Herttoniemen kirkon purkaminen alkaa viikolla 47
Herttoniemen seurakunta
Herttoniemen käytöstä poistettua kirkkoa ryhdytään purkamaan viikolla 47 eli 16.11.2026 alkavalla viikolla. Työstä voi aiheutua meluhaittaa lähialueille, ja asukkaita kehotetaan varovaisuuteen, kun liikutaan työmaan lähellä. Purkutyöt kestävät arviolta huhtikuun 2027 loppuun saakka.
-Herttoniemen kirkon purkulupahakemus jätettiin helmikuussa 2026, mutta lupa myönnettiin vaadittujen lisäselvitysten toimittamisen jälkeen vasta kesäkuun lopussa. Purku-urakka kilpailutettiin alkusyksystä. Nyt urakoitsija on valittu, ja valitusaika on kulunut umpeen. Olemme tehneet urakkasopimuksen, ja purkutyöt käynnistyvät viikolla 47, kertoo hankepäällikkö Matti Priha Helsingin seurakuntayhtymän kiinteistöosastolta.
Vuonna 1958 valmistunut Herttoniemen kirkko on sijainnut Helsingin kaupungin vuokratontilla, joka ennallistetaan purkamisen yhteydessä. Kaupunki on valmistellut muutosta Länsi-Herttoniemen asemakaavaan, ja kirkon tontille on kaavailtu päiväkotia ja asuntorakentamista.
Herttoniemen seurakunta vuokrasi kirkkorakennusta Helsingin seurakuntayhtymältä. Vuonna 2019 seurakunta lopetti kirkon käyttämisen vakavien sisäilma- ja rakenneongelmien vuoksi. Kirkon vuokraamisesta luovuttiin lopullisesti vuoden 2024 alussa. Jäähyväismessu kirkon pihalla järjestettiin 25.5.2024.
Mahdollisuuksia korjata kirkkoa selvitettiin seurakuntayhtymän kanssa useaan otteeseen, mutta osoittautui, ettei rahaa kalliiseen perustuksia myöten tehtävään korjaukseen ole. Remontin onnistumisesta ei myöskään ollut mitään takeita.
- On surullista, että meille tärkeä paikka on rapistunut ja se joudutaan purkamaan. Koska tilanne on se mikä on, niin on hyvä, että asia saadaan päätökseen, sanoo Herttoniemen seurakunnan kirkkoherra Minnamari Helaseppä.
-Uusi seurakuntatila Hertsikan risti saatiin käyttöön vuoden 2026 alussa. Se sijaitsee keskeiseltä paikalla lähellä Herttoniemen metroasemaa. Seurakuntalaiset ovat ottaneet tilan hyvin vastaan ja ideoineet sinne uutta toimintaa. Hertsikan ristissä on järjestetty erilaista ryhmätoimintaa, viikkomessuja, ja siellä voi järjestää pieniä kastejuhlia ja muistotilaisuuksia. Toivomme, että yhä useammat löytäisivät tiensä sinne.
