25.05. Onneksi olkoon: Urpo | Palaute | På svenska | In English

Koko Helsinki

Pala taivasta: Ratikkapysäkki

13.03.2019, 10:17 /  päivitetty 05.04.2019, 08:55
Tässä sarjassa etsitään pyhän hippuja tavallisuuden keskeltä, sillä lopulta arjessa on usein huomaamatonta pyhää.

Tuijotan ratikkapysäkin aikataulua toivoen, että tiivis katseeni saisi minuutit kulumaan nopeammin. Helsingin kostean kolea tuuli tunkee takin hihoista sisään. Vedän hupun päähäni ja nojaudun pysäkin takimmaiseen nurkkaan. Hyvällä mielikuvituksella voin teeskennellä, että minimaalinen lasinen tuulensuoja lämmittää viluista odottelijaa.

Katseeni kiinnittyy ruudun toisella puolella heiluvaan mieheen. Mies näyttää hyräilevän jotain. Takin liepeet heiluvat tuulessa, katse tanssahtelee levottomasti, askeleet horjahtavat hieman. Elämän kuluttamista kasvoista näkyy menneen komeuden muistot. Miehen ilmeessä on yhä jotain ilkikurista. Mikäköhän tarina tuonkin katseen taakse kätkeytyy?

Nousemme samaan ratikkaan. Livahdan ovesta lähimmälle penkille. En ole juttutuulella. Täpötäydessä ratikassa huomaan istuvani viistosti vastapäätä miestä. Mies kaivaa aurinkolasit esiin, mutta illan hämärässä vaihtaa ne lukulaseihin. Hän kääntyy minuun päin, nostaa peukun pystyyn ja nyökkää. Käännän katseeni nopeasti pois teeskennellen kaupunkilaisen poissaolevaa. Sivusilmällä näen miehen jatkavan yksityisiä juhliaan. Hän laittaa kuulokkeet korville, heiluu musiikin tahdissa ja selailee kännykkäänsä.

Yhtäkkiä mies nostaa päänsä, tarkentaa katseensa minuun ja hymyilee aseistariisuvan leveästi.: ”Hei kuule, me ollaan samoilla radioaalloilla, sä ja mä.

Lue lisää Pala taivasta -tekstejä tästä.