07.12. Onneksi olkoon: Sampsa | Palaute
Koko Helsinki

Munkkiniemen seurakunnan lausunto Rohkeasti yhdessä -esitykseen

Munkkiniemen seurakunta

18.10.2021, 13:44
Säästöihin tähtääviin suunnitelmiin annettiin vastauksia 13.10.2021 pidetyssä kokouksessa.

Helsingin seurakunnissa ja yhteisissä palveluissa on käynnissä ”Rohkeasti yhdessä” -prosessi. Sen tarkoitus on turvata seurakuntien toimintaedellytykset tilanteessa, jota seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki kuvasi kesäkuussa näin: ”Kirkkoon kuuluvien osuus kaupunkilaisista on laskenut puoleen ja verotulojen ennakoidaan kääntyvän ensi vuonna laskuun. Vuonna 2030 niitä tulee 15 miljoonaa nykyistä vähemmän. Nykyistä työntekijämäärää ja 230 kiinteistöä ei tuolla yhtälöllä pystytä rahoittamaan.” (Linkki Kirkko & Kaupungin alkuperäisjuttuun 27.8.2021)

Seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto päätti starttivaiheen ja tilannekuvan määrittelyn jälkeen lähettää prosessiin liittyvät 70 ehdotusta lausuntokierrokselle seurakuntiin ja seurakuntayhtymän yhteisten palveluiden yksiköihin. Munkkiniemen seurakunnan seurakuntaneuvosto antoi oman lausuntonsa prosessiin keskiviikkona 13.10. 2021 pitämässään kokouksessa.

Linkki lausuntoon kokonaisuudessaan

Poimintoja Munkkiniemen seurakunnan lausunnosta

1. Toimintaedellytysten turvaaminen

Munkkiniemen seurakuntaneuvosto pitää tarpeellisena, että Helsingin seurakuntien toimintaedellytyksiä arvioidaan pitkällä tähtäimellä ja ryhdytään hyvissä ajoin toimenpiteisiin, joilla helsinkiläisten tarpeisiin vastataan jatkossakin. Ymmärrämme laskevien jäsenmäärien viiveellä tapahtuvan vaikutuksen yhtymän tuloihin ja sen aiheuttamat sopeuttamistarpeet. Näemme kuitenkin, että Rohkeasti yhdessä –raportin taloutta koskevat ehdotukset tarkoittavat seurakuntamme kohdalla, että sen toimintaedellytykset katoavat.

Seurakunnalla ei ole merkittäviä säästöjä, minkä johdosta 8% suuruinen pysyvä määrärahaleikkaus vuoden varoitusajalla on käytännössä mahdotonta toteuttaa. Varsinaisen toimintarahan osuus kokonaisbudjetista on sen verran pieni, että siihen ei voi kohdistaa merkittäviä leikkauksia. Toisesta kirkosta luopumisella olisi vain marginaalinen vaikutus seurakunnan talouteen, sillä kirkosta saadaan nykyisellään merkittävästi vuokratuottoja. Henkilöstön vähentäminen tuotannollisista ja taloudellisista syistä yhteistoimintamenettelyn avulla on tie, jonka mahdollisuutta ei ole vielä testattu yhdessäkään yhtymän seurakunnassa.

Munkkiniemen seurakunnan saama osuus verotuloista on Pakilan jälkeen pienin seurakuntalaista kohden, vaikka kirkollisverotuotot jäsentä kohti ovat seurakuntamme alueella kaupungin suurimpia. Alueella kysytään aivan oikeutetusti, miksi seurakunnan taloutta joudutaan jatkuvasti supistamaan rajusti, vaikka jäsenmäärä ei ole toistaiseksi laskenut merkittävästi eivätkä verotulot ole pudonneet.

Mikäli prosessissa pyritään toimintaedellytysten turvaamiseen, on siinä aidosti turvattava toimintaedellytykset seurakunnille, sillä niissä tehdään perustyö. On luotava kriteerit sille, mitkä ovat seurakunnan minimitoimintaedellytykset ja huolehdittava, että ne täyttyvät. Muutoin nykyisellään elinvoimaiset ja toimintakykyiset pienemmät seurakunnat on taloudellisten syiden vuoksi pakkoliitettävä toisiin seurakuntiin. Seurakuntaneuvosto arvioi, että säästöjen on kohdistuttava nykyistä suuremmalla osuudella yhteiseen työhön seurakuntien sijaan.

