Roihuvuoren kirkolla on erityinen merkitys eläkkeellä olevan merikapteeni Seppo Laurellin elämässä.

"Vuonna 1972 muutimme kantakaupungista Lumikintielle, ja Roihuvuoren kirkosta tuli perheemme kotikirkko. Iloinen yllätys oli, että lähes kaikkialla sen sisätiloissa voi liikkua tarvitsematta nousta portaita tai ylittää kynnyksiä. Tämä oli valtava helpotus liikuntavammaiselle vaimolleni.

Korkeuksiin kohoavat tiiliseinät ja betonipilasterit luovat kirkkosaliin katedraalimaista tunnelmaa, varsinkin silloin kun päivänvaloa siivilöityy sisään sen kahdesta ikkunasta. Kun kirkkosali on valaistu, tulevat seinien erilaiset tiililimitykset paremmin esiin, ja niiden punainen väri huokuu kodin lämpöä ja turvallisuutta. Erityisen vaikuttava on kuorin seinämää pitkin nouseva parikymmenmetrinen posliinikukkaköynnös, joka kurkottelee kohti sisäkattoon valettua Daavidin tähteä.

Roihuvuoren kirkko on ollut perheemme hengellinen tuki kohta viiden vuosikymmenen ajan. Sen turvallisessa sylissä lapsemme ovat käyneet rippikoulun ja päässeet ensi kertaa ehtoolliselle. Kirkon kappelissa kokoontuu Raamatun teksteihin syventyvä ”Evästä elämään” keskusteluryhmä, johon vaimoni johdatteli minutkin mukaan. Täällä rakkaassa kotikirkossamme hänet neljä vuotta sitten myös siunattiin haudan lepoon, juhannusruusujen aikaan, kesän ollessa kauneimmillaan.

Tuntuu hyvältä saada istahtaa samaan penkkiin ja samalle paikalle, jossa niin monta kertaa istuin vaimoni vieressä.

Korona-aikana kirkkoa on pidetty avoinna neljänä aamupäivänä viikossa hiljentymistä varten. Tästä minulla on ollut paljon iloa, ja olenkin piipahtanut siellä usein. Tuntuu hyvältä saada istahtaa samaan penkkiin ja samalle paikalle, jossa niin monta kertaa istuin vaimoni vieressä. Aamupäivinä kirkkosali on useimmiten lähes tyhjä, ja tuo muistorikas istumapaikka vapaana.

Meillä on viljelypalsta ja mökki Marjaniemen siirtolapuutarhassa, niin lähellä, että kauniilla säällä sinne asti kantautuu kirkkomme kellojen ääni. Tuo hetki on kaunis ja koskettava. Usein se tuo mieleeni taiteilija Jean-Franco Milletin rakastetun maalauksen ”Iltakellot”, jonka painokuvajäljennöksiä oli entisaikaan monen kodin seinällä.

Kyllä kelpaa asua täällä Roihiksessa, kun on kirkkokin melkein huutohollin päässä."

Kirjoittaja Seppo Laurell on eläkkeellä oleva merikapteeni ja tietokirjailija.

Teksti on alun perin julkaistu Kiikari-lehdessä numero 2/2021.

‍

Majakkakirkkojen tuntija

Monen stadin kundin tavoin hän lähti teini-ikäisenä "skönelle" eli merille. Ulkomaan satamissa hän tutustui myös Suomen Merimieskirkkoon.

-Merenkulkijat pitävät sitä suuressa arvossa, sillä se lähestyy heitä pyyteettömänä ja turvallisena ystävänä, eikä heidän rahojaan tavoittelevana tungettelijana.

Merenkulkulaitoksen virkamiehenä Seppo Laurell pääsi tutustumaan ulkoluodoilla sijaitseviin majakkakirkkoihimme. Tunnetuin niistä on Suomen vanhimman majakan Utön keskikerrokseen vuonna 1840 perustettu kappeli.

Seppo Laurell on kirjoittanut useita teoksia. Tiedonjulkistamispalkinnon saaneesta Suomen majakat -kirjasta on otettu useita painoksia.