19.04. Onneksi olkoon: Pilvi, Pälvi | Palaute
Koko Helsinki

Ehtookellot soivat jälleen Lehtisaaressa

22.06.2021, 16:31 /  päivitetty 23.06.2021, 09:27
Ehtookellot soivat jälleen Lehtisaaressa seurakuntalaisten toiveesta kolmen vuoden tauon jälkeen.
Lehtisaaren entinen kappeli ulkoa päin kuvattuna

Kuvassa Lehtisaaren entisen kappelin kellotapuli, jossa kellot soivat sähköisesti lauantai-iltaisin. Tiloissa toimii nykyisin yksityinen päiväkoti.

Lehtisaaressa asuva Munkkiniemen seurakuntaneuvoston jäsen Risto Harju kaipasi kirkonkellojen ääntä kotinurkilleen. Hän pisti vireille pyynnön, olisiko kellojen taas mahdollista soida kappelilla.

”Minua harmitti, kun ehtookellot jäivät pois. Minusta kirkonkellojen ääni kuuluu kaupungin äänimaisemaan. Ehtookellot jotenkin avaavat viikonlopun”, hän pohtii.

Harju kyseli mielipiteitä myös muilta alueen asukkailta, ja selkeä enemmistö asiaan kantaa ottaneista kaipasi kellojen ääntä.

Pyyntö eteni Helsingin seurakuntayhtymään, ja siihen vastattiin myöntävästi. Ehtookellot saatiin herätettyä uudestaan henkiin lauantaina 12.6.2021. Kellot soivat aina lauantaisin iltakuudelta.

Minusta kirkonkellojen ääni kuuluu kaupungin äänimaisemaan.

Harvinaisia pyyntöjä

Helsingin seurakuntayhtymän kiinteistöassistentin Antti Viljasen mukaan tällaisia pyyntöjä ei tule usein. Hän on hoitanut kirkonkelloasioita yhtymässä reilun vuoden ajan.

”Halusimme toteuttaa toiveen, kun se tuli nimenomaan seurakunnalta ja seurakuntalaiselta,” Viljanen kertoo.

Viljasen mukaan kirkonkellot soivat harvoin sellaisessa rakennuksessa, joka on poistunut kirkollisesta käytöstä.

Munkkiniemen seurakunta luopui Pyhän Laurin kappelista vuonna 2018. Sen jälkeen kappelissa ei ole ollut jumalanpalveluselämää, ja tilat ovatkin nykyisin yksityisen päiväkodin käytössä.

Kellojen ääni tulee nauhalta

Lehtisaaressa soivat sähköiset kirkonkellot. Se tarkoittaa, että kellojen ääni tulee kellotapuliin sähköisesti nauhalta ja kaikuu kaiuttimista. Näin oli siis silloinkin, kun kappeli oli aiemmin käytössä.

Kappeliin hankittiin uusi laite, joka soittaa kellojen ääntä, mutta vanhat kaiutintorvet pystyttiin ottamaan uudelleen käyttöön. Sävelmäksi ei vain harmillisesti saatu enää aiemmin soinutta vanhaa virsisävelmää.

Viljasen mukaan tekniikkaa käytetään nykyisin jonkin verran kirkoissa ja kappeleissa. Pääsääntöisesti kirkoissa soivat kuitenkin ”oikeat” kellot.

Teksti: Sari Arffman