Verotulojen jako seurakuntien ja seurakuntayhtymän välillä

Ehdotuksessa seurakuntien saama osuus kirkollisverotuotoista on jopa supistunut ehdotetusta vuoteen 2030 mennessä (52,90% vuonna 2023 vs. 51,90% vuonna 2030). Pooli- ja projektirahat, joiden osuus kasvaa, eivät korvaa perusrahoituksen puutetta. Jotta seurakuntien elinvoimaisuus turvataan supistuvan talouden aikana, on kyettävä tarkastelemaan kriittisesti sitä, kuinka massiivista yhtymärakennetta Helsingissä tarvitaan. Ehdotamme, että jatkossa kirkollisverotuotot jaetaan yhtymän ja seurakuntien kesken suhteessa 35/65%.

Seurakuntien välisen määrärahan jakoperusteiden muutos ei ole onnistunut. Alueella asuvien ihmisten määrän painoarvon kasvattaminen entisestään suhteessa jäsenmäärään kurjistaa jälleen sellaisten pienten seurakuntien asemaa, joissa jäsenmäärä on vielä korkea.

Vuokratulot

Ehdotuksessa sisäisten vuokrien uusiksi määräytymisperusteiksi on sekä kannatettavia että toimimattomia puolia. Kannatettavaa on läpinäkyvyyden lisääminen. On hyvä, että todelliset kustannukset selvitetään ja vuokran määräytymisen perusteet ovat läpinäkyviä. Kannatettavaa on myös se, että kiinteistöosaston kulut näkyvät omana kokonaisuutenaan. Ehdotuksen heikoin ja epäselvin osuus on investointien poistojen kohdentaminen. Mallinnus tiedossa olevista kirkkojen korjausten kustannuksista ja niiden vaikutuksista sisäisiin vuokriin puuttuu, minkä vuoksi kokonaiskuvaa on vaikea muodostaa.

Käyttäjä maksaa –periaate kirkkojen korjauksien suhteen aiemman yhteisvastuullisuuden sijaan ei ole oikeudenmukainen ja tasapuolinen periaate. Yksittäiselle seurakunnalle kirkon korjauttaminen voi olla kohtuuton taloudellinen rasite, etenkin pienemmissä seurakunnissa, joissa poistojen osuus toimintakatteesta nousee kestämättömän suureksi.

Seurakunnat eivät ole voineet valita tilojaan eikä sitä, mitä korjauksia ne tarvitsevat, kuinka laajasti ja millä aikataululla. Kirkosta ei voi luopua, etenkään lähiöissä, joissa ei ole muita tiloja, joissa seurakunta voisi olla yhteiskäyttäjänä toisen toimijan kanssa. Jokainen seurakunta tarvitsee ainakin yhden monikäyttöisen toimitilan, jonka käytön on oltava taloudelliselta kannalta mahdollista. Sisäisten vuokrien osalta emme ole valmiita kannattamaan investointien poistojen kohdistamista seurakuntiin täysimääräisinä. Tarvitsemme tarkempia laskelmia arvioiduista korjauskuluista ja niiden vaikutuksista sisäisiin vuokriin, jotta kokonaisuuden toimivuutta ja vaikutuksia seurakuntiin olisi mahdollista arvioida.

2. Seurakuntien ja yhteisten palveluiden välinen työnjako

Yhtymän tulee olla palveluiden tuottaja, jonka toimintaa ohjaavat seurakuntien tarpeet. Rohkeasti yhdessä –prosessin oli tarkoitus lähteä liikkeelle sen kartoittamisesta, mitä tehdään seurakunnissa ja mitä yhtymässä ja miten seurakuntien välinen tiiviimpi yhteistyö on mahdollista ilman seurakuntaliitoksia. Oleellisinta yhtymän ja seurakuntien välisen yhteistyön tarkastelussa olisi arvioida, mitkä ovat välttämättömiä tukipalveluita, joita yhtymän tulee tarjota seurakunnille, mikä on nykyisellään yhtymän tekemää hengellistä työtä, joka tulisi siirtää seurakuntiin, ja mistä yhtymän tehtävistä on mahdollista luopua.

Seurakunnat tarvitsevat hallinnollisia ja hr-tukipalveluja, keskusrekisterin, hautaustoimen, kiinteistötoimen sekä viestinnän palveluja. Lisäksi on tiettyjä hengellisen työn koordinointitehtäviä, jotka on hyvä säilyttää yhtymässä. Esimerkiksi diakonian ja yhteiskunnallisen työn asiantuntijoiden tehtävää ja merkitystä neuvottelupöydissä arvostetaan, samoin vapaaehtoistyön koulutustukea seurakunnille. Yhteisen seurakuntatyön hengellinen työ on voitava sijoittaa pääosin seurakuntiin.

