Kun Niemisen perhe muutti Töölöstä Kotikonnuntielle vuonna 1966, ei Annen 5-vuotias pikkuveli uskaltanut mennä ensin pihalle ollenkaan, kun siellä oli niin paljon lapsia.

Itä-Helsinkiin nopeasti kasvanut lähiö kuhisi lapsia ja nuoria, eikä silloisella Vartiokylän seurakunnalla ollut aluksi omia tiloja Kontulassa. Annekin kävi koulua Rintinpolulla kerrostalon alakerrassa, jonne kulki Emännänpolkua pitkin. Kirkkokin oli jossain kerhohuoneessa. Ripille hän pääsi 1973 Kontulan parakkikirkossa, joka edelsi nykyistä Mikaelinkirkkoa.

- Kotona meille opetettiin iltarukous, ja joskus käytiin joulukirkossa, mutta ei sen enempää. Perheemme oli ihan tavallinen duunariperhe. Se maailma, missä olen kasvanut Kontulassa, on omaa maailmaa, ja sen ihmiset omia ihmisiä, Anne Granström kertoo.

Kontulassa kasvaneelle Kontula on omaa maailmaa, ja sen ihmiset omia ihmisiä.

‍Ripari avasi Annelle ovet seurakunnan nuorten elämään, ja toimi ponnahduslautana myös papin työhön.

-Lähdin kaikkiin nuorten juttuihin mukaan ja kävin jumalanpalveluksissakin. Oli kavereita ja se oli kivaa. Rippikouluni opettajana oli Martti Mäkisalo, ja hänen puolisonsa Aino-Kaarina Mäkisalo oli nuorisotyössä. Heidän edustamansa hengellisyys ei ollut liian paatoksellista, vaan sellaista, joka sopi minulle hyvin.

-Olen kuulemma jo 16-vuotiaana sanonut ystävälle, että musta tulee pappi. Kyllä se aika selkeä ajatus oli, enkä edes pyrkinyt muualle opiskelemaan, vaikka historia ja psykologia minua kiinnostivatkin. En ole katunut pappeutta, enkä tiedä olenko oikeastaan halunnut tehdä mitään muuta.

Anne valmistui teologian maisteriksi 1984 ja sai lehtorin oikeudet Tampereella.

-Meitä oli kaksi, ja silloinen piispa kysyi itku silmässä, miksi voin vihkiä papiksi tämän pojan mutta en sinua. Tuolloin naiset, jotka valmistuivat teologisesta, joutuivat etsimään lehtorin virkojen lisäksi muita töitä.

Ensimmäiset naispapit vihittiin alkuvuodesta 1988, ja Anne sai oman vihkimyksensä kolmannessa erässä toukokuussa.

Pappina olen saanut tehdä sellaista, mikä oikeasti antaa ihmisille jotain.

‍-Olen todella tykännyt olla töissä Mellunkylän ja sittemmin Mikaelin seurakunnassa. Ilmapiiri on tuttu, ja olen kotiutunut tähän seurakuntaan lapsesta saakka.

Pappina olen saanut tehdä jotain sellaista, mikä oikeasti antaa ihmisille jotain. Yksi kiva juttu ovat olleet erilaiset aikuisten ryhmät, ja monien ryhmänvetäjien kanssa on syntynyt hyvä yhteys. Arvostan todella ihmisiä, jotka antavat aikaansa ohjatessaan jotain ryhmää.

Hiljaisuuden viljely on ollut Annelle ominta aluetta hengellisyydessä. Hän on ohjannut useita retriittejä viime vuosina.

Hiljaisuudessa kokee Jumalan läsnäolon eri tavoin kuin arjen hälinän keskellä. Sanoja ei tarvita.

‍Viimeisinä työvuosinaan Anne on siunannut ennätysmäärän seurakuntalaisia hautaan yhdessä jo eläköityneen Eva-Lisa Lindströmin ja Kari Tuovisen kanssa. Seurakunnan alueella on todella paljon palvelutaloja, mikä osaltaan selittää asiaa.

-Viime vuonna minulla oli 85 hautausta, ja kaiken kaikkiaan niitä taitaa olla takana toista tuhatta. Sinänsä hautaukset ovat mielekkäitä toimituksia, joista olen tykännyt. Niissä tuntuu, että voi todella olla ihmisten tukena. Viime aikoina niitä on kuitenkin ollut liikaa. Ellei löydy aikaa keskustelulle ihmisten kanssa, se ei ole enää sitä, mitä sen pitäisi olla, lokakuun lopussa työelämän jättävä Anne kokee.

-Jos nimeltä pyydetään, saatan kyllä jatkossakin olla käytettävissä hautaan siunaamisissa.

Tykkään messusta ja ihmisten kanssa juttelemisesta kirkkokahvilla.

‍Voisi kuvitella, että kun on tehnyt vuosikymmeniä työtä jollain alueella, sinne ei välttämättä halua jäädä. Anne sen sijaan päätti muuttaa eläkevuosiksi asumaan kotoisaan Kontulaan.

-En oikeastaan kaipaa etäisyyttä seurakuntaan. Kun muutan Kontulaan, tulen todennäköisesti messuihin ainakin silloin tällöin, sillä tykkään messusta ja ihmisistä. Tykkään tosi paljon jutella ihmisten kanssa kirkkokahvilla. Mutta en tule vetämään ryhmiä, enkä asetu ehdolle seurakuntaneuvostoon. Aluksi hengitän vähän aikaa, ja katson sitten mitä rupean tekemään.

-Mikaelin seurakunta on hyvä seurakunta, ja täällä on hyviä seurakuntalaisia – kiitos!

Teksti ja kuva: Outi Jaakkola

Anne Granströmin työura

‍• Valmistui teologian maisteriksi 1984

• Sai Tampereella lehtorin oikeudet

• Pätkätöitä mm. kirkkohallituksessa ja Huopalahden seurakunnassa

• Vihittiin papiksi toukokuussa 1988 Mellunkylän seurakuntaan kirkkoherran henkilökohtaiseksi apulaiseksi

• Aloitti Marja Lehtisen äitiyslomasijaisena

• Työskenteli vajaan vuoden Tuomiokirkkoseurakunnassa

• On työskennellyt pappina Mikaelin seurakunnassa lasten perheiden ja pyhäkoulun parissa, lähetyksen parissa, aikuisten kanssa ryhmien vetäjänä ja aikuisrippikouluissa sekä seurakuntapappina jumalanpalveluksissa ja kirkollisissa toimituksissa. Ohjannut hiljaisuuden retriittejä.

• jää eläkkeelle vuoden 2026 alussa

‍