13.07. Onneksi olkoon: Joel, Ilari, Lari | Palaute
Koko Helsinki

Kuinka nopeasti hautajaiset
järjestyvät Helsingissä? Omaisten toiveet ja valinnat vaikuttavat hautaamisen
aikatauluun

01.12.2022, 14:39 /  päivitetty 01.12.2022, 15:08
Hautajaisten ajankohtaan vaikuttaa moni asia. Helsingissä siunaus järjestyy nopeimmillaan noin viikossa.
Arkun päälle sirotellaan hiekkaa ristin muotoon hautajaisissa.

Surun keskellä hautajaisten järjestäminen herättää omaisissa usein monenlaisia tunteita. Siksi onkin tärkeää, että omaisten toiveita kuullaan ja huomioidaan mahdollisimman hyvin.

Hautajaisiin liittyy monia päätöksiä. Helsingin seurakuntien hautapalvelu ja hautaustoimistot mielellään auttavat ja tukevat näissä päätöksissä. On ratkaistava esimerkiksi se, mihin vainaja haudataan, miten hänet haudataan ja milloin hänet haudataan, ja halutaanko mahdollisesti järjestää muistotilaisuus.

Ennen hautajaisia on seurakuntaan toimitettava myös hautauslupa. Mikäli kuolemansyyn selvittämiseksi ei tarvita tutkintaa, kirjoittaa hautausluvan lääkäri. Muussa tapauksessa hautauslupa kirjoitetaan tutkimusten jälkeen.

Hautajaisten ajankohtaan vaikuttaa siis moni asia. Helsingissä siunaus järjestyy nopeimmillaan viikossa. Toki vuodenajallakin on vaikutusta: talvella, kun maa on jäässä, arkkuhautaus onnistuu noin kahden viikon sisällä.

– Hautajaiset ovat käytännössä yhtä kuin siunaustilaisuus. Keskimäärin hautajaiset järjestetään Helsingissä noin 2-4 viikossa, sanoo palveluesimies Sannamari Airiainen ympäristö- ja hautatoimenpalveluista.

Sen sijaan uurnan hautaan laskemiseen voi kulua pidempään. Mutta silloinkin varsinaiset hautajaiset eli vainajan siunaustilaisuus saadaan järjestettyä ihan normaalisti 1–4 viikossa.

– Moni saattaa yllättyä siitä, että uurnan tai tuhkan maahan laskua voi joutua odottamaan jopa muutaman kuukauden. Helsingissä omaiset voivat olla mukana uurnan tai tuhkan hautaamisessa. Tuhkan sirottelu sen sijaan tapahtuu vahtimestarin toimesta ilman omaisia. Sirottelua voidaan tehdä ainoastaan sulan maan aikana. Tarvittaessa uurna odottaa sirottelua krematoriolla talven yli, Airiainen sanoo.

Miten hautajaisten aikatauluun voi vaikuttaa?

Kuinka hautajaisten aikatauluun sitten voi vaikuttaa? Ratkaisevaa on se, mitä asioita omaiset pitävät tärkeimpinä.

Lauantait ja perjantait ovat suosituimpia hautajaispäiviä. Eli jos toiveena on juuri tietty viikonpäivä ja esimerkiksi tietty siunauskappeli ja tietty pappi, voi hautajaispäivä venyä varaustilanteen vuoksi hieman pidemmälle. Jos sen sijaan omaisille tärkeintä on järjestää hautajaiset mahdollisimman nopeasti eikä esimerkiksi viikonpäivään kohdistu tarkkoja vaatimuksia, on hautajaiset mahdollista toteuttaa yleensä jo viikossa. Siunauskappeleiden lisäksi hautajaiset voidaan järjestää myös kirkossa, joten siunauskappeleiden varaustilanne ei itsellään hidasta hautajaisten järjestämistä.

Hautapalvelussa autetaan mielellään hautajaisten järjestämiseen liittyvän palapelin kokoamisessa. Omista toiveista kannattaa puhua avoimesti, jotta asiaan löydetään paras mahdollinen ratkaisu.

– Paras tapa on soittaa. Puhelimessa keskustelemalla käydään läpi kokonaisuus ja saadaan samalla hahmotettua, millaisia toiveita ja tarpeita omaisilla on hautajaisiin liittyen. Näin voimme auttaa parhaalla tavalla.

Suru ja sureminen saavat olla läsnä hautajaisia järjestettäessä. On täysin luonnollista, että hautajaisista puhuminen saattaa esimerkiksi itkettää. Sitä ei tarvitse varoa tai välttää.

Hautapalvelu on avoinna mape klo 9.0015.00. Puh. 09 2340 6000

helsinki.hautapalvelut@evl.fi

Lisätietoa aiheesta: helsinginseurakunnat.fi/hautaus