Helsingin seurakunnilta apua Nepalin tuhotulvien uhreille
Helsingin seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto myönsi 50 000 euron kriisiavustuksen, joka menee perille Nepaliin pitkäaikaisten, luotettavien kumppanien kautta.
Nepalissa 26. elokuuta tapahtunut Bhotekoshi-joen suurtulva on aiheuttanut erittäin vakavan ja laajan humanitaarisen kriisin. Tulvat ovat vaikuttaneet 1,6 miljoonaan ihmisen elämään. Kuolleita on löydetty tähän mennessä noin tuhat, ja neljä tuhatta ihmistä on edelleen kateissa. Tuhannet eloonjääneet ovat menettäneet kotinsa ja toimeentulonsa. Tulvien vaikutukset kohdistuvat raskaasti lapsiin.
Nepalissa kumppanijärjestöjensä kanssa toimivat Suomen Lähetysseura ja Kirkon Ulkomaanapu ovat pyytäneet Helsingin seurakunnilta kriisiavustusta tuhotulvien uhrien auttamiseksi. Maanantaina 21.9. kokoontunut Helsingin yhteinen kirkkoneuvosto myönsi yhteensä 50 000 euron kriisiavustuksen: kumpikin järjestö saa 25 000 euroa.
Suomen Lähetysseuran kansainvälinen kumppani Luterilaisen Maailmanliiton Nepalin osasto, Lutheran World Federation (LWF) Nepal, on toteuttanut jo ensimmäisen hätäapuoperaation Nuwakotin alueella ja valmistelee parhaillaan toista avustusvaihetta syrjäisille alueille. Avustustoiminta sisältää muun muassa ruoka-apua, hygienia- ja saniteettitarvikkeita, ihmisarvopakkauksia naisille ja tytöille, suojeluun liittyviä palveluita ja psykososiaalista tukea. Apu tavoittaa myös ne yhteisöt, jotka ovat jääneet muiden palveluiden ulkopuolelle.
Kirkon ulkomaanavun (KUA) tuki keskittyy käteisavustuksiin, joilla tulvan uhrit voivat hankkia välttämättömiä tarvikkeita. Lapsille ja nuorille tullaan järjestämään kymmenen väliaikaista koulutilaa opiskelun jatkumiseksi, ja pienyrittäjiä tuetaan elinkeinonsa palauttamiseksi. KUA koordinoi ja johtaa kristillisten järjestöjen ACT-Allianssin avustustyötä Nepalissa. KUA toimii alueella oman maatoimiston kautta.
