muassa seurakunnan toiminnan painopisteitä, tulevaisuuden kehittämistä sekä hallintoa ja taloutta.
Piispantarkastusta varten seurakunta laatii kertomuksen toiminnastaan ja taloudestaan. Hallinnon ja talouden tarkastaminen muodostaa oman kokonaisuutensa. Piispaa avustavat tarkastuksessa tavallisesti pappisasessori, lääninrovasti ja notaari.
Vierailun aikana piispa tapaa myös seurakunnan yhteistyökumppaneita ja tutustuu Lauttasaaren alueen elämään. Ohjelmassa on vierailuja muun muassa kouluihin, järjestöihin ja erilaisiin laitoksiin.
Piispantarkastus tarjoaa mahdollisuuden pysähtyä yhdessä seurakunnan perustehtävän äärelle, tarkastella nykyistä toimintaa ja katsoa luottavaisesti kohti tulevaa.
Seurakuntalaisille avoimet tilaisuudet
Seurakuntalaiset voivat tavata piispan kahdessa avoimessa tilaisuudessa.
Kun meri kohtaa merkityksen – Helsingin piispa Teemu Laajasalo tapaa soutaja Jari Saarion
Keskiviikkona 16.9. kello 13-13.45 Lauttasaaren kirkossa. Keskustelussa pysähdytään elämän haasteiden, merkityksen ja uskon äärelle.
Saarimessu
Sunnuntaina 20.9. kello 11.00. Saarimessu eli piispanmessu päättää Lauttasaaren seurakunnan piispantarkastuksen. Pyhän aiheena on Jeesus antaa elämän. Messun musiikista vastaavat kanttori Hiski Wallenius, Barcarola-kuoro, Lauttasaaren Orkesteri ja Lauttasaaren musiikkiopisto.
