-Emriikka Salonen on asunut Laajasalossa 30 vuotta, mutta silti työ Roihuvuoren seurakunnan pappina pääsi yllättämään. –Vaikka seurakunta on minulle tuttu, en olisi ikinä arvannut alueella asuessani, miten paljon näkymätöntä ja rikasta työtä täällä tehdään. Täällä on myös valtavan upea vapaaehtoisten verkosto, yhteistä vastuuta ja yhdessä tekemistä.

Pappeus on muuttanut Emriikka Salosen elämää ja ajatuksia

-En usko, että juuri missään muussa ammatissa näkee yhteiskuntaa niin laajasti. Haluan ehdottomasti, että kirkossa on tilaa kaikenlaisille ihmisille, erilaisille katsomuksille ja näkemyksille. Kristinuskon rikkaasta perinteestä on kaikille ammennettavaa. Haluaisin avartaa kuvaa Jumalasta, ettei hän olisi vaan joku pilven päällä istuva utopistinen ukko.

Emriikka kertoo, että papin työ on murtanut hänestä pois tarpeen lokeroida tai arvostella ihmisiä. Työ on synnyttänyt syvää kunnioitusta ihmisiä kohtaan, myös sellaisia joita ei yleisesti ihannoida.

-Toivon, ettei kukaan ajattelisi, ettei papin kanssa voi puhua. Voi ja saa ottaa yhteyttä luottamuksellisesti kaiken maailman asioissa. Mikään asia ei ole epäsopiva, ruma, liian pieni tai suuri. Sitä varten papit ovat olemassa. Pappina haluan katsoa armon ja rakkauden läpi kaikkia ihmisiä. Yhteiskuntamme on niin suorituskeskeinen, että sitä tarvitaan.

”Haluaisin haastaa ihmisiä kysymään, luottamaan ja elämään rohkeaa elämää. Jokaisella on täällä tehtävä.”

Pappi näkee työssään ihmisen koko elämänkaaren.

-Ihminen voi kasvaa myös hengellisesti, ja usko voi olla valtava voimavara elämän eri vaiheissa. Kun nuoret kysyvät elämänsä alkutaipaleella, että kuka rakastaa minua, niin vanhukset kysyvät kuolinvuoteellaan, osasinko rakastaa ja auttaa. Sen kaaren näkeminen on liikuttanut minua, Emriikka kertoo.

- Moni asia meissä muuttuu elämän aikana. Siksi ei saisi lokeroida. Jos määrittelet minut, et anna minulle kasvutilaa. Meidän uskon mukaan ihmisille pitää antaa uusi mahdollisuus joka päivä. Mahdollisuus kasvaa ja puhjeta kukkaan.

Mitä Belgiassa asuminen opetti

Emriikka kertoo, että hänellä on ollut pienestä pitäen jännä suhde Jumalaan.

-Rupesin käymään yksin kirkossa kahdeksanvuotiaana. Se oli suuri, avara ja mieluisa kokemus. Perheemme muutti Belgiaan isän töiden perässä, kun olin neljännellä luokalla. Siellä kävin sekä katolisessa että merimieskirkossa. Kirkossa käyminen oli sisäkkäin muun elämän kanssa samalla lailla kuin musiikki on ollut elämässäni aina rinnakkain hengellisyyden kanssa. En erottele sitä, mikä on teologiaa ja mikä musiikkia, myös Sibelius-Akatemiasta oopperalaulajaksi valmistunut Emriikka ajattelee.

-Suomeen verrattuna elin Belgiassa eri kulttuurien keskipisteessä. Ehkä ymmärrän jotain siitä, mitä on olla ulkomaalainen jossain maassa. Pohjoismaisessa koulussa oli ihmisiä eri maista. Tulimme hyvin toimeen, mutten ajattele naiivisti, ettei eri kulttuureiden välillä olisi joskus ristiriitoja. Silti kokemus vaikutti vahvasti ajatteluuni. Olemme yhtä perhettä koko ihmiskunta. Puhun useita kieliä, ja on mielenkiintoista, että sen mukana myös tapa katsoa maailmaa muuttuu.

