Tervetuloa takaisin sivariblogiini, hyvät lukijat.

Tällä kertaa kerron töistä, joita kesäisellä seurakunnalla on ollut minulle tarjota. Tai toisin sanottuna kesätyöstäni, jota hain ja jonka sain tasan vuosi sitten. Kesällä hiljentyneistä kirkoista huolimatta puuhaa on riittänyt ja ennen kaikkea erilaisten ihmisten kohtaamista.

Säännöllisin työnkuvani kesällä oli kesäkahvila Mikaelinkirkolla.

Siellä puuhaa riitti, sillä sain kantaa helteessä tuoleja ja pöytiä, sekä asetella ilmaiskirpputorikamat. Väkeä virtasi ja hikeä myös, sillä hellepäivät osuivat monesti juuri torstaille, jolloin kahvila pidettiin. Mutta väenpaljous oli osoitus siitä, miten tärkeää työtä teimme kahvilassa.

Ilmainen kirppis vaatteineen ja hengellisine kirjoineen, ilmainen herkkulautanen ja kahvikuppi, sekä kesäkanttori Matti Pohjoisahon upea musiikkihetki olivat silminnähden kaikkien, vieraiden ja vapaaehtoistiimin kesää piristävä ja kirkon mainetta nostattava juttu. Mikä parasta, sain myös kirkollisen tehtävän kertoa kristinuskoon liittyvän vitsin päivän sanan yhteydessä ensimmäisellä kerralla, mistä muodostui hulvaton jokakertainen perinne.

Mikä on pappien yleisin ammattitauti? - Hengenahdistus

Kahvilatyöskentelykokemusta tarjosi minulle myös Puotilan palstakahvit perjantaisin. Seurakunnan omistama palsta, jonne kuka tahansa voi tulla viljelemään ja poimimaan marjoja alueella, jonka palstoille on pitkät jonot on mitä siunattavin idea. Kahvilan pystyttämisessä palstan pöydille oli todellakin kesätunnelmaa ja vieraiden kanssa rupattelu sai työajan kulumaan rattoisasti. Keksit kahvilassa olivat etenkin erinomaisia ja opinpahan keittämään myös kahvia. Oli jo aikakin, kirkossahan työskentelen.

Kolmas säännöllinen työnkuvani oli käydä viikon parin välein Omakotisäätiön palvelutalo Merilässä jututtamassa asiakasta ystävyystoiminnan kautta. Hänen tarinansa maalta muuttamisesta Helsinkiin, sympaattinen elämäniloinen asenne ja elämänohjeensa siitä, että jokainen löytää polkunsa ovat jääneet sydämeeni ja tulen kantamaan niitä pitkään. Hänen orastavan muistisairautensa olen oppinut huomioimaan keskusteluissa joka kerta paremmin ja ennen kaikkea näkemään ihanan ihmisen sen takana. Palvelutalon hoitajien ammattitaitoisuutta ja lempeyttä olen myös ihaillut ja tajunnut, miten tärkeää työtä he tekevät vanhentuvassa yhteiskunnassa.

Kesää rytmittävien tapahtumien lomassa olen lähinnä pyörinyt tyhjyyttä huutavalla Mikaelinkirkolla. Nettisivujen päivitystä, kirjaston lajittelua ja pölyjen, sekä kaappien pyyhkimistä suntioiden apuna on tullut tehtyä paljon. Tätä arkea on piristänyt kahvittelut kollegoiden kanssa sekä arjen juhlat, kuten esihenkilöni lastenohjaaja Riitta Haikosen läksiäiset, jossa tarinoita ja muistelua ei säästelty.

Riitan pirteyttä ja rauhoittavaa jalat maassa -asennetta jäämme kaikki työporukassa varmasti kaipaamaan ja hänelle haluankin omistaa tämän blogitekstini. Kiitos siis Riitalle minun valitsemiseeni vaikuttamisesta työhaastattelusta lähtien ja lastenkasvatusalaan mitä asiantuntevimmasta ja selkeimmästä perehdyttämisestä. Hänen antamalla varmuudella lähden hyvillä mielin kohti syksyn iltapäiväkerhoa.

Lue myös aikaisemmat kirjoitukseni:

1. Oivan sivarivuosi Mikaelin seurakunnassa ↗

2. Oivan sivarivuosi - Arkea ja juhlaa ↗

3. Oivan sivarivuosi - Tiistairuokailujen huumaa ↗‍

4. Oivan sivarivuosi - Iltapäiväkerhon hulinaa https://www.helsinginseurakunnat.fi/mikaelinseurakunta/uutiset/oivansivarivuosi-vilkasta

5. Oivan sivarivuosi - Kesän uusia tuulia https://hsrky2016cms-prod.abako.fi/bin/get/vid/Qnkp3Ntxc.QnkLEfJdM

‍