Merkityksiä risteyskohtaan luomassa – Juhana Kuusniemen virkaanasettaminen mikkelinpäivänä
– Näen tämän työn kuin puuna, jossa on monta oksaa. Ajattelen, että tehtäväni on luoda merkityksiä paikallisille ja muualta tuleville ihmisille alueella, joka jo itsessään on ihmeellinen risteysasema.
Näin työympäristöään, vehreää Ruttopuistoa ja sen katveessa kohoavaa Vanhaa kirkkoa kuvailee pian kappalaisen virkaan asetettava Juhana Kuusniemi ja jatkaa mielikuvan maalaamista: tuttuja seurakuntalaisia ja tuntemattomia ihmisiä kulkemassa alueella päivittäin ristiin rastiin. Joukko, jolle Vanhan kirkon ovia on pyritty etenkin viime vuosina matalammin avaamaan, tekemään maamerkkiä tutuksi ja merkitykselliseksi. Stadin sydän, johon liittyy ajatus keskeisyydestä ja tavoittavuudesta.
Kappalaisen virkaan keväällä valitun Juhana Kuusniemen kulunut vuosi on sisältänyt työtehtävän virallista haltuunottoa samalla kun Vanha kirkko juhlii 200-vuotisuuttaan.
– Osa juhlavuoden monipuolisista tapahtumista liittyy historiaan tai arkkitehtuuriin, osa selkeämmin perheisiin tai yhteistyöhön partiolaisten kanssa. Mukana on myös rukousta ja liikkumista. Juhlavuosi huipentuu piispanmessuun ensimmäisenä adventtina, Kuusniemi kuvailee vuoden tapahtumia.
Vanhan kirkon kappalaisuutta hän kuvailee harjoitelleensa 2,5 vuotta, Helsingin tuomiokirkkoseurakunnassa seurakuntapastorina melkein kymmenen vuotta pidempään. Vielä kauemmaksi Vanhan kirkon historiassa kulkevat Kuusniemen oman suvun historian vaiheet.
– Äidilleni tämä on ollut aina tärkeä kirkko, ja hän käykin täällä välillä meidän messuissamme. Äidin isä kävi pienenä täällä, koska hänen vanhempansa kuuluivat tähän silloiseen Helsingin pohjoiseen seurakuntaan, nykyiseen Vanhan kirkon alueeseen. Nyt on minun vuoroni hoitaa oma tonttini tässä sukupolvien ketjussa.
Itseään Juhana Kuusniemi tituleeraa pohjimmiltaan mystikoksi. Oman historian ja elämänkaaren kautta häntä kiehtoo myös se, miten hengellisyys siirtyy – yksinkertaisimmillaan vaikkapa iltarukouksen muodossa.
Vanha kirkko on Kuusniemelle rakas työympäristö.
– Pidän siitä, että tämä on puukirkko. Minua viehättää ajatus, että 200 vuotta sitten Vanha kirkko rakennettiin väliaikaiseksi kirkoksi. Kun koettiin, että se tehtiin hyvin, on se sitten säilytettykin tällaisena. Toki tälläkin kirkolla on oma korjaushistoriansa, mutta sitä on pidetty hyvin yllä. Viimeisin remontti tehtiin muutamia vuosia sitten, jolloin tilojen monimuotoista käytettävyyttä parannettiin. Osana remonttia kirkkoon päivitettiin suntioiden johdolla myös lastennurkkaus. Ylipäätään on ilo huomata, että lasten ja perheiden läsnäolo messussa on lisääntynyt.
Elämänkaari näkyy kaikkialla Vanhan kirkon ympäristössä. Samaan aikaan ihan kirkon kupeessa leikkipaikalla leikkivät lapset, Ruttopuistossa kuvataan vihkiparia ja kirkkosalissa on alkamassa hautaan siunaaminen. Kirkkosalissa, joka on Kuusniemelle monen muun Vanhan kirkon tilan ohella rakas.
– Vanhassa kirkossa on helppo saarnata, sillä tämä on akustisesti hyvä ja intiimi kirkko. Täällä saa mielestäni hyvin kontaktin kuulijaan.
Mikkelinpäivänä mielessä sukupolvien ketjut
Juhana Kuusniemi haluaa osaltaan tehdä alueen seurakuntaelämästä mahdollisimman rikasta ja monipuolista. Vanhan kirkon keskeinen sijainti kutsuu ja mahdollistaa kokeilemaan erilaisia toimintamuotoja, joihin ihmisten on myös ohikulkiessaan helppo pysähtyä ja halutessaan liittyä. Moni päivittäin puiston läpi kulkeva kertoo, ettei ole koskaan käynyt Vanhassa kirkossa sisällä.
– Puisto on tärkeä ihmisille, ja uskon myös kirkon olleen aina tässä tärkeä ihmisille. Sen ympärille haluan myös synnyttää merkitystä. Samalla toivon edelleen pystyvämme luomaan ja tiivistämään vuorovaikutusta lähialueen yhteistyökumppaneiden kanssa, Kuusniemi pohtii. Hän jatkaa, ettei mikään Vanhalla kirkolla tapahtuisi ilman ihmisiä: verkostojen lisäksi aktiivisia vapaaehtoisia ja työntekijöitä.
Merkitystä kappalaisen omaan elämään tuovat perhe ja kolme lasta, minkä lisäksi hän pyrkii lataamaan arkeensa energiaa levon kautta, juoksemalla Riistavuoren metsissä ja laulamalla sekä kuuntelemalla musiikkia. Vaikka Kuusniemi tulee pappissuvusta, ehti Cantores Minores -poikakuoron riveissä varttunut kappalainen haaveilla nuorempana myös oopperalaulajan urasta. Musiikki kuuluu keskeisesti virkaanasettamismessussakin, jossa Vanhan kirkon omat kokoonpanot esiintyvät.
Mikkelinpäivänä tuoreen kappalaisen ajatuksissa kulkevat sukupolvien ketjut sekä erilaiset uskon ilmaisemisen muodot, kuten lähimmäisen rakastaminen. Mikä kaikki ihmisen historiassa ja sukujen vaiheissa on sellaista, joista kukin meistä rakentuu ja jota kantaa mukanaan? Lämpöä äänessään Kuusniemi kertoo, että virkaan asettamisessa mukana tulee olemaan muun muassa oma äiti.
– Ihmiset vaihtuvat, mutta tila pysyy. Pidän ajatuksesta, että eri ihmiset eri aikakausina ottavat tilan haltuun ja tekevät siitä näköisensä. Samalla siihen liittyy myös syvän teologinen näkemys siitä, että olemme täällä vain viinitarhan vartijoina.
Juhana Kuusniemen virkaanasettamismessua vietetään sunnuntaina 4.10. klo 10 Vanhassa kirkossa. Mukana messussa ovat muun muassa lääninrovasti Kari Kanala ja Tuomiokirkkoseurakunnan vt. kirkkoherra Päivi Vähäkangas, muusikot Risto Pulkamo ja Matti Vaakanainen, Vanhankirkon kuoro, laulajia Vanhan kirkon Varpusista sekä Lähetyksen vapaaehtoiset. Messun jälkeen tarjolla on juhlakahvit. Messua voi seurata myös striiminä Tuomiokirkkoseurakunnan YouTube-kanavalla.
