07.12. Onneksi olkoon: Sampsa | Palaute
Koko Helsinki

Hyvää itsenäisyyspäivää! Suomen itsenäisyyttä juhlittiin Helsingin tuomiokirkossa ekumeenisella jumalanpalveluksella

06.12.2025, 14:05 /  päivitetty 06.12.2025, 14:08
Helsingin tuomiokirkossa järjestettiin 6.12.2025 klo 12 Suomen itsenäisyyspäivän ekumeeninen juhlajumalanpalvelus. Jumalanpalveluksessa saarnasi Turun hiippakunnan piispa Mari Leppänen.

Saarnansa alussa piispa Leppänen muisteli isoisäänsä, joka palveli kenttäpappina jatkosodan aikaan vuonna 1944. Isoisä oli tuolloin puhunut Karhumäen radiossa sotilaan tuntolevystä, jonka jokainen saa kaulaansa astuessaan armeijan palvelukseen.

Isoisä oli puheessaan muistuttanut, että ”ihmisellä on näkyvän tuntolevyn rinnalla näkymätön tunnus: Kristityn tuntolevy. Se ei roiku kaulassa, vaan se on sydämessämme”.

Leppänen sanoikin, että tuntolevy tuntuu erityiseltä esineeltä tänä levottomuuksien ja epävarmuuden aikana.

”Kristityn tuntolevyn ensimmäinen osa muistuttaa, että jokainen ihminen on Jumalan tuntema ja arvokas. Toinen taas ohjaa elämään kantamansa tunnuksen mukaisesti: luopumaan vääryydestä ja pyrkimään oikeaan.”

”Kaikenlaisina aikoina perusta on sama: hyvä omatunto ja pyrkimys oikeaan. Meidän tulee kärsivällisesti puhua rauhasta ja pyrkiä sitä kohti”, Leppänen sanoi.

Liturgeina jumalanpalveluksessa toimivat pastorit Maria Obafemi-Onuigbo St Nikolauksen anglikaanisesta seurakunnasta ja Johan Terho Johanneksen ruotsinkielisestä seurakunnasta.

Jumalanpalveluksessa avustivat arkkipiispa Elia Suomen ortodoksisesta kirkosta, piispa Raimo Goyarrola Helsingin katolisesta hiippakunnasta, pastori Kauko Uusila Suomen Helluntaikirkosta ja Turun hiippakunnasta opiskelija Daniel Lönnfors. Tekstinlukijana olivat ministeri Anders Adlercreutz sekä Turun hiippakunnasta koululainen Aino Kairavuo.

Musiikista vastasivat Tuomiokirkkoseurakunnan kirkkomuusikot urkurina Anu Pulkkinen ja kanttorina Inka Kinnunen. Saksofonisti Joonatan Rautio soitti jumalanpalveluksessa. Jumalanpalveluksen musiikissa avusti Helsingin filharmoninen kuoro johtajanaan Tommi Niskala.

Kolehdin kantoivat partiolaiset Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan alueella toimivista partiolippukunnista.

Jumalanpalvelus on katsottavissa ja kuunneltavissa myös Yle Areenassa.

Piispa Mari Leppäsen saarnateksti kokonaisuudessaan