15.10. Onneksi olkoon: Helvi, Heta | Palaute
Koko Helsinki

Isojen junnujen jutut (6 - 8 lk.)

Malmin seurakunta

22.07.2024, 15:01 /  päivitetty 04.10.2024, 19:54
keltaisella taustalla piirrettyjä nuoria. Kuvassa teksti:

Vihdoin on aika nostaa esille isojen junnujen (6.-8. lk.) omat toiveet ja ideat! Tänä syksynä isot junnut pääsevät kaksi kertaa kokoontumaan ihan omana porukkana. Marraskuun kirkkoyössä on jälleen luvassa kevään toiminnan ideoimista!

6. - 7. luokkalaiset voivat ilmoitautua myös kaikille junnuille suunnattuihin juttuihin mukaan. Kaikista kirkkoöistä tietoa löytyy täältä ja muusta toiminnasta täältä. Kutsumme 6. - 7. luokkalaisia mukaan myös kirkkodiscoon.

Toimintaa isoille junnuille Tapulikaupungin nutalla

Polyameeriaskartelua isolle junnuille ja nuorille

Polymeeriaskartelua (kovettuvaa askartelumassaa) Tapulikaupungin nuorisotalolla, Ajurinaukio 5. Joka kuun ensimmäinen torstai klo 18-19.30. Ensimmäinen kerta 5.9.

Suunnattu kuudesluokkalaisille ja isommille. Ei osallistumismaksua.

Tiedustelut Asko Lintumäki, asko.lintumaki@evl.fi, 040 7200747.

Jammailua nuorille kitaristeille.

Jammailua nuorille kitaristeille Tapulikaupungin nuorisotalolla, Ajurinaukio 5. Joka kuun ensimmäinen torstai klo 17-18 (7.11. ja 5.12.) Suunnattu kuudesluokkalaisille ja isommille.

Tiedustelut Asko Lintumäki, asko.lintumaki@evl.fi, 040 7200747.


16.-17.11. Ihan Pimee -kirkkoyö 6-8 lk.

Pimeässä kaikki näyttää ja kuulostaa erilaiselta. Astu kanssamme tuntemattomaan ja koe, miten kirkon seinät muuttuvat mysteerien näyttämöksi. Onko sinulla rohkeutta kohdata se, mitä et osaa odottaa?

Kirkkoyö alkaa lauantaina klo 17 ja päättyy sunnuntaina klo 10. Kirkkoyössä tarjotaan osallistujille iltapala ja aamupala. Kirkkoyö on maksuton.

Ilmoittautuminen sähköisesti 22.9.-31.10. Ilmoittautuminen alkaa su 22.9. klo 10. Kirkkoyöhön pääset ilmoittautumaan tästä.

Lisätietoja: Niina Penttinen (p. 050 911 8626, niina.penttinen@evl.fi)


Ehtikö kirkkoyö mennä täyteen? Ei hätään! Voit ilmoittautua tästä varapaikoille. Varapaikkojen ilmoittautuminen alkaa 22.9. klo 12.

Hei sinä 7. - 8. luokkalainen!

Haluatko lähteä mukaan 1.-7. luokkalaisten kirkkoöihin? Nyt olisi huikea mahdollisuus päästä mukaan apuisosena.

Apuisosella on mahdollisuus saada ottaa vastuuta pienissä paloissa ja päästä kokeilemaan, mitä on olla junnujen kanssa apuna ja kaverina.

Ilmoittaudu tästä mukaan apuisosten joukkoon tälle syksylle.

Lisätietoja apuisosena olemisesta saat Niina Penttiseltä (p. 050 911 8626, niina.penttinen@evl.fi) tai Hannele Kuparilta (p. 050 449 2998, hannele.kupari@evl.fi).