12.08. Onneksi olkoon: Klaara | Palaute
Koko Helsinki

Hannu Väisäsen alttaritauluun kätkeytyy monta tarinaa

Mikaelin seurakunta

03.08.2022, 14:09 /  päivitetty 03.08.2022, 14:13
Mikaelinkirkon alttaritaulu ja Hannu Väisäsen lähikuva. Kollaasi.

Kun Hannu Väisäsen ehdotus Mikaelinkirkon alttaritauluksi voitti kutsukilpailun yli 30 vuotta sitten, ei taiteilija arvannut millaista vastustusta työ tulisi herättämään. Pöly on nyt laskeutunut, aika on tehnyt tehtävänsä ja taiteilijan on helpompi palata työnsä äärelle.

–Olin heti valmis ja innostunut, kun minua pyydettiin Kontula Book City –tapahtumaan luennoimaan alttaritaulusta, siihen liittyvästä Taivaanvartijat-kirjastani ja kirkkotaiteesta. On mielenkiintoista nähdä mikä se oma tunne nyt on, kun tapahtumiin on etäisyyttä, Väisänen pohtii.

Alttaritaulun yläkulmaan sijoitettu Abloy-avain herätti aikoinaan kipakkaa keskustelua. Nykyisin se saattaa tuntua jopa vanhanaikaiselta, kun on siirrytty käyttämään erilaisia kulkutunnistimia. Mutta miksi sellainen piti maalata?

–Minulle oli alusta asti selvää, että taulussa pitää olla tunnistettava Abloy-avain. Se nousee lapsuudestani. Olen yksinhuoltajaisän lapsi, ja kaulassani roikkui aina kotiavain villalangassa. Sehän tarkoittaa, että kotona ei ole ketään, mutta sinne pääsee. Kaikki aukeaa, kaikki ratkeaa, kaikki selviää. Se liittyy myös alkuun, sillä yksityiskohtaan maalattu raamatunlausekin kuuluu ”alussa oli sana.”

–Kenties tulevaisuus tulee olemaan puolellani, kun taulu vanhenee ja kertoo aikansa historiasta.

Avain kertoo, että kaikki aukeaa, kaikki ratkeaa, kaikki selviää.

Fragmentteja uskosta on alttaritaulu, josta löytyy muitakin kristillisiä symboleita.

–Esineet, joita kuvataan ovat olleet ihmisen kanssa tekemisissä, ihmisen kädet ovat koskettaneet niitä, Väisänen avaa työn symboliikkaa.

–Yritin maalata seinän lävistävälle enkelille kasvoja, mutta niihin tuli vastenmielinen tunnistettavuus, joka vaan ärsytti ja piti ottaa pois. Kuolemaani mennessä on ratkaistava, jätänkö aina vaan kasvot pois maalauksistani, hän pohtii.

Mietin, miten kirkon voisi koristella uudella tavalla.

Hannu Väisänen oli tehnyt aiemmin alttaritaulun ja muuta kirkkotaidetta Oulun Pyhän Tuomaan kirkkoon. Prosessi ei ollut helppo, ja kun hän sai kutsun kilpailuun uuden Mikaelinkirkon alttaritaulun toteuttamiseksi, piti miettiä kaksi kertaa.

–Kuvittelin että aika olisi muuttunut niin, että taiteilija saisi sanoa sanottavansa taiteen saralla. Oli suuri houkutus kokeilla, voisiko vielä tehdä jotain kirkkoon uudella tavalla. Lisäksi noin isolla työllä oli toki taloudellista merkitystä nuorelle taiteilijalle.

Väisänen voitti kilpailun, mutta törmäsi ensi töikseen seurakuntaneuvoston vastustukseen.

–Silloinen kirkkoherra Armas Viita pysyi kuitenkin tukenani koko prosessin ajan. Kun loppuvaiheessa työ nostettiin seinälle, näin, että tausta on liian heikko. Pyysin lisäaikaa ja kirkkoon haettiin uudelleen henkilönostimet alttarille ja tuotiin värejä valtavissa ämpäreissä. Kun tilassa oli jo tapahtumia päivisin, pystyin keskittymään vasta iltayhdeksältä. Muutamassa yössä käsittelin taustan uudelleen, enkä sitä kadu. Armas kiikutti minulle sämpylöitä ja juomaa ja laittoi Bachia ja Vivaldia soimaan, hän muistelee liikuttuneena.

Kirkkoherra hiippaili tuomassa minulle eväitä iltayöstä.

Sen verran koville arvostelu otti, että työn valmistuttua Väisänen muutti Ranskaan. Siellä hän asuu edelleen.

Hän käsitteli kokemuksiaan Taivaanvartijat-kirjassa, joka perustuu tositapahtumiin. Tyylikeinoina on käytetty huumoria ja liioittelua, ja romaani on tehty kirjallisuuden ehdoilla.

