10.04. Onneksi olkoon: Tero | Palaute
Koko Helsinki

Kiitos Annukka!

Pakilan seurakunta

10.04.2026, 13:03 /  päivitetty 10.04.2026, 17:30
Pakilan seurakunnan diakoniatyössä koetaan muutoksen tuulia, kun lähes 30 vuotta diakonina toiminut Anna-Kaisa Jussila, jonka moni tuntee Annukkana, jää eläkkeelle.
oranssilla taustalla vasemmalla kuva Anna-Kaisa Jussilasta ja oikealla musta teksti: Kiitoksia Annukka!

Anna-Kaisa Jussila jää eläkkeelle

Mikkelin maalaiskunnassa syntynyt Annukka muutti vuoden ikäisenä Suonenjoelle ja kasvoi siellä vanhempiensa ja isoveljensä kanssa.

Koulun jälkeen kutsuivat opinnot. Annukka puntaroi teologian ja sosiaalityöntekijän välillä ja päätyi lopulta diakonilinjalle Pieksämäen opistoon. ”Olen aina ollut enemmän tekijä kuin puhuja” Annukka sanoo, ja diakonina hän on saanut tehdä.

Valmistuttuaan Anna-Kaisa ehti nähdä laajan kirjon alansa töitä: Keravan vankila, Kalliolan poikakoti, Helsingin ensikoti, Rekolan ja Mikaelin seurakunnat sekä Lassilan palveluasunnot.

Pakilan seurakunnassa Annukka aloitti työt 1.9.1997. Aluksi hän työskenteli Torpparinmäessä ja kollegana vanha tuttu Helena Sipilä. Vuodet kuluivat, tehtävänkuva laajeni ja kollegat vaihtuivat, mutta Annukka pysyi.

Nyt kun lähes 30 vuotta työuraa Pakilassa on tullut täyteen, 5 lasta kasvanut aikuisiksi, aloittaneet omat perheensä, tehneet Annukasta kahden pojan isoäidin, on aika alkaa elää myös itselleen. Annukka nauttii hyvästä ruoasta, laulamisesta, matkustelusta, ulkoilusta tai vain olemisesta lastensa ja kumppaninsa Timon kanssa.

Annukan seuraajana aloitti huhtikuussa diakonissa Lea Sämpi. Lea jatkaa diakoniatyön tekemistä Pakilassa. Annukan jälki jää silti Pakilan seurakuntaan. Hänen keskimmäinen tyttärensä Enni Kiema toimii edelleen pääsuntio-taloussihteerinä Pakilan seurakunnassa.

Anna-Kaisa Jussilan eläkkeellejäämismessua vietetään Hyvän Paimenen kirkossa su 19.4. klo 11. Messun jälkeen juhlalliset kirkkokahvit. Tervetuloa!