04.03. Onneksi olkoon: Ari, Arsi, Atro | Palaute
Koko Helsinki

Kiinteistöjen korjaukset ja kirkoista luopumiset ovat vuosien mittaisia hankkeita

Seurakuntayhtymä

09.02.2024, 15:27 /  päivitetty 01.03.2024, 09:10
Helsingin seurakunnat ovat tehneet viime aikoina muutamia merkittäviä kirkkokiinteistöjä koskevia päätöksiä: luovuttavien joukossa ovat Munkkivuoren ja Oulunkylän kirkot.

Helsingin seurakunnat ovat tehneet viime aikoina muutamia merkittäviä kirkkokiinteistöjä koskevia päätöksiä: luovuttavien joukossa ovat Munkkivuoren ja Oulunkylän kirkot. Tässä kuussa Kallion seurakuntaneuvosto käsittelee Alppilan kirkon kohtaloa ja Malmilla luottamushenkilöt päättävät, luovutaanko Tapulin ja Siltamäen seurakuntaloista.

Seurakuntayhtymän ylin päättävä elin eli yhteinen kirkkovaltuusto on myöntänyt 9,6 miljoonan euron rahoituksen Munkkiniemen seurakuntatalon peruskorjaukselle, jonka jälkeen tilasta tulee seurakunnan pääkirkko. Helsingin tuomiokirkon julkisivuihin tehdään iso huoltokorjaus tänä ja ensi vuonna.

Parhaillaan käynnissä on Malmin kirkon peruskorjaus. Hiljattain ovat valmistuneet muun muassa Lauttasaaren kirkon peruskorjaus ja Johanneksenkirkon julkisivun remontti.

Helsingin kirkot ja hautausmaakappelit rakennusvuoden mukaan -kaavio
Helsingin seurakunnilla on kirkkojen ja hautausmaakappeleiden lisäksi paljon muitakin ylläpidettäviä kiinteistöjä: esimerkiksi seurakuntataloja, lähiökappeleita, kerhotiloja ja leirikeskuksia.Klikkaamalla kuvaa kuva aukeaa suuremmaksi.

Peruskorjaus kerrallaan

Uusia kirkkojen peruskorjauksia pystytään vuodessa toteuttamaan korkeintaan yksi. Toki urakat kestävät tyypillisesti suunnitteluineen kolme vuotta, joten hankkeita on käynnissä limittäin: yhtä suunnitellaan, toinen on täydessä käynnissä ja kolmatta ehkä vielä viimeistellään.

Hintaa laajalle mutta pröystäilemättömälle peruskorjaukselle kertyy helposti 10, jopa 20 miljoonaa euroa. Esimerkiksi sisäilmaongelmien vuoksi suljettujen Hakavuoren ja Herttoniemen kirkkojen korjaamiseen tämäkään summa tuskin riittäisi, sillä ne pitäisi käytännössä rakentaa täysin uudestaan.

Kirkoista luopuminen ja mahdolliset kaavamuutokset ovat vielä pidempiä hankkeita. Jos kirkkorakennus säilytetään, sen uuden käyttötarkoituksen toivotaan hyödyttävän alueen asukkaita ja helsinkiläisiä laajasti. Joskus on tarkoituksenmukaista muuttaa kaavat niin, että seurakuntayhtymä voi vuokrata tai myydä tontit ja saada niistä tuloja.

Kaupunkilaisten hyväksi

Rakennusten myynnistä saatavilla tuloilla korjataan luonnollisesti kirkkoja sekä muita säilytettäviä kiinteistöjä mutta myös rahoitetaan pitkäjänteisesti hyvän tekemistä: Diakonia eli kristillinen auttaminen on monelle viimeinen tai jopa ainoa turvaverkko vaikeissa elämäntilanteissa. Tuhannet kaupunkilaiset ovat hyötyneet esimerkiksi elintarvikeavusta, perheneuvonnan palvelusta tai saaneet halutessaan keskustella sairaalapappien kanssa. Nuorille ja lapsille erilaiset kerhot ja leirit tarjoavat arvokkaita harrastuksia ja kaverisuhteita.

Helsingissä on 19 seurakuntaa. Kirkkolaissa edellytetään, että jokaisella seurakunnalla on vähintään yksi kirkko. Lisäksi isoissa seurakunnissa ja keskustassa seurakunnan alueella voi olla useita, monesti kaupunkilaiselle tärkeitä, katukuvaan oleellisesti kuuluvia ja sukupolvien ajan tärkeiksi tulleita yhteisiä tiloja.

Kaaviota ja kuvatekstiä päivitetty 14.2.2024 klo 12:09