04.08. Onneksi olkoon: Veera | Palaute
Koko Helsinki

Jo joutui armas aika! Suvivirsi soi verkossa ja pihoilla poikkeuskeväänä

Vuosaaren seurakunta

22.05.2020, 14:41 /  päivitetty 22.05.2020, 15:19
Suvivirsi on osa suomalaista kulttuuriperinnettä ja monille siirtymäriitti keväästä kesään. Kuluvan vuoden poikkeusoloissa virsi soi erityisesti verkossa, mutta myös parvekkeilla, pihoilla ja luokkahuoneissa.
Violetin hehkussa kukkiva syreeni. Lisäksi teksti: Jo joutui armas aika.

Suvivirsi on osa suomalaista kulttuuriperinnettä ja monille siirtymäriitti keväästä kesään. Kuluvan vuoden poikkeusoloissa virsi soi erityisesti verkossa, mutta myös parvekkeilla, pihoilla ja luokkahuoneissa.

Arkkipiispa Tapio Luomalle Suvivirsi palauttaa mieleen tärkeitä muistoja kouluajoilta ja alkavasta kesälomasta. “Virren sanat kannustavat luottamaan Jumalan johdatukseen sekä kunnioittamaan luontoa ja kiittämään sen Luojaa”, hän toteaa.

Alun perin Suvivirsi ei liittynyt kouluun, lakkiaisiin ja kevättodistuksiin. Virsi syntyi poikkeusoloissa keskellä 1600-luvun lopun nälkävuosia.

“Suvivirren sanat ovat syntyneet puutteen ja hädän keskellä. Ne muistuttavat, miten riippuvaisia olemme luonnosta ja sen antimista, jotka ovat Jumalan lahjaa. Silti virressä on valoisa sävy. Se vahvistaa toivoa ja luottamusta, että kesä tuo mukanaan uutta kasvua ja elämää”, arkkipiispa kuvaa.

Tempauksia ympäri Suomea

Seurakunnat ja järjestöt ilahduttavat suomalaisia Suvivirsi-videoilla sekä erilaisilla tempauksilla ympäri Suomea. Monet seurakunnat haastavat ihmisiä virtuaaliseen yhteislauluun. Laulaa voi siellä, missä sattuu olemaan.

Alla olevaan listaan on kerätty otos Suvivirsi-tempauksia ja –taltiointeja, joiden välityksellä pääsee tänäkin keväänä Suvivirren tunnelmiin!

Suvivirsitempauksia pääkaupunkiseudun seurakunnissa

HELSINKI

Helsingin seurakuntayhtymän Suvivirsi-tempaukset ja videot on nähtävissä verkkosivuilla.

Pakilan seurakunnan kevätkirkko on nähtävillä seurakunnan YouTube-kanavalla. Siellä soi myös Suvivirsi.

Osallistu koululaisten kevätkirkkoon, jossa soi myös Suvivirsi. Reippaan kevätkirkon on toteuttanut Malmin seurakunnan kasvatuksen tiimi. Malmin seurakunnan jumalanpalveluksena se nähdään seurakunnan Facebookissa ja YouTubessa 24.5. klo 10.

Suvivirsi soi lasten kevätlaulajaisissa. Musiikkikasvatuksen huippuammattilaisen, kanttori Mari Torri-Tuomisen suunnittelema musiikkihetki 5-9 vuotiaille. Ohjelmassa nähdään ja kuullaan neljä kevätlaululeikkiä sekä Suvivirsi ja tehdään kivaa kevätpuuhaa. Videot näkyvät Malmin seurakunnan Facebook-sivulla ja YouTube-tilillä 22.5. kello 8.

Roihuvuoren kirkon katolla raikuu Suvivirren laulajaiset, kun seurakunta juhlistaa kesän alkamista, yhteisöllisyyttä ja ylioppilaita! Puhallinyhtye Itä-Helsingin musiikkiopistosta IHMOSTA soittaa Roihuvuoren kirkon katolta. Ohjelmassa muun muassa Suvivirsi ja Gaudeamus igitur. Ihmisiä pyydetään laulamaan yhdessä parvekkeille, kirkon pihalle ja kaduille turvavälit huomioiden. Mukana laulamassa myös seurakunnan kuorolaisia. Roihuvuoressa lauletaan lauantaina 30.5. klo 12.

Samat esiintyjät siirtyvät Tammisaloon, jossa Tammisalon kirkonkellot soivat ja liikenneympyrässä kajahtaa Gaudeamus igitur ja Suvivirsi lauantaina 30.5. kello 13.30.

Suvivirsi kajahtaa myös Kulosaaren kellotapulista koulujen päättymispäivän kunniaksi la 30.5. klo 18. Tervetuloa laulamaan!

Konsta Jylhän Suvivirrestä tehty video on julkaistu Pakilan seurakunnan Facebook-sivuille 19.5.

Mikael Konttinen laulaa Suvivirren, joka kuuluu Pakilan seurakunnan Facebook-sivulla torstaina 21.5. kello 12.

Marko Ylösen video Suvivirrestä Pakilan seurakunnan Facebook-sivuilla 23.5. klo 19.

Kannelmäen Suvivirsi video julkaistaan Kannelmäen seurakunnan YouTube-kanavalla ja Facebook-sivulla sunnuntaina 24.5. klo 7.

Munkkiniemen Suvivirsi soi Munkkiniemen seurakunnan Facebook-sivulla ja verkkosivuilla sunnuntaina 24.5. kello 9.

Oulunkylän Suvivirsi seurakunnan Facebook-sivulla ja YouTube-kanavalla sunnuntaina 24.5. klo 12.00.

