21.04. Onneksi olkoon: Anssi, Anselmi | Palaute
Tuomiokirkkoseurakunta

Vanha kirkko sisäremontissa 2.4.–26.5.

20.03.2024, 13:54 /  päivitetty 20.03.2024, 14:05
Vanhan kirkon remontti keskittyy kirkkosaliin ja tilan muunneltavuuteen.
Vanha kirkko


Vanha kirkko sisäremontissa 2.4.–26.5.

Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan Vanha kirkko siirtyy sisäremonttiin pääsiäisen jälkeen 2.4.–26.5. väliseksi ajaksi. Remontin aikana Vanhassa kirkossa ei vietetä jumalanpalveluksia eikä se ole tällöin varattavissa toimituksia ja perhejuhlia varten.

Remontti keskittyy kirkkosaliin: alttarialuetta uudistetaan siten, että alttari irrotetaan takaseinästä. Näin alttari on jatkossa seurakunnan ja messun toimittajien välissä. Alttarikaidetta lyhennetään, jolloin kulku alttarille mahdollistuu myös alttarikaiteen oikealta puolelta. Lisäksi alttarialueelta avataan uudelleen aikoinaan käytöstä poistettu oikeanpuoleinen ovi sakastiin.

Kirkkosalin takaosasta poistetaan ja osin lyhennetään ensimmäisiä penkkirivejä niin, että salin takaosaan syntyy muunneltava tila erilaisia pienryhmiä ja esimerkiksi kirkkokahvien järjestämistä varten. Salin takaseinille tulevat säilytyskaapit.

– Otamme nämä Vanhan kirkon uudistukset ilolla vastaan ja kutsumme seurakuntalaisia remontin ajan jumalanpalveluksiin Tuomiokirkkoseurakunnan muihin kirkkoihin. Messut ja toimitukset jatkuvat normaalisti remontin jälkeen kirkon uudistuneissa tiloissa, toteaa Vanhan kirkon vt. kappalainen Juhana Kuusniemi.