Karsimisen varaa on esimerkiksi päällekkäisessä hallinnossa, projekti-, kehittämis- ja koulutustehtävissä. Yhtymän työntekijämäärä on kasvanut muutamassa vuodessa huomattavasti, täysin epäsuhdassa seurakuntien läpikäymien säästötoimenpiteiden kanssa. Paikallisesti on syntynyt kokemus, että yhtymä on voimakkaasti ottanut itselleen ohjausvaltaa, kasvattanut tehtäväkenttäänsä ja palkannut resursseja myös ohi ja yli ydintehtävän. Samaa tahtia on kasvanut kokemus siitä, että yhtymässä tehty sinänsä ansiokas työ jää irralliseksi seurakunnista. Luottamushenkilöt kokevat haasteelliseksi ottaa kantaa yhtymän työn merkityksellisyyteen, koska yhtymän organisaatiorakennetta ja siellä tehdyn työn kokonaisuutta ei ole avattu selkeästi.

Kannatamme mallia, jossa virtuaalitiimit tukisivat nykyistä virastorakennetta, jossa seurakunnassa pysyisi ainakin yksi seurakunta/hallinto/taloussihteeri. Palvelukeskusmallissa asiakas joutuisi hoitamaan asioita kaukana kodistaan, vaikka aukioajat kasvaisivatkin.

3. Henkilöstösuunnitelma

Tähän asti yhtymän ja seurakuntien henkilöstöstrategia on perustunut ns. luonnolliseen poistumaan. Paikkoja on jätetty täyttämättä sitä mukaa, kun henkilöt ovat vaihtaneet työpaikkaa tai jääneet eläkkeelle. Tällöin henkilöstövähennyksiä ei ole tehty strategisesti seurakuntien tarpeiden mukaan. Rohkeasti yhdessä –prosessin säästötavoitteet tuntuvat edellyttävän massairtisanomisia. Tämä on kulttuurisesti merkittävä muutos. Yhtä lailla kulttuuriselta muutokselta vaikuttaa yhteisen henkilöstöpolitiikan kehittäminen seurakuntien linjausten tilalle. Kenellä jatkossa on ohjaus- ja toimivalta henkilöstöpolitiikassa?

Munkkiniemen kaltaisissa pienissä seurakunnissa on jo kymmenen vuoden ajan sopeutettu kuuliaisesti ja voimakkaasti, talouskurista on pidetty kiinni ja etsitty luovia ja korvaavia ratkaisuja. Tämä muutostyö on vaatinut paljon resursseja sekä työntekijöiltä että johtamiselta. Tässä vaiheessa – myös uusien kiinteistö- ja henkilöstövähennysehdotusten paineessa – kaipaamme ennen kaikkea konkreettisia keinoja tukea työntekijöiden työssäjaksamista ja työhyvinvointia. Tämä puoli ehdotuksista puuttuu.

Monipaikkainen työ ja työnkierto on osoittautunut haastavaksi aiheeksi. Yksittäisille työntekijöille työnkierto voi tarjota kaivattua vaihtelua ja parhaimmillaan seurakuntakin hyötyy työnkierron tuomista uusista näkökulmista. Toisaalta moni seurakunnan toiminta nojaa tuttuun työntekijään, joka on oleellinen osa yhteisöä, mihin halutaan kuulua. Luottamuksen ja omistajuuden rakentaminen on pitkäjänteistä työtä, jossa tarvitaan sitoutumista. Esimerkiksi säännöllisissä lasten ryhmissä työntekijä ei voi vaihtua kesken kaiken. Työnkiertoa kehitettäessä on tasapainoteltava jatkuvuuden ja joustavuuden välillä.

Tavoitteista syntyy vaikutelma, että työnantaja vaatii työntekijöiltä suurta joustavuutta mutta toisaalta myös vahvaa sitoutumista ja pysyvyyttä. Arkikokemus on, että samaan aikaan hupenevien resurssien suuntaaminen perustehtävään ja uuden kehittämiseen luo voimakasta riittämättömyyden tunnetta ja heikentää työhyvinvointia. Tavoitteet näyttäytyvät jossain määrin ristiriitaisina. Seurakuntien resurssit pyrkiä tavoitteisiin ovat hyvin erilaisia.

4. Kiinteistö- ja toimitilastrategia

Kiinteistöjen luokitteleminen salkkuihin on havainnollistava ehdotus. On selvää, että Helsingissä on useampia maamerkkikirkkoja, joista ei mitenkään voi luopua. Nämä ovat siinä määrin yhteistä omaisuutta, että on huolehdittava, etteivät niiden kustannukset kaadu ainoastaan sen seurakunnan harteille, jonka alueella kirkot sijaitsevat.