–Kun rupesin kirjailijaksi vuonna 2004, tajusin voimakkaasti, miten yhdistelmä kuvataiteilija-kirjailija sopii olemukseeni: se on täydellinen ratkaisu. Kun rupesin kirjoittamaan, kuvat kehittyivät abstraktimmiksi, mikä vapautti minua.

Alttaritaulu on ajalta, jolloin Väisäsen kuvissa oli myös tekstiä, mutta sittemmin ne ovat eriytyneet.

Viime ajat Väisänen on keskittynyt kuvataiteisiin. Tulossa on tiimityönä tehty näyttely Taidehalliin marraskuussa. Kesällä 2023 hänen töitään nähdään Laukon kartanossa.

-Sitten on varmaan taas vuorossa kirjoittamista. Kun istun tietsikan ääreen, pidän pienen tauon ja haastan kaikki aistit esiin, että ne ovat läsnä siinä, kun alan kirjoittaa.

Väisäsen suhde kirkkoon ei ole helppo, osittain lapsuudenkokemusten ja alttaritaulujupakoiden takia. Kolmaskin alttaritaulu oli suunnitteilla länsisuomalaiseen seurakuntakeskukseen, mutta hanke kaatui kirkkoherran vastustukseen.

–Lapsuudessa meidät veljekset pakotettiin kirkkoon joka sunnuntai, eikä sen jälkeen saanut tehdä mitään. Siksi en osaa levätä sunnuntaina enkä pyhittää lepopäivää. Olenpa missä päin maailmaa vaan, niin kroppani tunnistaa, että on sunnuntai. Vasta maanantai tuo helpotuksen ja vapauden.

–Silti en ole halunnut jättää kirkkolaivaa. On terveempää olla kannella kuin huudella rannalta.

Teksti: Outi Jaakkola

Hannu Väisänen istumassa Ranskan-talonsa portailla
Hannu Väisänen asuu ja työskentelee Ranskassa. –Ellen olisi kuvataiteilija, olisin varmaan tekemässä vertailevaa uskontotutkimusta, joka avaa ihmisyyden keskeisiä kysymyksiä. Tietyt yhteneväisyydet auttavat ymmärtämään ihmisen käyttäytymistä tarkemmin, ihmisen hyviä ja pahoja puolia.


Hannu Väisänen kertoo alttaritaulun syntyprosessista, Taivaanvartijat –kirjasta ja kirkkotaiteesta Kontula Book City-tapahtumassa pe 19.8.2022 klo 18-20 Mikaelinkirkossa, Emännänpolku 1.


Kuka?

Hannu Pekka Antero Väisänen (s.1951 Oulu) on suomalainen kuvataiteilija ja kirjailija, joka on vuodesta 1989 asunut Ranskassa. Väisänen sai vuoden 2007 kirjallisuuden Finlandia-palkinnon romaanistaan Toiset kengät.


Palkintoja:

  • Kiitos kirjasta –mitali romaanista Vanikan palat 2004
  • Finlandia-palkinto romaanista Toiset kengät 2007.
  • Taiteen valtionpalkinto 2007.
  • Kirjallisuuden valtionpalkinto 2015.


Kuvataide:

  • Elämän seppele" kokonaistaideteos 1975–1977 Pyhän Tuomaan kirkkoon (alttaritaulu, 9 muuta maalausta, kirkkotekstiilit)
  • Kalevalan kuvitus 1999
  • Lukuisia yksityis- ja yhteisnäyttelyitä Suomessa ja ulkomailla
  • Finlayson-tekstiilikokoelma 2016.


Omaelämäkerrallinen Antero-sarja:

  • Vanikan palat, romaani, 2004 Otava
  • Toiset kengät, romaani, 2007 Otava
  • Kuperat ja koverat, romaani, 2010 Otava
  • Taivaanvartijat, romaani, 2013 Otava
  • Elohopea, romaani, 2016 Otava
  • Leimikot, romaani, 2018 Otava


Muut teokset:

  • Johannes puhuu Prochorokselle, runokokoelma, 1989 Kirjayhtymä
  • Kalevalan juhlavuoden painoksen kuvitus, 1999 Otava
  • Vedostuksia. Suomalaista taidegrafiikkaa 2000-luvulta, yhdessä Tiina Nyrhisen kanssa, 2003 Otava
  • Apupata, kokoelma lyhytproosaa, 2011 Otava
  • Piisamiturkki ja muita kertomuksia, novelleja, 2015 Otava
  • Esi-isät, kertomuskokoelma, 2017 Otava
  • Märkä turbaani, 2020 Otava
  • Esseitä antologioissa ja kolumneja lehdissä 1982 –