08.05. Onneksi olkoon: Heino | Palaute
Koko Helsinki

Joulu Honkanummen hautausmaalla

16.12.2020, 10:59 /  päivitetty 16.12.2020, 11:03
Tunnelmallisen Honkanummen hautausmaan portit ovat auki jouluna ympäri vuorokauden.
Ruusu Honkanummi

Menneiden sukupolvien muistomerkille voi tuoda kynttilän myös muualle haudattujen muistoksi. Alue sijaitsee kappelin lähellä, kortteleiden 29 ja 30 välissä.

Turvallisen joulun takaamiseksi, huomioithan muut hautausmaan kävijät ja pidäthän turvaväliä. Pidetään myös ympäristöstä huolta jouluna. Honkanummelta löytyy jätteidenlajittelupisteet kaikkien pääporttien läheisyydestä.

Liikkuminen hautausmaalla

Honkanummen hautausmaalla on liikenteenohjaus jouluaattona 24.12. klo 8-17. Liikenne ohjataan yksisuuntaisena. Sisäänajo tapahtuu hautausmaan pääporteista. Ulosajo joko Honkanummentien portista tai huoltoportista (kulku kortteleiden 50 ja 44 välistä). Vanhan Porvoontien länsipuolella ulosajo tapahtuu alueen pohjoispäässä olevasta huoltoportista (kulku korttelin 77 ohitse).

Hautausmaalla ajettaessa tulee käyttää pääväyliä. Pyydämme alueella liikkuvia kunnioittamaan hautausmaan rauhaa ja ottamaan huomioon muut liikkujat. Pysäköintipaikat sijaitsevat pääporttien läheisyydessä.

Hautausmaan portit ovat auki ympärivuorokautisesti 22.12.-7.1.

Honkanummelle kulkee bussi 722 Rautatientorilta ja Havukoskelta. Bussi 562 kulkee Honkanummelle Mellunmäen ja Aviapoliksen suunnilta.