Kauppakeskuksissa sijaitsevien tilojen osalta ei ole tarpeellista tehdä kategorista luopumispäätöstä. Nykyiset käytössä olevat tilat ovat keskenään hyvin erilaisia. Toiset toimivat ja tavoittavat ihmisiä paremmin kuin toiset. Olisi toivottavaa, että seurakunnilla säilyisi joustavuus tilojen kokeiluun ja toisaalta niistä luopumisiin tarpeiden mukaan. Kauppakeskusten ohella tai sijaan tulevaisuudessa seurakunnan läsnäolo saattaa ollaan tarpeen esimerkiksi tulevissa sotekeskuksissa.

Ajatus kirkkojen muuntamisesta monikäyttötiloiksi on erittäin kannatettavaa. Käytännössä monien kirkkojen kohdalla Museovirasto voi asettua esteeksi sille, että se olisi mahdollista. Ehdotuksissa ei myöskään ole mainittu, mistä varoista kirkkojen muuntaminen monikäyttötiloiksi rahoitetaan.

Munkkiniemen kirkko

Munkkiniemen kirkko on alustavalla listalla kohteista, joista ehdotetaan luovuttavaksi. Seurakuntaneuvosto pitää ehdotusta ongelmallisena sekä luopumiskriteereihin peilattuna että käyttäjien näkökulmasta.

Munkkiniemen kirkon käyttöaste on korkea.

Se palvelee Munkkiniemen seurakunnan lisäksi Petruksen seurakuntaa, yhteistyökumppaniamme Kotiryhmäverkostoa sekä pian myös kansainvälistä seurakuntaa (IEC). Lisäksi kirkon tiloissa on jo vuosikymmeniä kokoontunut kaksi partiolippukuntaa. Jos kirkosta luovutaan, ei Munkkiniemessä ole muita tiloja, joita seurakunta voisi käyttää. Toimintojen lakkauttaminen osuisi eniten lapsiperheisiin ja vanhuksiin, joille matka seuraavalle kirkolle on liian pitkä sekä satoihin nuoriin aikuisiin, joita Kotiryhmäverkoston toiminta kokoaa. Toimintoja ei ole mahdollista siirtää Munkkivuoren kirkkoon, jonka käyttöaste on myös jo korkea.

Munkkiniemen kirkossa ei ole tiedossa merkittäviä korjaustarpeita, eikä siten myöskään investointitarpeita, seuraavan kymmenen vuoden sisällä. Aktiivisessa käytössä olevasta, hyväkuntoisesta kirkosta luopuminen tulisi myös olemaan Helsingin seurakuntayhtymälle mainehaitta, jolla tulee olemaan merkittäviä taloudellisia seurauksia.

Tällä hetkellä rippikoulut järjestetään vaihtuvissa paikoissa, mitä ei pidetä ongelmana. Yhtymän on hyvä säilyttää muutama oma leirikeskus, vaikka ne eivät riitä kaikkien seurakuntien tarpeisiin. Tärkeää on varmistaa, että ulkopuolisilta leiripalveluja ostettaessa kustannukset eivät kohoa liian suuriksi, ja että leirikeskukset ovat riittävän lähellä pääkaupunkiseutua.

5. Digistrategia

Seurakuntaneuvosto haluaa muistuttaa digisyrjäytymisen vaarasta. Kaikilla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia hankkia älylaitteita tai datankäyttöoikeutta niihin, tai kykyä ottaa haltuun sähköisiä palveluita. Palveluiden saatavuus on turvattava kaikille. Digitaaliset työvälineet ja niihin tarvittavat laitteet ovat kustannuskysymyksinä erilaisia myös erikokoisissa seurakunnissa.

Pitäisikö uusien, nykyisten ja entisten jäsenten tavoittamisen olla digi- ja viestintästrategian korkein lausuttu tavoite?

Tärkeintä on varmistaa, että seurakunta elää ja toimii kaikkialla Helsingissä. Se voi edellyttää muutoksia seurakuntarakenteisiin, mutta helpoin ratkaisu ei aina ole paras ratkaisu. Rohkeasti yhdessä –prosessin ehdotukset tuntuvat ohjaavan pieniä seurakuntia hakeutumaan liitoksiin. Kahden naapuriseurakunnan yhdistyminen ei kuitenkaan välttämättä ole strategisesti järkevin päätö, saati että se tuottaisi kaivattuja säästöjä.

Seurakuntarakenteiden muutosten tulee tapahtua strategisista ja toiminnallisista tarpeista lähtien, ei talouden pakottamana. Ohjaako meitä liikaa suuruuden ideologia?