Piispantarkastus Herttoniemen seurakunnassa
Herttoniemen seurakunta
Herttoniemen seurakunnassa on piispantarkastus loka-marraskuussa 2025.
Piispa vierailee säännöllisin väliajoin hiippakuntansa seurakunnissa ja toimittaa piispantarkastuksen. Tämä on pitkä perinne kirkon historiassa.
Piispantarkastukseen kuuluu neuvottelu seurakunnan työntekijöiden ja luottamushenkilöiden kanssa. Siinä käsitellään seurakunnan toiminnan painopisteitä ja työn kehittämistä sekä hallintoa ja taloutta.
Piispantarkastusta varten seurakunta laatii kertomuksen, jossa on tietoa seurakunnan toiminnasta ja taloudesta. Hallinnon ja talouden tarkastus on oma kokonaisuutensa. Piispantarkastuksessa piispaa avustavat yleensä pappisasessori, lääninrovasti ja notaari.
Piispantarkastuksen ohjelmaan kuuluu piispan vierailuja paikkakunnan kouluissa, työpaikoilla, laitoksissa ja seurakunnan yhteistyökumppanien luona.
Seurakuntamme nuoret ovat myös kutsuneet piispan omaan tilaisuuteensa.
Missä piispaa voi tavata?
Vaikka Kulosaaren hautausmaan 100-vuotisjuhlajumalanpalvelus la 8.11. klo 15 ei ole varsinaisesti osa piispantarkastusta, niin Kulosaaren kirkkoon voi tulla seuraamaan Leposaaresta striimattavaa tilaisuutta.
- Striimattavan jumalanpalveluksen jälkeen piispa Teemu Laajasalo on tavattavissa kirkkokahveilla Kulosaaren seurakuntasalissa la 8.11. n. klo 16.15.
- Piispa pitää alkuhartauden Myllypuron kirkon iltaruualla to 13.11. klo 15.45.
- Piispa osallistuu seurakuntalaisten osallisuuden vahvistamisprojektin päätösriehaan, joka on Kulosaaren seurakuntasalissa to 13.11. klo 17-19.
