05.06. Onneksi olkoon: Sulevi | Palaute

Koko Helsinki

  • Valkoinen valikkosymboli, kolme vaakaviivaa päällekkäin

Pala taivasta: Jumppatunti

21.04.2020, 09:11 /  päivitetty 21.04.2020, 09:25
Tässä sarjassa etsitään pyhän hippuja tavallisuuden keskeltä, sillä lopulta arjessa on usein huomaamatonta pyhää.
jumppapallo

Tuijotan ikkunasta ulos ja kaipaan. Kaipaan tahatonta tönimistä, yhteistä jalkojen töminää, tehotuuletuksesta huolimatta hiestä paksua ilmaa ja kellarikerroksen keinovalaistua jumppasalia. Kroppani on kyllä saanut liikuntaa, en koskaan ole kävellyt näin montaa kilometriä rakastamassani kevätauringossa lintujen laulussa, mutta silti kaipaan.

Kaipaus seuraa minua koko päivän työkoneelta hellan ääreen ja ruokapöydästä päivälevolle sohvalle. Iltapäiväkahvilla kännykkä kädessä huomaan kaverin päivityksen: ”Mulla on jumppatreffit. Laitetaan päälle kuntosalin livelähetys ja soitetaan videopuhelu.” Tekstaan välittömästi ystävälle: ”Tuu mun kanssa zumba-tunnille viideltä! Ohessa linkki.” Vastaus tulee heti: ”Joo”

Raivaan olohuoneen niin tyhjäksi kun pystyn, viritän läppärin, pikku kajarin ja vastaan ystävän puheluun. Hihittelemme toistemme virityksille ja odotamme tunnin alkua. Läppärin ruudulle ilmestyy jumppaohjaaja, musiikki pärähtää soimaan. Äänenlaatu ei palkintoja niitä eikä pieneltä ruudulta askelten seuraaminen ole ihan helppoa, mutta naurava ystävä puhelun toisessa päässä saa lantioni pyörimään ja kädet heilumaan.

Tamppaamme lattia 45 minuuttia. Tunnin päätteeksi työnnän hikisen naamani kiinni puhelimen ruutuun. Yhtä hikinen ystäväni virnistelee toisessa päässä: ”Eiks ollu ihanaa!” ”Oli!”, vastaan.