27.01. Onneksi olkoon: Viljo | Palaute | På svenska | In English

Koko Helsinki

Kalliossa katsotaan eteenpäin - Seurakunta on reilusti ihmisen puolella

Kallion seurakunta

15.01.2020, 09:47
Kallion seurakunnan uusi strategia nojaa armoon, rohkeuteen ja yhdenvertaisuuteen.

Kallion seurakunnan seurakuntaneuvosto hyväksyi 11.12.2019 kokouksessaan strategian vuosille 2020–2025. Sen valmistelusta on vastannut neuvoston nimeämä strategiatyöryhmä Pia Pihlaja (pj), Lauri Grünthal, Kari Kurka, Sini Terävä sekä Riikka Reina.

Strategian valmistelussa selvitettiin seurakunnan alueen asukkaiden, toimijoiden ja seurakunnan jäsenten näkemyksiä verkkokyselyn avulla.

Nyt hyväksytty strategia pohjautuu kolmeen arvoon: armoon, rohkeuteen ja yhdenvertaisuuteen. Tavoitteena on suunnitella ja toteuttaa kaikki seurakunnan toiminta alueen ihmisten tarpeista käsin niin, että alueen jokainen asukas voisi löytää seurakunnasta hengellisen kodin ja saada osakseen Jumalan rakkautta.

”Me Kallion seurakunnassa haluamme olla kokoamme suurempia toimija ja vaikuttaa aktiivisesti myös kirkossa ja yhteiskunnassa. Alueemme ihmisiä huolestuttavat esimerkiksi ilmastokriisin paheneminen, vähemmistöjen syrjintä ja kasvavat erot hyvinvoinnissa. Siksi jatkamme entistä tarmokkaammin työskentelemistä näiden ja monien muiden meille tärkeiden teemojen parissa. Uusi strategiamme linjaa Kallion seurakunnan tekemää tärkeää työtä uudelle vuosikymmenelle”, kertoo strategiatyöryhmän puheenjohtajana toiminut Pia Pihlaja.

Strategian toimeenpanoon ja seurantaan liittyvät suunnitelmat ja mittarit valmistuvat kevään 2020 aikana työyhteisön ja seurakuntaneuvoston yhteistyönä.

Lue strategia kokonaisuudessaan: Kallion seurakunnan strategia vuosille 2020–2025