01.12. Onneksi olkoon: Oskari | Palaute
Koko Helsinki

Diakoni Taina Saarela auttaa ihmisiä työkseen: ”Teen maailman ihaninta työtä”

Seurakunnat

28.08.2020, 14:04
Puolivartalokuva pantapaitaan pukeutuneesta Taina Saarelasta kuvattuna puista lautaseinää vasten.

Kun lähihoitajaksi opiskellut Taina Saarela teki aikoinaan töitä kehitysvammaisten parissa, hän koki työssään välillä riittämättömyyttä ja halusi vielä kehittyä ammatillisesti.

-Vaikka perheessämme oli erityislapsia ja olin sitä kautta myös kokemusasiantuntija, koin joskus riittämättömyyden tunnetta, että jotain puuttuu. Hain opiskelemaan Diakiin sosionomin koulutukseen ja tulin valituksi sosionomi-diakonilinjalle. Silloin en edes tiennyt, että sana diakonia tarkoittaa auttamista ja palvelemista, Taina tunnustaa.

-Opiskeluiden aikana olin aikuissosiaalityön ensimmäisessä harjoittelussa Kampin kappelissa. Siellä sain ahaa-elämyksen siitä, millä tavalla sosiaalityö ja kirkon ihmiset toimivat sopusoinnussa. Mitä enemmän opiskelin diakoniaa, sitä vahvemmin tunsin, että haluan työskennellä diakonina, Taina kertoo.

- Diakonia on kristilliseen rakkauteen perustuvaa palvelua ja kuuluu kirkon perustehtäviin.

-Kotitaustastani löytyy sekä tapauskovaisuutta että kristillistä kasvatusta. Tätini oli kirkon varhaiskasvatuksessa töissä, ja hän otti minut lapsena mukaan joka paikkaan seurakunnan eri tapahtumiin kirkolle, kerhoihin ja leireille. Sieltä sain hengelliset juureni. Vaikka omaa tietä on matkan varrella pitänyt etsiä, koen että olen viimein löytänyt elämän ja työn, jota haluan tehdä. On toki raskaitakin aikoja, mutta työ on maailman ihaninta!

Tähtihetkiä ovat ne, jolloin olen voinut kulkea asiakkaan vierellä ja auttaa, missä olen pystynyt.

- Onnistuin auttamaan erästä asiakasta saamaan asunnon, ja nyt hänen asiansa ovat hyvin. Sellaisina hetkinä tiedän, että tämän takia tätä työtä teen.

Taina kohtaa välillä työssään ihmisiä, joiden elämäntilanne on ollut jo vuosia tukala, eikä helpotusta näy lähivuosina. He saattavat olla ylivelkaantuneita, eikä koronatilanne ainakaan ole heidän elämäänsä helpottanut.

-Sekä henkinen tuki että taloudellinen apu tulee suureen tarpeeseen. He tarvitsevat vierellä kulkijaa.

Joskus apu tulee toisilta ihmisiltä. Herttoniemen seurakunta on ollut aktiivinen naapurikassihankkeessa, jossa Taina on työskennellyt tiiviisti. Ideana on, että ihmiset kaupassa käydessään ostavat jotain ylimääräistä säilyvää ruokaa, jonka diakoni toimittaa alueen tarvitseville perheille. Ruoka-apua tarvitsevia on koronan myötä yhä enemmän.

Aika usein Taina kuulee kommentin ‘En kuulu kirkkoon mutta ihailen sitä, miten kirkko auttaa ihmisiä. Saanko kuitenkin teiltä apua?’

-Ihmiset eivät aina tiedä, että autamme kaikkia katsomatta mihin uskontokuntaan he kuuluvat tai kuuluvatko he kirkkoon ollenkaan. Toimimme siinä Jeesuksen esimerkin ja opetusten mukaan. Hän kohtasi apua tarvitsevia, köyhiä, sairaita ja syrjäytettyjä. Paransi, auttoi ja julisti anteeksiantamusta.

Teksti ja kuva: Outi Jaakkola