04.06. Onneksi olkoon: Toivo | Palaute

Koko Helsinki

  • Valkoinen valikkosymboli, kolme vaakaviivaa päällekkäin

Blogi: Sovintoa koronan aikaan

Seurakuntayhtymä

15.05.2020, 08:46
Ajattelen, että oikeudenmukaisuus kuuluu perusarvoihini. Kuulostaa hyvältä.
Kirsi Salorannan kasvot näkyvät tietokoneen näytöllä

Yhä useammin kuitenkin huomaan, kuinka vaikeaa tuon arvon edistäminen on. Kaunat ja vihanpidot kumpuavat vääryydentunteesta. Nimenomaan tunteesta. Mikä on ollut toista kohtaan oikeutta ja mikä vääryyttä, ei usein ole objektiivisesti määriteltävissä.

Koronaan sairastuminen ei ole oikeudenmukaista kenellekään. Epidemian vaikutukset koskettavat meitä epäoikeudenmukaisesti. Emme edes vielä tiedä, minkälaisin eväin itse kukin pääsee jatkamaan elämäänsä, kun tauti rauhoittuu.

Sovittelu on konfliktinhallintamenetelmä, jossa puolueeton ulkopuolinen henkilö, sovittelija, auttaa riidan osapuolia itse löytämään molempia osapuolia tyydyttävän ratkaisun, sovinnon. Virusta ei voi tuoda sovittelupöydän osapuoleksi. Epäoikeudenmukaisuuden tai pelon tunteen kohteeksi onkin joutunut mökkiläinen, koronaan sairastunut tuttu, tukirahoja myöntänyt virkamies tai hiihtokeskuksessa matkaillut naapuri.

Sovinnossa on kysymys siitä, että pystytään tuntemaan edes hitusen empatiaa toista osapuolta kohtaan. Astumaan edes yksi askel toista kohti ja tinkimään oman oikeana olemisen ehdottomuudesta. Miten tulemme pääsemään sovintoon tämän poikkeustilanteen kanssa? Jotta olisimme taas lähimmäisiä toisillemme, emme potentiaalisia tartuttajia, ja jotta yrittäisimme yhdessä selvitä eteenpäin, vaikka kriisi ei kohdellut kaikkia tasapuolisesti.

Siihen tarvitaan monen toimijan yhteistyötä: tilanteen hahmottamiseen, potentiaalisten konfliktien ja kriisien ennakoimiseen ja ihmisten tukemiseen vaikeutuneessa arjessa.

#sovinto-ohjelma perustettiin mm. edistämään sovittelun ja rauhantyön ammattilaisten yhteistyötä, osaamista ja työn tunnettuutta. Kuvassa juuri ennen eristäytymistä #sovinnon ohjelmajohtajana aloittanut allekirjoittanut odottaa sisäänpääsyä sovinnon ammattilaisten virtuaaliseen yhteistyötapaamiseen. ”Asking to join”. Samaa pyydän kaikilta, jotka edistävät sovinnon ja rauhan asiaa omissa yhteisöissään, pääsenkö mukaan, tehdäänkö yhdessä?

Kirsi Saloranta, ohjelmajohtaja
Sovinto-hanke

#sovinto on Helsingin seurakuntayhtymän, Diakonissalaitoksen ja Suomen Lähetysseuran perustama ohjelma, jonka tavoitteena on edistää yksilöiden ja yhteisöjen halua ja kykyä toimia sovinnon rakentajina Suomessa ja maailmalla.