Tammikuun 19. päivänä vietetään kirkossa Pyhän Henrikinpäivää. Keskiajalla se oli vuoden tärkein markkinapäivä, jolloin väkeä kokoontui sankoin joukoin sille aukoille Turkuun, josta olemme tottuneet kuulemaan normaalisti joulurauhan julistuksen.

Samalla se oli muistopäivä, jota juhlittiin kaikissa kirkoissa täysin juhlamenoin paikoin myös emä-Ruotsissa. Kertomus piispa Henrikin murhasta Köyliönjärven jäällä 1150 on monille kouluajoilta tuttu, mutta onko marttyyripiispalla enää tuoretta sanottavaa tässä ajassa?

Piispa Henrikistä kertovista lähteistä tärkein on legenda, jossa kerrotaan tarina kuningas Eerikistä ja piispa Henrikistä, jonka kuningas lähetti Suomeen järjestämään kirkollisia oloja. Henrikin legendaa voidaan pitää Suomen vanhimpana säilyneenä kirjallisena tuotoksena. Se ei vain kerro tapahtumien kulkuja, siihen sisältyy myös luonnehdintoja suomalaisista ja heidän tunteistaan ja kohtaloistaan, vihasta, turhamaisuudesta, röyhkeydestä ja surusta, mutta myös välittämisestä ja selviytymisestä. Tarina ei ole pitkä eikä siitä puutu odottamattomia käänteitä.

Henrikin ympärille syntynyt kultti tunnettiin sydänkeskiajalla laajalti Itämeren alueella. Henrik siis liitti tuolloin kaukaisen, metsien peittämän Suomen osaksi kristillistä, läntistä Eurooppaa, mihin Suomi EU:n jäsenenä on sittemminkin itsensä asemoinut. On luultavaa, että monille eurooppalaisille keskiajalla ainoa, mitä he Suomesta tiesivät, liittyi Pyhään Henrikiin. Henrik siis tarjoisi suomalaisuudelle kasvot samalla tavalla kuin Pyhä Patrik irlantilaisille.

Mikäli surmavirteen on uskominen, Pyhä Henrik oli myös ensimmäinen nimeltä tunnettu vihapuheen uhri Suomessa. Suomalainen herraviha, jota entisen pääministerin tuore pahoinpitely Helsingin keskustassa ilmentää, ei ala sosiaalisen median luomasta vastakkainasettelusta vaan jo sydänkeskiajalta. Lalli antoi kasvot paitsi some- myös aidolle suomalaiselle laturaivolle.

Laulukokoelmassa Piae cantiones 1582 julkaistua laulua Ramus virens olivarum, jossa myös kerrotaan Henrikin saavutuksista (VK 759), on toisinaan pidetty Suomen ensimmäisenä kansallislauluna – ajalta ennen Suomea sellaisena kuin me sen tunnemme. Henrikin mutta myös Lallin hahmo ovat osa kansallista piilotajuntaamme riippumatta siitä, onko kertomus tosi. Pyhä Henrik on muistopäivänsä ansainnut.

Versus partes rex Ericus tendens domicilii sanctus praesul hic Henricus comes fit exilii.

Laivansa käänsi Eerik ja kotiin matkasi. Jäi maahan piispa Henrik ja kansaa opetti.

Ergo plebs fennonica, gaude de hoc dono verbi Dei sono.

Riemuitse Suomen kansa ja Herraa armostansa ylistä palvoen.