Emriikka Salosen teinikapina toi hänet takaisin Belgiasta Suomeen.

-Menin Suomeen tultuani Savonlinnaan riparille. Suomi-elämäni oli siellä Itä-Suomessa. Ripari oli niin voimakas kokemus, että halusin tulla mukaan Roihuvuoren seurakuntaan nuorten toimintaan. Kävin myös Suomen Lähetysseuran Päiväkummussa ja körttien Aholansaaressa, hän muistelee.

Vielä seurakuntanuorena ajattelin että musta tulee kaikkea muuta paitsi pappi.

- Monet ikäpolveni ihmiset ajattelivat, että pappeus on älyllisesti kapeaa tai naiivia taivaan isä –uskoa, johon on joskus vaikea samastua. Vielä seurakuntanuorissa ajattelin, että minusta tulee kaikkea muuta paitsi pappi. Sitten Raamattu ja filosofia alkoivat kiinnostaa. Pääsin opiskelemaan teologiseen - ja sitten minusta tuli pappi. Ajatuksiani muuttivat erityisesti hiljaisuuden löytäminen ja kokemukset Taizé-yhteisöstä Ranskassa.

Valmistuin teologian maisteriksi ja opiskelin laulua siinä rinnalla. Olin sekä töissä, opiskelin Sibelius-Akatemiassa ja meillä oli pienet lapset. Ne olivat rikkaita mutta tiiviitä vuosia. Viimeksi olen työskennellyt Espoon tuomiokirkkoseurakunnassa. Juuri piti laulaa Aleksanterin teatterissa Puccinin Turandot, mutta korona siirsi sen syksyyn.

”On tärkeää tuntea oma taustansa”

Emriikka kertoo käyneensä tutustumassa rauhantyöhön Palestiinassa yhden nuorten porukan kanssa. Myös se avasi silmiä.

-Kun eri taustoista tulevat ovat samassa koulussa tai pelaavat samassa sählyjengissä, ennakkoluulot lähtevät sulamaan. Ajattelen että nykymaailmassa pitäisi myös osata keskustella. Uskonnon vaikutus kulttuuriin on suuri. Suomessa kristinusko on saanut paljon hyvää aikaiseksi. Nykyisessä keskustelukulttuurissa se näkyy kovin kapeana ja mustavalkoisena. Meidän pitää ymmärtää kristilliset juuremme, mistä tulemme ja keitä me olemme. Esimerkiksi tasa-arvoon on kirkko ollut vahvasti vaikuttamassa. Ne arvot, joita me pidämme itsestään selvinä, eivät ole sitä kaikkialla maailmassa, hän muistuttaa.

-Täällä Roihuvuoren seurakunnassa haluan olla yhdessä kehittämässä ideoita ja jakaa sitä, mitä olen aikaisemmasta työhistoriasta oppinut. Roihuvuori ja Laajasalo on vireitä alueita, joissa tehdään tosi paljon yhdessä ja kannetaan yhteistä vastuuta. Täällä asuu paljon monipuolisesti lahjakasta ja ajattelevaa porukkaa. Luonto, meri ja metsät sekä tietynlainen turvallisuus on täällä parasta.

Emriikka Salonen tietää, että papin työ on salakavalalla tavalla rankkaa ja sitä pitää oppia rajaamaan. Hän latautuu liikkumalla luonnossa, koiran kanssa lenkillä, Pilateksessa, uimassa. Iloa tuovat laulu, musiikki ja ystävät. -Myös hiljaisuus on minulle tosi tärkeää.

Emriikka Salonen

• vihittiin papiksi 2005
• valmistui musiikin maisteriksi 2014 Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksesta
• kiinnostunut elämästä, luonnosta, kulttuurista ja ihmisistä
• rentoutuu lukemalla, liikkumalla luonnossa ja lypsämällä lehmiä
• perhe: yrittäjäpuoliso ja kaksi poikaa

Teksti: Outi Jaakkola

Kuva: Marko Anttila