09.06. Onneksi olkoon: Ensio | Palaute
Koko Helsinki

Antti Eklundin käsissä syntyi mahtava muotokuva Leo Gladista

28.05.2021, 21:46
henkilökuva

"Voi veljet, miten hieno!"

Tällainen oli Leo Gladin reaktio, kun hän näki ensimmäistä kertaa Antti Eklundin hänestä tekemän muotokuvan. Seurakunnassa on perinteenä, että kirkkoherroista teetätetään kuva, ja niin tehtiin helmikuussa eläkkeelle jääneestä Leostakin.

Koronan vuoksi suuria paljastusjuhlia ei tällä kertaa vietetty, mutta ainutlaatuinen hetki talletettiin videolle.

Alla linkitetyllä videolla Antti ja Leo juttelevat muun muassa Antin tiestä taiteilijaksi ja Leon polusta papiksi. Lopuksi paljastetaan, millainen teos Antin käsissä on syntynyt.

Antti Eklund haluaa ottaa kantaa taiteellaan

Kuvan tehnyt taiteilija Antti Eklund on suomalainen arkkitehti, Aalto-yliopiston professori ja kansainvälisesti palkittu muotoilija, joka on suunnitellut mm. Alessille ja Marimekolle. Taide ja taiteen tekeminen on aina ollut Antin intohimo; viime vuodet hän on keskittynyt kantaaottavaan kuvataiteeseen.

USA:n itärannikolla Baltimoressa asuva Eklund työskentelee kesäkuukaudet saaristotilallaan Naantalin Teersalossa.

"Tavoitteeni on päästä puhuttelemaan suomalaisia – ja herättää taiteen kautta ihmisiä tiedostamaan vielä selkeämmin sellaisia yhteiskunnan vääryyksiä ja ympäristöämme uhkaavia kehityksiä, joihin myös jokainen henkilö ja yritys voi vaikuttaa omilla mielipiteillään, teoillaan ja valinnoillaan. Jokaisella meillä on vain yksi ääni, ja minun ääneni on kuuluvin taiteeni kautta", Antti kuvaa tekemisensä ydinajatusta.

"Tauluni ovat ensisilmäyksellä optimistisia ja helposti lähestyttäviä. Pieni pilke silmäkulmassa tuo katsojalle iloa arkeen ja samalla mahdollistaa ajankohtaisten yhteiskuntakriittisten teemojen esilletuomisen, kuten vallan väärinkäyttö, oikeudenmukaisuus, tasa-arvo ja ilmastonmuutos. Näyttelyni avulla haluan päästää muutkin nauttimaan siitä intohimosta, minkä vapautan taiteeseeni", Antti kertoo.

Antti Eklundin ensimmäinen soolonäyttely Suomessa on nähtävillä Naantalin Taidehuoneella 10.-29.8.2021 ti-su 11-18. Näyttelyn teema on “Vapaus on valinta - ilo on ilmaista”.