Suvivirttä on laulettu jo 300 vuotta! Kirkkohistorian dosentti ja pastori Esko M. Laine avaa Suvivirren historiaa. Virsi syntyi keskellä 1600-luvun lopun nälkävuosia. Vuosisatojen saatossa siitä on tullut kuitenkin suomalaista kansallisomaisuutta, joka ylistää kesän puhkeamista kukkaan. Ohjelma avaa elävästi suvivirren kulttuurisia merkityksiä eri aikakausina ja sen yllättävää ajankohtaisuutta poikkeusajan Suomessa. Video näkyy Malmin seurakunnan Facebook-sivulla ja YouTube-kanavalla 22.5.2020 kello 8 alkaen.

VANTAA

Vantaan Hämeenkylän seurakunnan perheiden kevätkirkkohetki -videossa on mukana Suvivirsi. Video julkaistaan Hämeenkylän Facebook-sivulla 24.5. Tuolloin on myös suoratoistojumalanpalveluksessa teemana Suvivirren sunnuntai.

Vantaankosken seurakunnassa järjestettiin Suvivirsi-kilpailu. Voittajan valitsi piispa Teemu Laajasalo. Kilpailun voittaneen säkeistön kirjoitti Tuuli Charalambous. ”Tässä kilpailussa on mukana pientä leikkimieltä, eikä voittajasäkeistöä ole virsikirjaan tarkoitus lisätä”, kisaa järjestämässä ollut pappi Jere Hämäläinen sanoo. Katso video.

Vantaan Hakunilan seurakunnassa on 24.5. kello 12 Kuusijärven rannalta lähetettävä Luontokirkko, jonka voi katsoa Facebookissa. Tavallisesti tuona sunnuntaina on Kuusijärvikirkko, Hakunilan ja Rekolan seurakuntien yhteinen messu Kuusijärven uimarannalla. Tällä kertaa tehdään somekirkko samoilta paikoilta.

ESPOO

Kirkko Espoossa toteuttaa Espoon oppilaitostyön kanssa Suvivirsi-videon tervehdykseksi oppilaitosten virtuaalikevätjuhliin. Videon toteuttavat yhteisömuusikko Katja Kangas, oppilaitospapit sekä seitsemän laulajaa Omnian Oodista. Videon voi katsoa Kirkko Espoossa YouTube-kanavalta.

Suvivirsitempauksia seurakunnissa ympäri Suomen

Forssan seurakunta toteuttaa Suvivirsi sairaalalla -lauluhetken keskusradion kautta Forssan sairaalan osastoille. Viime vuonna suvivirttä kokoontui laulamaan n. 40 sairaalan työntekijää. Tänä vuonna rajoitusten takia tilaisuus on keskusradion kautta 29.5. klo 12.30. Forssan ylä- ja alakouluissa kevätkirkko katsotaan luokissa netistä. Kevätkirkossa lauletaan myös Suvivirsi.

Haapaveden seurakunta järjestää 27.5. kello 12 Suvilinnun laulutapahtuman aiempien vuosien tapaan, tällä kertaa striimattuna. Tilaisuudessa soi myös suvivirsi. Lähetyksen voi katsoa osoitteessa https://paikallistv.fi/haapavedenseurakunta/

Hyvinkään seurakunnan Lysti lampaan YouTube-kanavalle ilmestyy 26.5 video päiväkerholaisten kevätkirkosta, jonka lopussa lauletaan Suvivirsi. Lisäksi Suvivirsi-video tulee kanavalle 30.5.

Jyväskylän seurakunta, Jyväskylän kaupunki ja Jyväskylä Sinfonia tarjoavat kaupunkilaisille toukokuun päätteeksi hyväntuulisen kesätervehdyksen. Yhteistyöllä toteutettavassa Suvivirsi-videossa laulaa mm. lapsikuoro Vox Aurean nuoria laulajia. Video julkaistaan seurakunnan, kaupungin ja Jyväskylä Sinfonian sähköisillä kanavilla torstaina 28.5.

Leppävirran seurakunta järjestää Suvivirsi-sanajumalanpalveluksen sunnuntaina 24.5. kello 10 ja sen voi kuunnella suorana lähetyksenä seurakunnan nettiradiossa. Linkki löytyy leppavirranseurakunta.fi-etusivulta.

Oulussa järjestetään Suvilinnun laulukirkko kävellen Oulun tuomiokirkolta Ainolan puistoon sunnuntaina 24.5. kello 10. Sen voi katsoa virtuaalikirkossa.

Porvoon suomalaisen seurakunnan Facebook-sivulla soi Suvivirsi livestriiminä Porvoon tuomiokirkosta perjantaina 29.5. kello 18. 

Saksan suomalaiset seurakunnat tekevät Suvivirsi-videon yhdessä Saksan Suomi-koulujen kanssa. Videossa suomalaisen Saksassa asuvan ammattilaulajan laulama Suvivirsi kuvitetaan suomikoululaisten piirroksilla ja vanhempien kommenteilla siitä, mitä Suvivirsi heille merkitsee. Video julkaistaan 28.5. Saksan suomalaisten seurakuntien verkkosivuilla.

Turun tuomikirkkoseurakunta tekee Turun tuomiokirkosta kolme kevätkirkkotaltiointia, hartauksia musiikkeineen ja suvivirsineen, yksi päiväkoteihin, yksi alakouluille ja yksi yläkouluille.

Turun Katariinanseurakunta tekee kevätkirkkovideon, jonka hartaus päättyy suvivirteen. Kaikki taltioinnit ovat nähtävissä 25.5. seurakuntien nettisivuilla.

Äänekosken seurakunta haastaa ihmisiä laulamaan Suvivirttä 24.5. ja kanttorit tekevät Suvivirsi-videon.